Marjamäki Matikaisen jalanjäljissä – kenestä uusi Blues-käskijä?

LIIGA / Artikkeli
Matikainen-Marjamäki oli Bluesin valmennustiimi vuodet 2007-2010.
Kuva © Antti Romsi
Bluesin päävalmentaja Lauri Marjamäki korosti tiistaina, että hänen lähtönsä Bluesista 11-vuotisen urakan jälkeen ei vaikuta Bluesin tekemiseen tällä kaudella. Tilanne muistuttaa Petri Matikaisen kahden vuoden takaisesta lähdöstä.

Lehtitietojen mukaan Lauri Marjamäen Kärpät-sopimus solmittiin kaksi kuukautta sitten. Marjamäki tuskin osasi odottaa, että tieto tulee julki juuri SM-liigan kärkikamppailua edeltävänä päivänä.

Hän joutui maanantaina vastailemaan ahkerasti puhelimeen. Tiistain kärkikamppailun jälkeen odotti uusi kysymystulva. Joukkueen kapteeni Arto Laatikainen lipsautti URHOtv:llä, että Marjamäki kertoi lähdöstään joukkueelle viikko sitten.

Tilanteessa on paljon samaa Bluesin entisen päävalmentajan Petri Matikaisen HIFK-siirron kanssa. Myös Matikaisen nimi oli ahkerasti pyörinyt tulevan seuransa päävalmentajaspekulaatioissa jo sopimuksen julkaisua edeltävänä talvena. HIFK pitkitti Kari Jalosen sopimusta vuodella - Kärpissä Hannu Aravirralle sorvattiin vielä kuluvan kauden mittainen jatko, koska Marjamäki ei ollut vielä saatavilla.

Matikaisen HIFK-sopimus tuli julki pari tuntia ennen Blues-Ilves-kamppailua kaksi vuotta sitten syyskuun viimeisenä päivänä. Lehdistötilaisuudessa hän kihisi kiukusta - joku oli laittanut "käärmeen liikkeelle" vain joitakin tunteja ennen peliä. Hän myös korosti nykyhetken ja Bluesin tärkeyttä.

Kaksi vuotta myöhemmin Marjamäen kommentit noudattelivat samaa linjaa. Ensi kaudella ei ole - vielä - merkitystä.

– En ymmärrä mitä merkitystä sillä on mihin ihmiset menee vuoden päästä. Harmittaa, että tällaisiin keskitytään. Meillä on hyvä tarina menossa ja erinomainen joukkue. Ei tässä perkele ruveta ensi vuoteen katsomaan - tässä on 13 peliä 60:sta pelattu.

Kysymyksiin siitä, miten joukkue asian on ottanut vastaan, ei Marjamäki halunnut vastata sen tarkemmin.

– Meillä on joukkueen ja seuran kanssa erittäin hyvä, rehellinen vuorovaikutus. Olemme kaikki samalla sivulla. Ei tässä ole mitään sen ihmeempiä. Espoo Blues on tärkein juttu, ei yksittäinen pelaaja tai valmentaja. Ajattelen tällä hetkellä Bluesin etua, hän korosti.

Kenestä seuraaja?

Liigan valmentajaruletti on pyörähtänyt Marjamäen siirron varmistumisen myötä kunnolla käyntiin.

Bluesin varatoimitusjohtaja Peter Ahola kommentoi asiaa melko niukkasanaisesti.

– Late on meidän valmentaja. Joukkue ja me luotamme häneen. Millään muulla kuin tällä kaudella ei ole merkitystä, Ahola sanoi.

– Nyt se (ensi kauden päävalmentaja) pitää jostain löytyä, jos ei omasta kopista niin sitten jostain muualta.

Bluesin tulevan päävalmentajan julkaisua saadaan Aholan mukaan odottaa vielä pitkään.

– Se on kauden jälkeisiä asioita.

Spekulaatiot voidaan kuitenkin aloittaa. Apuvalmentaja Mikko Saarinen lienee yksi ehdokkaista. Bluesin A-nuoret SM-kultaan ja Sportin Mestiksen voittajaksi luotsanneen Antti Törmäsen sopimus Sveitsissä päättyy kuluvaan kauteen.

Eteenpäin

Tulevan lauantain Kärpät–Blues-ottelua lukuunottamatta asia tuskin on enää sen laajemmin framilla ennen kauden päätöstä.

Paitsi jos Bluesin alamäki alkaa tästä. Joukkueen esitykset viime viikolla olivat aiempaa heikompia ja JYPiä vastaan se menetti taas kahden maalin johdon tappioksi.

Edeltäjä Matikainen luotsasi joukkonsa - Marjamäen keväällä kasvanutta roolia unohtamatta - SM-finaaleihin. Hän huipensi kuuden vuoden työnsä Espoossa upeasti. Marjamäellä tulee keväällä samat kuusi vuotta täyteen Bluesin edustusjoukkueen kanssa.

Kaukalossa Bluesilla on taas mahdollisuus samankaltaiseen temppuun. Olisi kuitenkin hienoa, jos 11-vuotisen työn lopetus tapahtuisi arvokkaammin kuin Matikaisen, joka joutui pettymään tapaan, jolla Blues-vuodet päättyivät. Hän antoi kaikkensa espoolaiselle kiekolle, mutta lopun kahnaukset ja kylmä kädenpuristus jättivät hänen suuhunsa huonon maun.

Marjamäki ansaitsee kannustavan työympäristön - ja työrauhan - viimeisenkin pöytälaatikon tyhjentämiseen asti. Siihen on kuitenkin vielä puoli vuotta aikaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle