Nouseeko Wasama-palkinnon arvostus? - Tulokaskisasta tulossa huipputasokas

LIIGA / Artikkeli
NHL-liigan arvostetuimpia ja keskustelluimpia palkintoja on Calder Trophy, kauden parhaalle tulokaspelaajalle myönnettävä palkinto. Tuosta tittelistä kisaa liigan eurooppalaistumisen myötä vuosittain yhä tasokkaampi nippu kiekkoilijoita ja ken Calderin voittaa, muistetaan kyseisestä tittelistä pitkään.

SM-liigassa palkinnon arvostus ei ole ihan samaa luokkaa. Täällä pistepörssit, maalipörssit ja all stars-kentälliset keräävät valtaosan huomiosta. Mutta tulokaspalkinnon kiinnostavuusarvo on nousussa. 22-vuotiaana kuolleen puolustajalupauksen Jarmo Wasaman mukaan nimetty pytty on yhä tasokkaammaan kiekkoilijakaartin tavoiteltavana. Ja Wasama saa vuosi vuodelta enemmän ansaitsemaansa huomiota.

Toki jo aiempina vuosina palkinnon saajista löytyy suuriin saavutuksiin yltäneitä kiekkoilijoita. 70-luvulla tulokaspytyn kävivät pokkaamassa muun muassa Matti Hagman, Markus Mattsson, Kari Makkonen, Risto Siltanen ja Kari Jalonen. 80-luvun tulokastähtiä olivat Pekka Arbelius, Petri Skriko, Hannu Virta, Jukka Tammi, Risto Kurkinen, Janne Ojanen ja Mika Nieminen.

Tarkempaa analyysiä seuraavassa vuodesta -90 alkaen palkinnon saaneiden urakehityksestä.

1990: Vesa Viitakoski, Saipa. Takana on 9 liigakautta ja 310 SM-liigapistettä runkosarjassa. Maaotteluita Viitakoski on pelannut 75, mukana myös MM-kisat. NHL-kokemusta 23 peliä. Ahkera maalintekijä on nyt Ilveksen kantavia voimia.

1991: Janne Grönvall, Lukko. Nuorisomaajoukkueiden tähtipuolustaja ei saanut näyttöpaikkaa NHL:ssä, vaikka farmissa tehopisteitä syntyi ja vastuuta annettiin. SM-liigassa sitä vastoin on peli kulkenut. 28-vuotiaalla pelaajalla otteluita jo 10 liigakaudelta, vaikka Amerikan reissu oli välissä. Valittiin viime kaudella SM-liigan all stars-kentälliseen ja pelasi keväällä ensimmäiset aikuisten arvokisansa.

1992: Petri Varis, Ässät. Kaksinkertainen SM-liigan pistepörssin voittaja sekä kaksinkertainen all stars-laituri. Kerran valittiin myös playoffien parhaaksi pelaajaksi. Liigassa tehopisteitä huimalla yli piste per peli-tahdilla, 369:ssä pelissä 386 pistettä. NHL-ura jäi yhden ottelun mittaiseksi huonon sopimuksen takia, vaikka farmissa pisteitä syntyi samaan tahtiin kuin SM-liigassa. Esiintynyt MM-kisoissa. Siirtyi pistepörssivoittajana alkavaksi kaudeksi Sveitsiin.

1993: Ville Peltonen, HIFK. Tuore Jokeri-kapteeni, joka muistetaan erityisesti Suomen toistaiseksi ainoan aikuisten arvokisavoiton hattutemppuratkaisijana. SM-liigaotteluita takana 140, A-maaotteluita 135, NHL-pelejä 175. Parhaat saavutukset nimenomaan A-maajoukkueesta.

1994: Juha Lind, Jokerit. Toimi Suomen kapteenina eilen päättyneessä Tsekin turnauksessa. Maajoukkueen monivuotinen luottomies ja tsemppari. Ei mikään pistelinko, vaan taistelija ja huippukarvaaja. Ratkaissut silti monenmonta huipputärkeää ottelua osumillaan. Ei se maalien määrä, vaan se laatu. NHL-pelejä takana 133, arvoturnauksia kolmet MM-kisat.

1995: Joni Lehto, Lukko. Harvoja pelaajia 80- ja 90-lukujen vuoden tulokkaista, jotka eivät ole pelanneet arvokisoissa. Muutenkin erikoinen suomalainen tulokas, sillä oli tahkonnut monta vuotta NHL:n farmeissa ennen ensimmäistä SM-liigaotteluaan. Oli siis noin 3-4 vuotta vanhempi kuin pahimmat haastajansa. Mutta alitti vaaditun 25 vuoden ikärajan ja pelasi todella vakuuttavan tulokaskauden. Putosi joistakin arvokisoista aivan viime metreillä.

1996: Jani Hurme, TPS. Maalivahtina harvinainen valinta vuoden tulokkaaksi. Edellinen oli vuoden -75 Markus Mattsson. Valittiin jo seuraavana vuonna runkosarjan parhaaksi pelaajaksi ja luonnollisesti myös all starsiin. Ehkäpä ensi kauden eniten pelaava suomalainen NHL-maalivahti ja myös vahva ehdokas Salt Lake Cityn olympialaisiin.

1997: Olli Jokinen, HIFK. Yksi kaikkien aikojen suomalaisista junioreista, saavutti alle kaksikymppisenä jo aivan valtavasti. Tulokasvalintakin siis jo 18-vuotiaana. Seuraavana vuonna teki HIFK:n voittomaalin finaaleissa ja valittiin playoffsien parhaaksi pelaajaksi. Johti Suomen 20-vuotiaat maailmanmestariksi kotikisoissa. Takana parit arvokisat ja 234 NHL-peliä.

1998: Pasi Puistola, Ilves. Vei Suomen tasoitusmaalillaan jatkoajalle legendaarisessa nuorten MM-finaalissa Venäjää vastaan. SM-liigaa takana neljä kautta ja maaotteluita kahdeksan. Kehitys hieman hidastunut viime vuosina, nyt haetaan Tapparasta uutta potkua.

1999: Timo Pärssinen, HPK. Nuorisomaajoukkueiden ulkopuolelta liigaan noussut divarilöytö takoi jo tulokaskaudellaan hyvät tehot ja paransi vain kahdella seuraavalla kaudella. Pelasi ensimmäiset arvokisansa viime keväänä ja valittiin heti kakkos-all starsiin. Lähti luomaan NHL-uraa Anaheimissa.

2000: Antero Niittymäki, TPS. Tulokaskaudella maalivahtina Suomen mestariksi, kova saavutus. Jäänyt sittemmin Fredrik Norrenan varjoon ja ykkösmaalivahdin paikasta taistelu jatkuu tälläkin kaudella. Kaksi pelattua A-maaottelua. Philadelphian varaus.

2001: Toni Dahlman, Ilves. Jokeri-kasvatti ajautui Tampereelle hakemaan peliaikaa, sai sitä ja takoi heti hyvät tehot Raimo Helmisen ykkösketjussa. Tunkeutui tulokaskaudella myös maajoukkueeseen. Ura jatkuu nyt Ottawa Senatorsin organisaatiossa.

Ylläolevasta listasta voinemme päätellä, että Wasama-palkintoa eivät turhat jätkät voita. Lähes kaikilla on takanaan aikuisten arvokisat, tasokas liigaura sekä joko pelejä NHL:ssä tai varaus sinne. Ja tänä vuonna kilpailu tittelistä uhkaa vain kiristyä. Kiekkopakolaisuuden lisäännyttyä liigajäille syntyy NHL-pelaajankin kokoisia aukkoja. Uusia tähtiä tarvitaan ja varmasti myös saadaan. Kun kakkosketjun miehistä tulee ykkösketjun miehiä, tulee kolmosketjun miehistä kakkosketjulaisia ja Mestiksen tähdistä liigapelaajia. Tie tähteyteen on vähän ohdakkeettomampi.

Selvää on, että pelatakseen hyvän tulokaskauden pelaaja tarvitsee peliaikaa. Välttämättä vuoden tulokkaan titteliä ei saa paras tulokas, vaan hän, joka pelaa paljon ja näkyvästi. Kakkosketjussa annetaan parempia näyttöjä kuin nelosketjussa. SM-liigan säännöissä merkitään pelatuksi otteluksi sellaisetkin, missä pelaaja pukee, vaan ei käy jäällä. Näin ollen viime kaudella enimmäkseen tuppea purreet Miro Laitinen tai Kari Lehtonen esimerkiksi eivät kelpaa enää tulokkaan kategoriaan. Vaatimukset ovat siis alle 25 vuoden ikä ja korkeintaan 18 pelattua ottelua (playoffit mukaanlukien).

Ulkomaalaispelaaja ei ole SM-liigatulokas. Paikallaan voisikin olla laajentaa rajoja esimerkiksi siten, että sama otteluraja olisi voimassa myös ulkomaiden pääsarjassa, mutta vailla pääsarjakokemusta oleva alle 25-vuotias ulkomaalainen voisi kilvoitella Wasama-palkinnosta. Esimerkiksi Ilveksen lähes omalle juniorille, Oliver Setzingerille antaisi mielellään oikeuden kisata vuoden tulokkaan tittelistä, mutta sen sijaan 23-vuotiaalle, 35 Elitserien-ottelua viime kaudella pelanneelle Tapparan Christian Sjögrenille ei.

Seuraavassa vahvimpia ehdokkaita Wasama-palkinnon saajaksi pelipaikoittain esiteltyinä:

Maalivahdit:

Joni Puurula, HPK - Ehkä maalivahtien ykkösehdokas titteliin. 20-vuotiaiden maajoukkueen runkomiehiä. 19-vuotias Puurula pelasi hyvän viime kauden FPS:ssa ja tulee varmasti riistämään peliminuutteja tshekki-vahti Zdenek Smidiltä. Ehkä 20 ottelun mies.

Juuso Riksman, HIFK - HIFK:n kolmos-, kakkos- tai ykkösmaalivahti. Nokkimisjärjestyksessä Lindfors aloittanee selkeänäkin ykkösenä, mutta nuoret haastajat ovat valmiita syrjäyttämään. 24-vuotias maalivahti pelasi hurjan torjuntaprosentin 92,40 viime kaudella Hermeksessä.

Mikko Rämö, Pelicans - 21-vuotiaalle lahtelaiskasvatille ei peliaikaa ole paljoa luvassa. Tuuraa, jos Kuivalainen sairastuu tai väsyy.

Sasu Hovi, Tappara - Taitaa aloittaa Tapparan kakkosena, mutta Tapparan kakkosella on työt tällä kaudella vähissä. Draper pelannee niin paljon kuin jaksaa ja Hovi saanee haukotella vaihtoaition luukulla. Toivottavasti saa kovia harjoituksia.

Puolustajat:

Tuukka Mäkelä, HPK - Isokokoinen pakki on tyrkyllä myös kaksikymppisten maajoukkueeseen. Saanee Pallokerhossa kohtuullisesti luottoakin.

Teemu Kesä, Lukko - Ilves-kasvatti raivaa peliminuutteja Lukosta. Taklauksia ainakin on luvassa.

Olli Malmivaara, Jokerit - Mahtunee pelaavaan kokoonpanoon ja kuuluu suuriin suomalaisiin puolustajalupauksiin. Lähes varmasti mukana 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

Jyri Marttinen, Jyp - Ehdokas suureksi yllättäjäksi. Suurelle yleisölle tuntematon nimi. Taistelee paikasta 20-vuotiaiden kisoihin.

Ville Koistinen, Ilves - Silmiinpistävät 101 jäähyminuuttia viime kaudelta A-juniorien SM-sarjasta. Ilveksen pelaavasta kokoonpanosta ei ole pitkä matka nuorten MM-kisoihin.

Mikko Viitanen, Blues - Ehkä parempikin kuin monet yllämainituista, mutta pelipaikan valtaamisessa voi olla ongelmia. Bluesissa edellä on muun muassa kuusi tunnustettua maajoukkuepuolustajaa sekä oman ikäluokan ykköslahjakkuus Tero Määttä. Tulevaisuuden nimi.

Antti-Pekka Lamberg (HIFK), Janne Juppo (HPK), Teemu Jääskeläinen (Ilves), Sami Siltavirta (Jyp), Ilkka Törnvall (Kärpät), Topi Jaakola (Kärpät), Juha Pursiainen (Saipa), Matti Tähkäpää (TPS), Mika Rontti (Ässät), Jussi Halme (Tappara), Ville Piekkola (Lukko), Janne Niskala (Lukko) - Kaikki ovat alustavasti tunkeutumassa joukkueidensa kahdeksan pelaavan puolustajan joukkoon. Suuria tekoja ei kai kuitenkaan ainakaan alkukaudesta kannata odottaa.

Hyökkääjät:

Niko Nieminen, Blues - Voimalaituri, joka on rynnimässä myös nuorten arvokisoihin. On ahtautumassa aluksi Bluesin nelosketjuun, mutta oikea asenne voi viedä pidemmällekin.

Carlo Grunn, HIFK - Parikymppinen, sähäkkä laituri sai playoff-kokemusta jo viime keväänä. Teki hurjat tehot nuorten SM-liigassa. Komennusta junioreihin tai Mestikseen tuskin tarvitsee pelätä, siitä kielii jo valinta joukkueen varakapteeniksi. Vastuuta voi tuloksen myötä tulla enemmänkin.

Ville Viitaluoma, HIFK - Teki Grunniakin paremman vaikutuksen kevään playoffseissa ja avasi tuolloin myös maalitilinsä. Hurjat 77 tehopistettä 37 nuorten pelissä viime kaudella. Melko valmiin oloinen sentteri, riippuu paljolti Jukka Sepon otteista, paljonko saa vastuuta.

Harri Suutarinen, HPK - Nuorten maajoukkueen sentteri tuskin nousee isoihin otsikoihin, mutta voi pelata täyden ja tasaisen kauden.

Mika Pyörälä, Kärpät - Lukuisista Kärppien hyökkääjäjunioreista lähimpänä paikkansa vakiinnuttamista liigajoukkueessa. Avausmaali liigassa jo kevään playoffseissa. Peliminuutit käytettävä tehokkaasti, jos aikoo lyödä läpi.

Hermanni Vidman, Lukko - 22-vuotias turkulaislähtöinen laituri. Aineksia maalintekijäksi, mutta vastustajat voivat olla vielä aika kovia.

Mika Viinanen, Lukko - Vidmanin sentteri. Pidetään yleisesti vähän ketjukaveriaan valmiimpana. Voi saada ylivoimavastuutakin. Hyvä ehdokas tulokaspalkintoon.

Teemu Normio, Lukko - Tapparasta saatu Hermeksessä viime kauden pelannut taklaajalaituri. Kokoa on, muttei ehkä riittävän tehokas tulokkaiden eliittiin.

Markus Jämsä, Lukko - Yksi viime kauden parhaista Mestis-pelaajista, 40 pelissä 30 maalia. Täyttää marraskuussa 25, joten on vanhimpia tulokkaita. Vastuutakin lienee luvassa kookkaalle tulokkaalle.

Juuso Vakkilainen, Saipa - Nuorten SM-sarjassa löytyi tehoja, nyt taitaa paikka aueta Saipan nelosesta.

Janne Jokila, TPS - Liukas nuorten maajoukkuelaituri taitaa mahtua pelaavaan kokoonpanoon. Peliajalla tuskin pääsee herkuttelemaan.

Tommi Hannus, TPS - Sylki maaleja nuorten maajoukkueissa jo vuosia sitten ja NHL-varauksestakin on aikaa jo kolme vuotta. Nyt on pääsemässä TPS:n karvaajalaituriksi.

Jarkko Immonen, Ässät - Tehokas nuorten maajoukkuemies ja pitkän linjan Mestis-pelaaja. Omia suosikkejani tulokkaiden kärkikastiin. Ässäpeluutus antanee myös ns. jarruketjun miehille mahdollisuuden näyttää taitonsa ja kyntensä.

Joonas Vihko, HIFK - Esiintynyt ilmeisesti edukseen harjoituspeleissä. Pieni laituri nelosketjun duunariksi.

Janne Laakkonen, HPK - Pieni laituri sai paikkansa joukkueesta tryoutin kautta. Kalpan junnuissa syntyivät 40 pelissä kovat teholuvut 27+35. Voi olla kelpo tuuraaja hyökkäävissä kentissä loukkaantumisten sattuessa.

Ville Hirvonen, Ilves - Kiekkoveljessarjan nuorimmainen puristautuu Ilveksen pelaavaan ryhmään. Tehoja tuskin on liiemmin luvassa, lähinnä varmaan nöyrää työtä.

Tässä perusesittelyä varmuudella esiinnousevista kauden 2001-2002 tulokkaista. On niitä toki muitakin. Veikkaaminen varmaan sallitaan, joten laitanpa tähän omat ennustukseni kärkirookieista, sanotaan, nyt vaikka top5.

Here goes:

1. ja Wasama-palkinto: Ville Viitaluoma, HIFK

2. Jarkko Immonen, Ässät

3. Joni Puurula, HPK

4. Jyri Marttinen, Jyp

5. Carlo Grunn, HIFK

» Lähetä palautetta toimitukselle