Peliittojen alkusyksy nostatti odotukset huippuunsa ja joukkuetta veikkailtiin jopa varmaksi osallistujaksi pudotuspeleihin. Syksyn pimentyessä myös Peliittojen esitykset kaukalossa synkkenivät, sillä tappioputki ehti pahimmillaan venyä seitsemän pelin mittaiseksi. Joukkue vajosi sarjataulukon pohjalle.
Peliitat on joulutauolle lähdettäessä voittanut surkean määrän vieraspelejä: tasan kaksi. Peliesitysten täytyy olla vahvoja niin kotona kuin vieraissakin, joten paikka sarjan hännillä selittyy jo pitkälti vieraspeleistä koituneilla tappioilla. Kevätkaudella otteluohjelma suosii Peliittoja jonkin verran, kun tammikuussakin joukkue pelaa peräti kuusi kotiottelua.
Tappioputket kiristivät hermoja niin katsomon penkeillä kuin joukkueenkin keskuudessa. Yleisö väheni tappio tappiolta, niin kuin Heinolassa on tapana. Tappioiden kasaantuminen alkoi näkyä myös joukkueen esityksissä, sillä itseluottamus karisi jokaisen vastustajan tekemän maalin myötä.
Turhautuminen konkretisoitui typerinä jäähyinä ja ulosajoina, eivätkä mailat ja kaukalon ovetkaan päässeet helpolla pelaajien purkaessa turhautumistaan. Tunnelma pukukopissa säilyi joka tapauksessa loistavana, joten uskon puutteesta Peliittoja ei voi syyttää. Hyvä fiilis ei vain siirtynyt kopista jäälle asti.
Lisää kylmää vettä niskaan
Peliitat kärsi syksyn aikana myös todella paljon loukkaantumisista, mikä nyt ei ainakaan helpottanut joukkueen entisestäänkin tuskaista tilannetta. Kärkimiesten, kuten Michal Kristofin, Kimi Koiviston, Roope Elimäen ja Christian Silfverin eripituiset poissaolot näkyivät ja tuntuivat etenkin tulostaululla henkisestä panoksesta puhumattakaan.
Peliitat paikkaili loukkaantumisia milloin Pelicansin, milloin Sportin lainamiehillä, jotka hoitivat tonttinsa kuitenkin erinomaisesti. Peliittojen kokoonpanoa verottaa vielä muutama loukkaantuminen, joista ainakin Niklas Westerlundin alavartalovamma toipunee tammikuun aikana.
Joulumielikö sitten piristi poikia, ehkä, mutta ennen joulutaukoa Peliitat väläytteli osaamistaan kolmen ottelun voittoputkella. Peli-ilme oli erittäin pirteä, josta hienoimpana osoituksena toimi voitto Jukureista viimeisimmässä kotiottelussa.
Syksyn viimeiset pelit jättivät paljon odotuksia kevääseen, joten jäämme jännityksellä seuraamaan mihin suuntaan Peliittojen käyrä liikahtaa. Potentiaalia on todella, todella paljon.
Uutta verta päättävällä taholla
Peliitat teki talven kynnyksellä ison uudistuksen johtoportaassaan. Uusi toimitusjohtaja Marko Latvanen ilmoitti ensitöikseen pitkän ajan tavoitteen olevan organisaation kehittämistoimissa.
Peliittojen tavoitteena on olla Mestiksen parhaiten hoidettu organisaatio vuonna 2018. Siinä on kunnianhimoinen tavoite, mutta Peliitat on haalinut johtoportaaseen uusia, osaavia tekijämiehiä.
Peliittojen osakeyhtiön hallitukseen kutsuttiin kiekkopersonana vailla vertaa oleva Pasi Nurminen. Nurmisen kulissien takana antamat vinkit niin organisaatiotasolle kuin joukkueellekin ovat omalta osaltaan siivittäneet joukkuetta tekemään asioita kaukalossa paremmin kuin koskaan tänä syksynä.
Joukkue on tällä kaudella pyrkinyt uudistumaan niin pelaajiston kuin organisaationkin osalta. Tämä on ollut erittäin tärkeä asia jo pelkästään alueen taloustilanne huomioon ottaen.
Heinolalainen kiekkokulttuuri ja sen lippulaiva Peliitat on ollut iso osa alueen urheilukarttaa jo useamman kymmenen vuotta. Kyseessä on myös yleisömäärältään ylivoimaisesti Heinolan suurin viikoittainen talvitapahtuma, jonka soisi säilyvän paikallaan pitkälle tulevaisuuteen.
Nuoruudesta vaihtovirtaa
Peliitat on syksyn mittaan profiloitunut nuorten pelaajien ponnahduslaudaksi kohti suurempia ympyröitä. Niin Kristof kuin Elimäki, tai vaikkapa Joona Monto, kaipaavat suurempaa roolia ja paljon peliaikaa kehittyäkseen liigatasolle päteviksi maalinikkareiksi. Joukkueen pelisuoritusten ailahtelevuus johtuikin suurelta osin pelaajien kokemattomuudesta.
Hyökkääjä Kari Sihvosen palkkaaminen muutaman pelin ajaksi oli loistava veto. Tämä siis nimenomaan kentällä näkyvän kokemuksen kannalta.
Toisaalta nuori joukkue on ollut täynnä virtaa ja iloa. Yritteliäisyyttä on riittänyt vaikka muille jakaa, ja onnistuessaan joukkue on pelannut erinomaista jääkiekkoa. Heinolan betonikuutiossa ei ole muutamaan vuoteen nähty esimerkiksi niin komeaa ylivoimamaalia kuin Peliittojen jukurimaaliin tekemä osuma viimeisessä kotipelissä.
Kivinen tie pudotuspeleihin
Kokonaisuutena Heinolan Peliittojen syyskausi on ollut pettymys. Valoa tunnelin päässä on toki näkyvissä, mutta kahdeksan pisteen takamatka pudotuspeliviivaan ei jätä selityksille sijaa. Odotukset olivat huomattavasti korkeammalla. Ehkä jopa liian korkealla?
Mikäli pelaajat pysyvät kutakuinkin terveinä ja joukkueen tunnelma positiivisena, on lupa odottaa myös sijoituksen paranemista kevään aikana. Pudotuspelit ovat harvinaista herkkua Heinolassa ja niitä soisi kiekkokansan näkevän myös tällä kaudella.