Syksyllä Toronton palattua onnistuneelta Euroopan kiertueelta meni sinipaidoilta hetken aikaa saada kaikki karstat ulos koneesta. Suomalais- ja ruotsalaisjoukkueita vastaan tämä porukka kykeni taito- ja vauhtipeliin, mutta NHL-kaukalossa on pärjättävä pelkästään vauhdilla. Varsinkin kun taitotasoa on syönyt entisestään hyökkääjämaagikko Alexander Mogilnyn loukkaantuminen. Vaihtelevat otteet ehtivät saada aikaan jopa tavallisen kriisinpoikasen. Tällä kertaa väitettiin joukkueen menettäneet luottamuksenasa valmentaja Pat Quinniin. Älyvapaa tarina kertoi, että joukkue vaatisi selkeämpää pelitapaa ja puolustusvoittoisempaa peliä! Että on nyt sellaistakin kuultu pelaajien suusta... Ankkahan kyseessä taisi olla, sillä heti kohta pelaajat ottivat suitsista kiinni ja alkoivat pelata yksinkertaisemmin, tarkemmin ja vastuullisemmin. Ei siihen valmentajia tarvita.
Ja sitten onkin tullut voittoja, voiton perään voittoja ja taas lisää voittoja. Gloryhunttereiden vaara on ilmeinen. Joulun jälkeen kaikki piste-ennätykset lyönyt Maple Leafs on hidastanut vauhtia, eikä ole kaukaa haettua odottaa joukkueen vaipuvan jonkinlaiseen talvihorrokseen. Ei näitä hommia tehdä liian helpoksi!
Kuinka äkäpussi herätti joukkonsa...
Eddie Belfour oli se veikko joka jo toisena syksynä peräkkäin herätti veteraanijoukkueen. Belfour pelasi muutaman sellaisen pelin, että joukkue ei enää kehdannut esiintyä huonosti vanhan tuittupään maskin alla. Kangettuaan joukkueen raitilleen, on Belfour voinut ottaa rennommin. Eddie on pelannut peleistä valtaosan. Trevor Kiddin parannuttua vammoistaan, on muotiparta ottanut paikan kakkosena. Hän pelaa kuitenkin aniharvoin. Toronto uskoo ja toivoo pelaavansa pitkälle kevääseen, ja laskee silloin sen varaan, että Kidd on kakkosena. Veteraaneja palvovan Quinnin sydäntä kylmäisi istuttaa penkillä nuorta ruotsalaista Mikael Tellqvistiä, joka onnistui vähintään kohtuullisesti saatuaan pelata muutaman ottelun ennen lähtöä the Rockiin. Toronton fanit ovat luottavaisia. Kun Eddie on liian vanha karkeloihin, on maalinsuulle kasvamassa hyvä veskari.
...ja kuinka veteraanipakki osoitti oikean tien
Jos joku oli kysymysmerkki ennen kauden alkua, niin se oli Toronton puolustus. Palaset ovat pikku hiljaa loksahdelleet kohdilleen. Joukkueen tuki ja turva on ollut Ken Klee, joka kirjoitti sopimuksen niin myöhään, ettei ehtinyt Eurooppaa kiertämään. Klee on ollut Toronton tärkein pelaaja, selkäranka, tukipylväs, peruskallio ja keskisalko. Torontossa on lähinnä ihmetely miksi kesti niinkin kauan sorvata miekkoselle paperia johon puumerkin saattoi laittaa. Klee on kouluttanut Aki Bergistä NHL-puolustajan. Aki oli ainakin Jokereita vastaan oikein hyvä, mutta fanit eivät suuria odottaneet inhokiltaan. Mutta nousukunto on jatkunut NHL-kaukaloissa. Akista on kasvanut ison liigan pakki. Onko se sitten Kleen ansiota, sitä ei kai voida varmasti sanoa. Joka tapauksessa pari on ollut kaikkea mitä joukkue voi tarvita. Takuuvarma kakkospari, ei miinuksia juuri koskaan, fyysistä peliä ja helppoja avauksia. Kleen taidot on sisäpiiri tuntenut jo kauan. Berg taas on saanut jengat paikoilleen vasta nyt. Berg ei enää kiirehdi, ei hutiloi. Hän käyttäää hyväkseen loistavaa luistelua ja asiallista sijoittumista. Hyvä hyvä.
Myös Karel Pilar on nostettava esiin. Sydänongelmista kärsinyt Pilar päätetiin lopulta ottaa sopimuksen alle, ja se oli hyvä päätös se. Pilar on ollut lähes ilmiömäinen. Pelaamattomuudesta ei näy jälkeäkään. Pilar on pelannut lähinnä Bryan Marchmentin kanssa kolmosparissa. The Odd Couple on esiintynyt yhdessäkin ihan mainiosti. Musherin sekoamisia ei juuri ole nähty. Toronton asiat ovat näiden neljän pakin osalta olleet jopa pelottava hyvin. Ongelmiakin on kuitenkin ollut.
Ja sitten ne huonot uutiset
Ykköspari Bryan McCabe -Tomas Kaberle odottaa edelleen kasvua aikuiseksi. McCabe on pelannut siedettävästi ja kannattaa muistaa että hän vasta kuntoutuu. Myös Kaberle on pelannut ihan ok. Vaan kun se ei riitä. Ykköspakkiparin on oltava jotain muuta kuin ihan ok. Kaberle pelaa käsijarru päällä, eikä näy kehittyvän. Päin vastoin, miehen hyökäyspelistä on kadonnut paras terä, eikä Tomas ole koskaan ollut omassa päässä mikään varma tapaus. Pelottavasti tulee mieleen viime kevät, jolloin Tomas taisi ratkaisevilla hetkillä pelata uransa huonointa jääkiekkoa. McCaben ja Kaberlen on ryhdistäydyttävä. Ehkä heistä ei ole Lidström-Chelios- tai Pronger-MacInnis-pariksi, mutta kun sitä vaaditaan jos Maple Leafs aikoo kohottaa hopeapyttyä keväällä 2004. No pianhan se nähdään. Kaberle on viime aikoina kärsinyt olkapäävammasta.
Richard Jackman oli Toronton paras puolustaja Helsingissä ja onnistui myös Ruotsissa. Toiveet olivat korkealla. Jackman ei onnistunut. Mies ei ollut vain harmittoman huono, vaan haitallinen. Häntä ei jäälle saattanut päästää ilman että omissa soi. Atlantin ylitys ei tehnyt hyvää. Ei tehnyt hyvää myöskään nuorelle Maxim Kondratieville, joka Areenalla oli nuori Tomas Kaberle. Kondratiev syrjäytti syksyn leirillä Carlo Colaiacovon, pelasi muutaman pelin ja lähti sitten sopeutumaan the Rockiin. Asialliset pelit NHL.ssä eivät saaneet pitkään jatkoa AHL:sä, sillä koti-ikävästä kärsinyt Maxim lähti kotiin. Saan nähdä palaako koskaan...
Carlo C ja Pierre Hedin olivat kesällä puheenaiheet. Pierre oli pettymys leireillä. Carlo pelasi mukiinmenevästi, ja AHL:ssäkin on sujunut hyvin. Vahinko vain, että isossa joukkueessa on permanentti löytynyt.
Sundinin syksy oli kaksijakoinen
Toronton hyökkäys on etsinyt itseään. Tehoja on tullut, mutta kokoonpano elää. Syksyllä ei toiminut juuri mikään. Sitten alkoivat loukkaantumiset. Ja sitten joukkue alkoi voittaa. Mitä enemmän on ukkoa sairastuvalla, sitä enemmän apinanraivoa ja menestystä. Mats Sundin pelasi legendaarisen surkean alkukauden. Numero 13 ei onnistunut mistään, ensimmäisen pisteen ja ensimmäisen maalin metsästäminen kesti naurettavan kauan. Kun peli sitten alkoi kulkea, niin Mats-poju on ollut legendaarisen hyvä. Sundin on kantanut kapteenin C:tä juuri niin kuin pitääkin. Ratkaisumaaleja ratkaisumaalien perään.
Rinnalla on käynyt miehiä monta, parhaiten on onnistunut parivaljakko Gary Roberts- Mickael Renberg. Roberts on odotetusti ollut enemmän tai vähemmän rikki kauden mittaan. Jos mies nähdään jäällä, niin sopii odottaa hyviä asioita. Kädet ovat kyynärpäitä myöten ristissä, jotta mies pysyisi joten kuten kasassa kevääseen asti. Micke on ollut mainio. Pisteitä ei ole Legion of Doomin aikojen tapaan, mutta näkemissäni Toronto-peleissä Renberg on ollut maailmanluokan pelaaja. Jos tämä kolmiko saadaan parsittua kokoon, se voi tehdä hyviä asioita pudotuspeleissä.
Hetken hehkui liekki
Hetken aikaa liigan kuumin ketju oli Owen Nolan- Harold Druken- Matt Stajan. Ne olivat ne Nolanin terveet pelit, ja Drukenin osalta ne pelit joissa pää oli kunnossa. Kroonista jokapaikanvaivaoireyhtymää sairastava Nolan kiusasi kannattajia pelaamalla muutaman totaalisen ison pelin. Kaikki toivovat, että kauteen osuu vielä toinen kuntopiikki, se saisi mieluusti tulla huhtikuussa. Tulokas Stajan saattaisi hyvinkin pelata Owenin kanssa myös keväällä. Matthew on ensimmäinen teini-ikäinen Pat Quinnin joukkuessa kymmeneen vuoteen. Hän on pelannut niin hyvin, että Quinnin on yksinkertaisesti ollut pakko tinkiä periaatteistaan. Stajan on tuonut tarvittavaa tuoretta ilmettä hyökkäyksen ukkokerhoon. Se, joka muistaa vuoden päästä, että Druken pelasi Torontossa, on joko todella aktivinen fani tai valehtelija. Miehestä liikkuvat huhut ovat ilkeitä, mutta kun puhutaan pelkästä jääkiekosta niin sanon: pikkunättiä. Kun porukka tervehtyy, Harold unohtuu.
Veteraaninippu Joe Nieuwendyk, Robert Reichel, Tie Domi, Darcy Tucker ja Tom Fitzgerald on hoitanut hommansa juuri niin kun sopii odottaa. Hehkutetaan nyt vähän vaikka Tom Fitzgeraldia, joka raataa alivoimassa ja tekee silloin tällöin maalin. Kovan työn sankari jos kuka. Jälleen kerran on tämän nipun kanssa varottava puheita ja koputettava tiuhaan puuta, sillä vanhuus on haurastuttanut luut ja kiristänyt muskelit katkeamispisteeseen. Kuinka moni on terveenä huhtikuussa?
Idän salaperäiset miehet
Idän nuoret Nik Antropov ja Alex Ponikarovsky ovat pelannet vaihtelevasti. Antropoville povattu läpimurtokausi on jäänyt tekemättä, loukkaantumisilla on ollut toki osansa, mutta onko Nikistä koskaan todelliseksi NHL-tähdeksi. Sanon ei, ja kerron, että Antropov on hoidellut poliisin hommia. Domin arvolle ne eivät enää ole sopivia ja Wade Bealk ei ole aina kokoonpanossa. Ärhäkkä Nathan Perrott on auttanut.
Alex Mogilny siis ei ole pelannut aikoihin ja on menettänyt loistavan pätkän Maple Leafs-historiaa. Ennen kuin julistetaan ukko menneen talven lumiksi, niin muistetan, että Alex on hyvä pudostuspelipelaaja, ja tuo Toronton peliin ehdottoman välttämätäöntä variaatiota. Jatkuva kaahaus katkeaa Mogilnyn veiveihin ja vastustaja yllättyy. Voi kun keisari palaisi äkkiä jäälle!
Perintöä odotellessa
Siinä se oli, pelaaja pelaajalta Toronton puolikas kausi. Katseet ovat olleet jo kauan keväässä, eihän Maple Leafs hutiloi itseään pudotuspeleistä, eihän. Keskitalvella ja alkukeväällä voisi olla hyvää aikaa oppia uusia niksejä ali- ja ylivoimaan, hioa ketjukoostumuksia ja parannella vaivoja. Näin voidaan toimia, jos joukkue ei löysää liikaa. Ihmettä odotellessa siis aina hutikuuhun asti...
