Hyökkäyspelin voimaan uskonut Peliitat aloitti sarjan räväkästi. Peliittojen peleissä mentiin päästä päähän. Tappioita alkoi vain kertyä sarakkeeseen voittoja enemmän, ja yllättäen Peliitat oli kaikista suurimmassa liemessä omissa kotipeleissään.
Helpotuksen huokaus oli Heinolassa suuri, kun joukkue kaatoi viimeisessä kotiottelussaan Hermeksen jatkoajalla 6−5 katkaisten samalla kuuden ottelun tappioputken. Pitkälti vierasonnistumisten ansiosta Peliitat sai kasaan joulutaukoon mennessä 21 pistettä, jotka oikeuttavat sarjan viimeiseen sijaan.
1. Kotikirous saatava murrettua
Peliitat on kerännyt syyskaudella kotipeleistä uskomattoman onnettoman viiden pinnan saaliin. Tähän faktaan verrattaessa ero esimerkiksi karsintaviivan päälle on jopa pieni - ainoastaan 12 pistettä. Pudotuspeleihin ero on 15 pinnaa, joka toki on paljon, muttei vielä ratkaiseva.
Jossittelu on turhaa, mutta jos TUTO-pelin 4−1-johto olisi pysynyt ja RoKin voittomaali viimeisellä minuutilla olisi ollut estettävissä, voisi ero olla mainittuihin sijoihin jopa kuusi pistettä vähemmän. Sinänsä marginaalit ovat pieniä.
Jos kaksi kahden pisteen pottia ja yhden yhden pisteen tappion sekä yhdeksän kotipelihäviötä kokenut Peliitat saisi jollain karistettua kotona piinaavan apinan niskastaan, olisi joukkue mukana taistelussa pudotuspelipaikoista. Sen kertovat puhtaasti tilastot.
Yllättävää Heinolassa on ollut katsojien kärsivällisyys ja usko joukkueeseen. Aiempina kausina lehterit ovat tyhjentyneet puoleksi vuodeksi pelkästään yhden kehnon kotipelin seurauksena. Nyt katsojamäärät ovat velloneet 400−500 välillä pitkin synkkää syksyä, vaikka takkiin on tullut ilta toisensa jälkeen. Jääkiekkokulttuuri näyttää ottaneen merkittäviä harppauksia eteenpäin Heinolassa.
2. Maalivahtiosastolle saatava voittoihin pystyvä ykkösveskari
Peliittojen maalilla on tällä kaudella pelannut peräti viisi eri veskaria, viime kaudella vastaava tilasto oli kuusi. Koska oma reppu on soinut eniten koko sarjassa, 122 kertaa, tarvitsee joukkue viimeinkin selvän ykköstorjujan.
Ykkösmaalivahdiksi kaavaillusta Sami Väliharjusta ei ole ollut iloa, sillä hän ei ole pystynyt pelaamaan sillä tasolla, jota ykkösmaalivahdilta odotetaan. Haparoineen Joonas Haraldin tilalle tullut Sami Suni sen sijaan on heinolalaisten ainoa torjuja, joka on pystynyt pysäyttelemään pikkumustia tasollaan.
Ykkösveskari on saatava. Esimerkiksi vahvistus Niclas Westerholmin luukkukomennus sekoitti joukkuetta yhä enemmän. Lisäksi on varmaa, että puolustajien ja hyökkääjienkin luotto kassariinsa laskee jatkuvasti. Sen tietää jokainen, miten tämä näkyy kentällä.
3. Rillumarei-meiningistä virkamiesmäiseen kiekkoon
Peliitat asetti kunnianhimoiseksi tavoitteekseen tehdä runkosarjassa 200 maalia. Päävalmentaja Santeri Heiskasen pelityyli on kuin 40-luvun saksalaisesta sotaoppaasta jäljitellen Operaatio Barbarossaa, jossa Saksa järkytti nopealla salamahyökkäyksellään Neuvostoliittoa. Loppujen lopuksi edessä oli vetäytyminen häntä koipien välissä omalle puolustusalueelle vihollisen käynnistettyä oman vastahyökkäyksensä.
Peliitat on esittänyt todella värikästä ja ajoittain tehokastakin hyökkäyspeliä, mutta nykytahdilla 200 maalin raja on ylittymässä omassa päässä. Yltiörohkea hyökkäyspeli vaatisi onnistumisia kovemmalla prosentilla. Hyökkäyksen rinnalla kirmaaville puolustajille pelitapa on todella kuluttava, sillä vastustaja on rankaissut kylmästi kerta toisensa jälkeen ylhäällä olevien pakkien virheistä.
Havaiji-kiekossa Peliitat ei vastustajalle pärjää kuin hyökkäyskalustonsa osalta. Puolustus vaatisi 1-2 kokenutta pakkia lisää, ja lisäksi maalivahdin venymiskykyä koetellaan. Nykyisellä miehistöllä syytä olisi panostaa enemmän perusvarman puolustuspelin varaan, vaikka se syökin näyttävyyttä ja tehoja toisessa päässä.
