Jatkoajan toimittajat Lassi Seppä ja Miska Miettinen saapuivat Kölniin seuraamaan Leijonien otteita. Suomi hävisi Kanadalle alkulohkon päätöspelissä numeroin 5−2, joten lähtökohdat Yhdysvallat-otteluun olivat hankalat.
Kävi kuitenkin niin, että Suomi onnistui tyrehdyttämään amerikkalaisten vauhtilätkän tiiviillä puolustusalueen pelillään ja ratkaisemaan ottelun muutamalla hienolla yksilösuorituksella.
Lauantaina edessä on välierä, jossa vastaan luistelee rakas naapuri Ruotsi. Tre Kronor vilisee NHL-tähtiä, mutta Leijonat on osoittanut, ettei ennakkoasetelmilla pitkälle pötkitä.