Miten Juuse Saroksesta tuli Juuse

Maalivahdiksi tai ei mitään

Juuse Saros on syntynyt Forssassa 19. huhtikuuta 1995. Perhe muutti Naantaliin Juusen ollessa kolmevuotias. Neljän Naantalissa vietetyn vuoden jälkeen perhe muutti isän töiden perässä Hämeenlinnaan, mutta palasi takaisin jo vuoden jälkeen. Vuonna 2005 perhe palasi ja asettui lopullisesti Hämeenlinnaan.

Lapsena Saros pelasi jääkiekon ohella salibandyä ja jalkapalloa. Ensikosketus jääkiekkomaalivahdin maailmaan tapahtui kahdeksanvuotiaana Hämeenlinnassa korttelikiekossa. Joukkueena oli Hirsimäen kaupunginosan Edmonton Oilers. Kipinä syttyi nopeasti.

Seurajoukkueessa Saros oli mukana ensimmäistä kertaa Naantalissa VG-62:ssa. Vaikka joukkueessa kokeiltiin kaikkia pelipaikkoja, viihtyi Saros erityisesti tolppien välissä.

− Kolmannen luokan jouluna hän halusi joululahjaksi kilven ja hanskan. Kymmenvuotiaana ilmoitimme häntä HPK:n seuratoimintaan mukaan ja kerroin, että poika haluaisi pelata maalivahtina, isä Pekka Saros muistelee.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan saumattomasti. Oli jopa lähellä, ettei Saroksesta olisi tullut jääkiekkoilijaa ollenkaan.

− HPK:sta sanottiin, että maalivahdit on oikeastaan jo päätetty, joten sen osalta näyttää huonolta. Kerroin tämän Juuselle ja hän ilmoitti, että jos hän ei pääse maalivahdiksi, hän ei pelaa jääkiekkoa ollenkaan, isä naurahtaa.

− Olin uudestaan Kerhoon yhteydessä ja kerroin pojan luonteen olevan sellainen, että jos ei pääse maaliin, niin jääkiekon pelaaminen jää siihen. Ehdotin, että Juuse päästettäisiin maaliin vaikka harjoituksissa. Se luvattiin ja siitä se lähti.

Pelipaikka vakiintui lopulta 13-vuotiaana tolppien väliin. Samoihin aikoihin myös salibandy sai jäädä. Jalkapallo oli jäänyt pari vuotta aiemmin. Panostus jääkiekkoon alkoi toden teolla.

Valmentajat Saroksen takana

Saros nousi 14-vuotiaana, vuoden muita nuorempana, 94-ikäluokan C-nuorten joukkueeseen. Ryhmässä olivat HPK:n omien junioreiden lisäksi myös Riihimäen Kiekko-Nikkareiden ja Hyvinkään Jää-Ahmojen pelaajia. Joukkue harjoitteli sekä Hämeenlinnassa että Hyvinkäällä.

Saros kulki harjoitusmatkat Hyvinkäälle usein maalivahtivalmentaja Antti Meriläisen kyydissä. Kaksikko ehtikin yhden kauden aikana tutustumaan toisiinsa useamman kauden edestä. Meriläinen kuvailee 14-vuotiasta Sarosta ihannevalmennettavaksi.

Pihapelit Naantalissa. (Perhealbumi)

− Hän tuli joka päivä harjoituksiin sillä asenteella, että koutsi, anna mulle jotain uutta mitä voin oppia. Harjoitellut asiat siirtyivät nopeasti pelaamiseen. Sellainen voi tuossa iässä monilla viedä pitkänkin aikaa, nykyisin TUTOn maalivahtivalmentajana toimiva Meriläinen muistelee.

Omatoimisuus, tunnollisuus ja lahjakkuus harjoitteluun olivat nähtävissä jo nuorella iällä. Saros oli aiemmin osallistunut HPK:n kesäleirille, jossa valmentaja oli kertonut omaehtoisen venyttelyn merkityksestä.

− Yhtenä aamuna Juuse sitten venytteli vartin ajan ennen aamupalaa, ja siitä tuli hänelle rutiini useaksi vuodeksi. Ala-asteikäisenä hän sen aloitti ja jatkoi sitä läpi yläasteen. Joka aamu, oli sitten arki, viikonloppu tai vaikka jouluaatto, Pekka Saros hymähtää.

Vuotta nuoremman Saroksen kilpakumppanina peliaikaa jakamassa oli Pohjola-leirin parhaaksi maalivahdiksi valittu Joonas Toivonen. Valinnasta oli vastannut juuri maalivahtivalmentaja Meriläinen.

Toivonen pelasi lopulta hieman useamman pelin verrattuna kilpakumppaniinsa, vaikka varsinkin jälkikäteen ajateltuna osat olisivat voineet olla toisinkin. Ensimmäisen kauden jälkeen Saros olisi halunnut jo pelata B-nuorten SM-sarjassa. 

HPK:n B- ja A-nuorten maalivahtivalmentajana toiminut Teemu Lukkari näki kuitenkin paremmaksi vaihtoehdoksi jäädä vielä kaudeksi C-nuorten SM-sarjaan.

− Olisi hän varmasti silloin pelillisesti pärjännytkin, mutta halusin, että hän pelaisi ykkösmaalivahtina C:ssä. Halusin, että hän saisi paljon vastuuta ja oppisi voittavaksi ykkösmaalivahdiksi, Lukkari kertoo.

Toisella kaudellaan oman ikäluokkansa C-junioreissa Saros olikin HPK:n kiistaton ykköstorjuja ja koko sarjan paras maalivahti. Vyölle kertyivät myös ensimmäiset nuorisomaaottelut HIFK:n Ville Husson rohmutessa leijonanosan peleistä.

Vaikka tilastollisesti pelit olivat sujuneet C-nuorissa hyvin, oli Saroksen työskentelyssä vielä viilattavaa. Otteluissa kertyi huimia torjuntamääriä, mutta suurin osa työkuormasta oli itseaiheutettua.

− C-nuorten SM-sarjassa hänellä oli 50-60 torjuntaa vähän joka pelissä, mutta niistä suurin osa oli turhia reboundeja. Hän ei osannut lukea peliä vielä riittävän hyvin, mutta urheilullisuudellaan pystyi torjumaan irtokiekotkin, Lukkari kuvailee.

Lukkarin valmennuksessa Saros kehittyi huimin harppauksin. Kausi 2011-12 oli tarkoitus vetää läpi B-nuorten SM-sarjassa. Lukkarin ideologiana oli, että juniorina maalivahdin olisi hyvä torjua kaksi kautta samalla sarjatasolla ennen seuraavaa askelta.

Loistavasti menneen alkusarjan jälkeen Lukkarin ja A-nuorten päävalmentaja Olli Salon houkutus kokeilla Sarosta A-nuorten SM-liigassa kasvoi liian suureksi.

Saros nappasikin ykkösvahdin paikan hyvillä otteillaan. Kausi päättyi lopulta pronssijuhliin. Kliseisesti voitaisiin todeta, että loppu oli historiaa, mutta ei se ollut.

"Mä tulin nyt maajoukkueen ykkösveskariksi"

Palataan takaisin syksyyn 2012. Toinen kausi A-nuorten SM-liigassa oli lähtenyt nihkeästi käyntiin. Saros oli päästänyt itselleen epätyypillisen helppoja maaleja.

− Harjoituksissa hän oli kiukkuisempi ja kireä. Hän oli asettanut itselleen riman korkealle ja arvioi itseään todella kriittisesti, Lukkari paljastaa.

− Pelistä tuli pakkopullaa, kun hän ajatteli itse, että hänen on pakko olla itselleen asettaman riman yläpuolella. Peliin piti palauttaa nautinto ja rentous, jotta hän pääsi takaisin siihen onnistumisten flow-tilaan.

Lukkari pääsi suojattinsa kanssa takaisin oikeille raiteille, ja Saros tarjoili hämeenlinnalaisille harvinaista herkkua torjumalla HPK:n A-nuoret mestaruuteen.

Vaikka peli oli kulkenut seurajoukkueissa hyvin, nuorisomaajoukkueessa pelaaminen ei ollut samalla tasolla. Yksi mörkö oli vielä selätettävänä.

− Hän oli Husson varjossa ikäluokkansa maajoukkueessa. Suurin ongelma oli henkisellä puolella. Hän jännitti maajoukkueessa liiaksi, eikä sen vuoksi onnistunut peleissäkään niin hyvin.

Kuulostaa uskomattomalta, kun muistelee mitä Saroksesta puhuttiin hänen noustuaan Liigaan.

− Juuse oli todella nöyrä ja vaatimaton. Tuntui välillä, että hän oli liian vaatimaton. Työstimme jännittämistä hänen kanssaan. Yritin ruokkia hänelle sellaista asennetta, että hän ei menisi sinne ja sanoisi "moi mä oon Juuse ja mä tulin vähän maajoukkueeseen" vaan että asenne olisi "mä tulin nyt maajoukkueen ykkösveskariksi". Olematta kuitenkaan ylimielinen, Lukkari kuvailee.

Lopulta henkisen puolen harjoitteet toivat toivotun tuloksen. Kaudella 2012-13 Saros oli alle 18-vuotiaiden maajoukkueen ykköstorjuja. Keväällä hän pelasi Sotšin MM-kisoissa kaikki Suomen ottelut. Saros keräsi paitsi omien, myös vastustajan kehut otteistaan.

− Saros voitti Yhdysvallat käytännössä yksin. Olen nähnyt vain vähän hänen peliään, mutta hän vaikuttaa loistavalta maalivahdilta, Kanadan supertähti Connor McDavid kommentoi Jatkoajalle kisoissa.

Turnaus päättyi lopulta Suomen pronssijuhliin. Saros valittiin oikeutetusti kisojen parhaaksi maalivahdiksi. Vaikka kaikki meni lähes täydellisesti, maalivahdin takaraivossa oli tykyttänyt epäilys ennen turnausta.

− Juuse kertoi olleensa henkisesti ja fyysisesti lopussa. Pukukopissa hän mietti, että hänen pitäisi mennä nyt pelaamaan MM-kisoihin ja olla voittava maalivahti. Miten se voisi onnistua, Lukkari muistelee.

Hetken mietittyään Saros oli lähtenyt kävelemään kohti kaukaloa. Matkalla hän oli päättänyt menevänsä sillä asenteella, että hän on menossa Hämeensaareen pelaamaan kavereiden kanssa rullalätkää ja pitämään hauskaa.

Omistautuminen + määrätietoisuus = urheilullisuus

Kisojen jälkeen edessä oli jännittävä kesä, sillä Saros oli varattavissa NHL:ään.

Hän oli kiinnittänyt pelaajatarkkailijoiden huomion pelatessaan ensimmäistä kauttaan A-nuorissa. Hyvät otteet alle 18-vuotiaiden kisoissa olivat omiaan lisäämään kiinnostusta rapakon takana.

Kaikista hyvistä ominaisuuksista ja tilastoista huolimatta oli yksi NHL-varaukseen olennaisesti vaikuttava seikka. Eikä Saros itse voinut vaikuttaa siihen mitenkään. NHL-joukkueet suosivat isokokoisia maalivahteja. Saros oli alle 180-senttinen.

− Isot maalivahdit olivat tulleet muotiin eikä silloin osattu ottaa Juusea tarpeeksi vakavasti. Aina näki, että "vitsi tuo on hyvä maalivahti, mutta onhan hän aika pieni". Ikinä hän ei kuitenkaan pelannut huonosti, Nashville Predatorsin pelaajatarkkailija Janne Kekäläinen muistelee.

Neljännellä kierroksella Predatorsilla oli kolme varausvuoroa. Seura varasi keskushyökkääjä Felix Girardin ja kauppasi yhden vuoroistaan St. Louis Bluesille. Yhden vuoroistaan he käyttivät Sarokseen.

Predatorsin ei alun perin pitänyt edes varata maalivahtia. Pekka Rinne oli pari vuotta aiemmin solminut seitsemän vuoden mittaisen ja yhteensä 49 miljoonan taalan arvoisen jatkosopimuksen. Lisäksi Predators oli aiempina kesinä panostanut maalivahteihin varaamalla ruotsalaisen Magnus Hellbergin ja tšekki Marek Mazanecin.

Saros putosi Predatorsin syliin koko tilaisuuden 99. vuorolla.

− Odotin, että Saros olisi varattu jo aiemmilla kierroksilla. Yht'äkkiä hän olikin vapaana vielä neljännellä kierroksella. Pääscoutti pyysi käymään ja kysyi, että varataanko Saros ja vastasin, että totta helvetissä, Kekäläinen muistelee tilannetta huvittuneena.

Predatorsin GM David Poile uskoo, että Saros olisi todennäköisesti päätynyt johonkin toiseen seuraan, jos hän olisi vain ollut hieman pidempi.

− Kovin montaa alle 185-senttistä maalivahtia ei varata NHL:ään. Jos hän olisi pidempi, olisi hänet varattu ensimmäisellä tai toisella kierroksella. Hänen kokonsa on asia, josta on puhuttu koko hänen tähänastisen uransa ajan, ja siitä puhutaan siihen asti, kunnes hän pelaa NHL:ssä säännöllisesti, Poile toteaa Jatkoajalle.

− Urheilullisesti hän on eliittitasolla. Ei pelkästään verrattuna muihin maalivahteihin, vaan verrattuna muihin urheilijoihin ylipäätään.

Lukkari ja Saros olivat pyrkineet eliminoimaan pienen koon haitat räätälöimällä torjuntatekniikkaa.

Esimerkiksi niin sanotussa V-asennossa, jossa maalivahti pelaa polvisuojat jään pinnassa, on Saroksen peliasento pyritty pitämään mahdollisimman pystyssä. Se paitsi peittää paremmin maalin yläosaa, on Lukkarin mukaan myös armeliaampi lonkkanivelille ja parantaa liikkuvuutta.

− Juuse mietti näitä asioita myös itse ja välillä harjoituksissa kysyin häneltä, minkälaisia tilanteita hän haluaisi harjoitella, ja minä suunnittelin niihin sopivat harjoitteet, Lukkari kertoo.

Salibandyssä ja jalkapallossa Saros oli aina kenttäpelaajana, mutta hyvästä pallosilmästä oli apua myös kiekkojen torjumisessa. Pelinluku kehittyi, ja Saros oppi nopeasti lukemaan esimerkiksi pelaajien kätisyyksistä sen, miten pelitilanne todennäköisimmin etenee.

Myös henkisellä puolella oli tapahtunut kasvua. Se olikin yksi puhutuimmista ominaisuuksista, kun nuori maalivahti otti harppauksen miesten peleihin ja HPK:n edustusjoukkueeseen.

− Henkisen puolen urheilijana ja kehittyjänä en tiedä kyllä häntä parempaa. Kaikki haasteet mitä hänelle heitetään, hän myös selvittää erinomaisesti, Kekäläinen suitsuttaa.

− Juusen suurin lahjakkuus on omistautuminen. Se, miten määrätietoisesti harjoittelee ja on sitä kautta huippu-urheilija, HPK:n A-nuoret mestaruuteen valmentanut Salo kiteyttää.

Ryminällä Liigaan ja lopulta Leijoniin

A-nuorten mestaruuden jälkeen oli jälleen aika ottaa seuraava askel. Edessä oli hyppy junioreista miesten peleihin.

Saroksen ensimmäisellä liigakaudella HPK:lla oli nuori maalivahtikaksikko. 18-vuotiaan Saroksen kanssa ykkösmaalivahdin paikasta kamppaili Jokereista hankittu niinikään lupaava Frans Tuohimaa.

Ennakkokaavailuissa 22-vuotias Tuohimaa oli monien silmissä ykkösvahti, olihan hänelle kertynyt kokemusta miesten peleistä niin Jokereiden kuin Kiekko-Vantaankin paidassa.

− Minullekin moni sanoi, että jossain vaiheessa tulee tasanne ja takapakkia. Minä en kyllä epäillyt hetkeäkään, etteikö Juuse löisi läpi Liigassa, Lukkari täräyttää.

Saros oli itsekin etukäteen ajatellut olevansa enemmän luukkuvahdin roolissa. Jo harjoituksissa hän kuitenkin huomasi pärjäävänsä hyvin myös liigatasolla. Niinpä nälkä kasvoi syödessä, ja jo aikaisessa vaiheessa hän halusi napata ykkösvahdin paikan itselleen.

− Syksyllä syttyi sellainen palo, että haluan pelata paljon ja ottaa ison roolin. En halunnut enää tyytyä kakkosvahdin rooliin, Saros kertoo.

Liigassa siirtyminen Kari Lehtosen valmennukseen sujui sulavasti. Lukkarin ja Lehtosen pelifilosofia on hyvin samankaltainen, joten valmentajan vaihtuminen ei aiheuttanut kitkaa. Ykkösvahdin valtikka oli Saroksen hallussa jo hyvissä ajoin ennen joulua.

Yksi kauden huippuhetkistä sattui vuodenvaihteeseen. Saros pelasi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Malmössä. Hän oli jälleen joukkueen ykkösvahti ja kisat päättyivät lopulta kultajuhliin.

Saroksen ammattimaisuutta kuvaa hyvin se, että hän oli heti seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan antamassa kommentteja television aamuohjelmassa päävalmentaja Karri Kiven kanssa. Juhlat eivät näyttäneet venähtäneen pitkäksi.

Alle 20-vuotiaiden MM-kisojen aikana Tuohimaa sai vielä mahdollisuuden näyttää osaamistaan. Tuoreen nuorten maailmanmestarin palattua Ruotsista Tuohimaa päätyi hakemaan peliaikaa sarjaporrasta alempaa Vaasasta. Saros pelasi kaikki loput runkosarjan ottelut.

Liigassa Saroksen kausi huipentui huimaan kevääseen. HPK kipusi pudotuspeleihin voittamalla sensaatiomaisesti runkosarjan kahdeksan viimeistä ottelua. Bensa riitti pudotuspeleissä vielä Jokereiden kaatoon, mutta kymmenen ottelun voittoputki ja HPK:n kausi päättyi lopulta Kärppiä vastaan.

Saroksen kausi ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Erkka Westerlund valitsi nuoren maalivahdin Minskin kisakoneeseen. Valko-Venäjältä Saros sai palkintokaappiinsa aiemmin voittamansa nuorten MM-kullan seuraksi MM-hopeaa.

Kolmosvahdin roolissa ei pelejä vielä kertynyt, mutta sitäkin arvokkaampaa kokemusta. Leijonien ykkösmaalivahtina oli Nashvillen huippuvahti Rinne.

− Olihan se siisti kokemus, kun pienenä poikana olen häntäkin seurannut. Pääsin tutustumaan ja näkemään läheltä, kuinka hyvä veskari hän on, Saros muistelee työskentelyä Rinteen kanssa.

Rinne toimi eräänlaisena mentorina. Hän kertoi Sarokselle muun muassa siitä, miten oli itse käsitellyt siirtymän koto-Suomesta keskelle pohjoisamerikkalaista kulttuuria.

Kilpakumppanin syönti on raakaa peliä

Pitkän tulokaskauden jälkeen Saros ei päässyt hengähtämään. Edessä olivat ylioppilaskirjoitukset. Saroksen vanhemmille oli tärkeää, että poika hoitaa koulun kunnialla.

− Urheilussa se on kuitenkin aina niin pienestä kiinni. Olemme koettaneet saada myös kouluhommat hoitumaan, jotta olisi valmiudet johonkin muuhunkin kuin jääkiekkoon, Kaurialan yläkoulun rehtorina työskentelevä Pekka Saros kertoo.

Ylioppilaskirjoitusten lisäksi Sarosta piti kiireisenä kesällä alkanut asepalvelus. Lopulta hänelle jäi pitkän kauden päätteeksi varsinaista lepoaikaa ainoastaan kaksi viikkoa. Se näkyi myös kaukalossa syksyllä.

− Se oli vähän samanlainen lähtö kuin toiseen kauteen A:ssa. Koetin olla ajattelematta asiaa ja ottamatta paineita. Yritin vain nauttia pelaamisesta, Saros muistelee syksyä.

HPK oli hankkinut Saroksen pariksi kolmekymppisen Joni Myllykosken. JYPissä muutamaa kautta aiemmin mestaruuttakin juhlinut Myllykoski joutui kuitenkin varsin pian statistin rooliin Saroksen saatua pelinsä jälleen rullaamaan.

Aivan kuten Tuohimaa vuotta aiemmin, pääsi myös Myllykoski ottamaan roolia Saroksen lähdettyä vuodenvaihteessa Kanadaan alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Kisat olivat sekä Sarokselle että joukkueelle pettymys. Vanha kilpakumppani Husso nappasi kisoissa ykkösvahdin viitan. Suomi tippui jo puolivälierässä Ruotsille maalein 6-3.

Suomeen palattuaan Saros pääsi palauttamaan kunniansa ja pelasikin jälleen erinomaisesti. Historia toisti itseään, sillä myös Myllykoski lähti HPK:sta kesken kauden aivan kuten Tuohimaa vuotta aiemmin.

− Kaikissa sarjoissa hän on niin sanotusti syönyt kilpakumppaninsa. Yleensä hän on tullut vielä vuotta tai kahta nuorempana mukaan kilpailutilanteeseen, Meriläinen muistuttaa.

Jääkiekkomaalivahdin työ on raakaa peliä. Tolppien välissä voi olla vain yksi mies kerrallaan, ja jos oma peli ei kulje, voi vaihtoaition luukkua joutua availemaan pitkiäkin aikoja.

− Aika raaka kilpailuhan se on, mutta ei siinä voi alkaa sääliä, Saros toteaa.

Höntsätessä läikkyy - leiriltä salaa sähläämään

Raa'asta kilpailutilanteesta huolimatta Saros vaikuttaa aina kaukalossa rauhalliselta. Saros on kaukana esimerkiksi Patrick Roy'n tai Ron Hextallin kaltaisista takavuosien tuittupäistä.

− Harvemmin näytän sitä ulospäin. Maalivahdin tontilla ei kauheasti ole fyysistä kontaktia, niin pitäisi melkein itse lähteä kulmiin riehumaan. Muissa lajeissa kentällä pelatessa hermostuu helpommin kuin maalissa ollessa.

− Välillä pitää vähän toppuutella itseään, jos on jotkut höntsypelit menossa. Koululiikunta oli varsinkin aika kova paikka. Välillä tuli vähän ylilyöntejäkin. Kyllä se aika nopeasti meni tunteisiin, jos ei tullut voittoa, Saros nauraa.

Kuohuista huolimatta tai juuri niiden vuoksi Saros on myös valmis leikkimielisiin peleihin. Keväällä 2015 ennen Tšekin MM-kisoja Saroksen ystävä kosiskeli häntä mukaan Turengissa pelattavaan harrastesalibandyturnaukseen.

− MM-leiritykset olivat käynnissä, ja kaveri oli jo aiemmin kysellyt pelaamaan. Olin vastannut, että voin tulla, jos en ole enää leirityksessä mukana, Saros muistelee hymyillen.

Turnauksen alkusarja pelattiin arkipäivinä, joten Saros ei päässyt karkaamaan leirityksestä. Viikonloppuna pelattuun lopputurnaukseen hän kuitenkin pääsi, sillä viikonloput olivat hänellä vapaana.

Raporttien mukaan ylilyöntejä ei tapahtunut. Sen sijaan Saroksen tilille napsahti turnauksen voitto ja valinta joukkueensa parhaaksi pelaajaksi. Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen oli asiasta autuaan tietämätön.

Ostravassa Saros pääsi debytoimaan Leijonissa myös tolppien välissä, vaikka Rinne olikin jälleen selkeä ykkösmaalivahti. Rinteen sairastuttua korkkasi Saros aikuisten arvokisauransa nollapelillä Slovakiaa vastaan. Ottelu jäi kuitenkin hänen ainoakseen. Suomi jäi lopulta kisoissa puolivälieriin.

Muuri murtui viimeisessä kotiottelussa

Maaliskuun kymmenes päivä vuonna 2015 oli erityisen merkityksellinen päivä Sarokselle.

Oli jo erittäin todennäköistä, että hän lähtee Pohjois-Amerikkaan seuraavaksi kaudeksi. Koska HPK:lla ei ollut asiaa pudotuspeleihin, ottelu Vaasan Sportia vastaan olisi siis Saroksen toistaiseksi viimeinen Rinkelinmäellä.

Ottelun jälkeen yleensä viilipyttymäinen Saros murtui. Silmäkulmat kosteina ja ääni väristen hän kuitenkin vastaili toimittajien kysymyksiin hiljenevän kotihallin uumenissa.

− Olihan se tunteikas tilanne. Olin pelannut kymmenen vuotta samassa seurassa. Ennen peliä olivat jo tunteet pinnassa. Pelin jälkeen sain vielä kiittää yleisöä. Varmasti sellainen tilanne, jonka muistan pitkään. Tavallaan vähän katkeransuloista, Saros muistelee.

Saros on lyhyen uransa aikana noussut raketin lailla ensin Hämeenlinnan ja koko Suomen tietoisuuteen. Pyöritys erityisesti maajoukkuemenestyksien jälkeen on ollut hurjaa. Sekä sukulaiset että vieraammatkin ihmiset ovat halunneet keskustella jääkiekosta. Mediasta puhumattakaan. Perheessä tehtiinkin päätös tilanteen hallitsemiseksi.

− Huomiota tuli perheen ulkopuolelta niin paljon, että teimme tietoisen valinnan emmekä itse nostaneet jääkiekkoa mukaan keskinäisiin keskusteluihimme. Korostimme muita asioita, kuten koulua ja kavereita, isä Pekka kuvailee.

− Pelien jälkeen kyselin kyllä Juuselta, että haluaako hän puhua miten meni. Joskus hän halusi, joskus ei, isä hymähtää.

Valmis vaikka heti, kiirettä ei kuitenkaan ole

Kahden hyvin sujuneen liigakauden jälkeen oli aika karistaa kotimaan pölyt jaloista. Kesäkuussa Predators teki Saroksen kanssa kolmevuotisen tulokassopimuksen.

NHL:n puolella Rinne on edelleen kiistaton ykkösvahti ja pelaa niin paljon kuin haluaa. Kolmekymppinen Carter Hutton on vähintäänkin kelvollinen kakkosmies.

Kesällä AHL-joukkue Milwaukee Admiralsiin raivattiin tilaa Sarokselle, kun kesän 2011 kakkoskierroksen varaus Hellbeg myytiin New York Rangersiin kuudennen kierroksen varausvuoroa vastaan. Milwaukeessa Saros kilpailee peliajasta 24-vuotiaan tšekkivahti Mazanecin kanssa.

− Turha sinne on nöyristelemäänkään lähteä. Se olisi ideaalitilanne, että pääsisin pelaamaan paljon AHL:n puolella, Saros pohti elokuussa ennen lähtöään Nashvilleen.

Opeteltavaa riittää paitsi pienemmässä kaukalossa ja pohjoisamerikkalaisessa pelityylissä, myös kaukalon ulkopuolella. Viime kauden aikana omillaan elämistä opetelleella Saroksella ei ole enää turvaverkko niin lähellä kuin aiemmin.

− Onhan se iso juttu, mutta onneksi nykytekniikka helpottaa yhteydenpitoa, isä Pekka muistuttaa.

Sekä Huttonin että Mazanecin sopimukset ovat kauden jälkeen katkolla. Nashvillessä toivotaankin nähtävän, kuka on joukkueen seuraava huippuvahti ja jakaisi mahdollisesti vastuuta Rinteen kanssa jo seuraavalla kaudella.

− Minulla on kyllä vakaa usko, ettei Saros hätkähtäisi vaikka pelaisi NHL:ssä heti. On kuitenkin hyvä, että hän pääsee opiskelemaan peliä AHL:ssä, Kekäläinen toteaa.

Kuten Lukkari on pitkään painottanut: Saroksella on aikaa, kiire ei ole mihinkään.