Tulevaisuuden näkymiä

LIIGA / Artikkeli
SaiPan pitämässä tiedotustilaisuudessa kuultiin myös näkymiä joukkueen tulevaisuudesta ja harjoittelusta.

Tämän hetkisessä SaiPan kokoonpanossa on pelaajia seitsemäntoista kappaletta. Toimitusjohtaja Kaarnan mukaan rinkiin tulee vielä 3-4 junioria ja sitten uusia pelaajia ulkopuolelta. Ulkomaalaisia ensi kauden joukkueessa tullee olemaan kaksi pelaajaa.

Ulkopuolelta joukkueeseen on tarkoitus hankkia kaksi puolustajaa, joista toinen olisi kokenut ja toinen sitten nuori ja potentiaalinen. Ensi kauteen on tarkoitus lähteä kahdeksalla puolustajalla ja tuo kahdeksas puolustaja olisi oma juniori, joka pystyisi tarvittaessa pelaamaan myös A-nuorissa.

Hyökkääjistöön lisäpelaajien tarve on tämän hetkisen suunnitelman mukaan kolme pelaajaa SaiPan ulkopuolelta. Ensi kauden hyökkääjistön vahvuudeksi on suunniteltu 14-15 pelaajaa, joista noin kolme olisi omia A-nuoria.

Viime kaudella SaiPassa pelanneista pelaajista Pasi Nielikäiselle on sopimusta tarjottu, mutta vastausta ei ole vielä saatu. Ville Immonen on ilmoittanut, että ei tällä hetkellä ole valmis neuvottelemaan sopimuksesta.

Kimmo Nevalaisen ja Juha Jokiraidan tilanne on se, että molemmat harjoittelevat SaiPan mukana ja ovat ikään kuin näytillä tulevaa varten. Kumpikaan ei enää ensi kaudella mahdu A-junioreihin, joten jos paikkaa ei SaiPasta löydy, niin sitten todennäköinen pelipaikka löytyy Mestiksestä. Kaksikon tulevaisuus ratkeaa kuitenkin vasta myöhemmin.

Kun joukkuekuviot oli saatu selviksi, niin Mälkiä kertoili joukkueen tulevasta harjoittelusta.

- Joukkueen harjoitukset alkoivat jälleen maanantaina ja tarkoitus on olla mahdollisimman paljon jäällä. Ensin päähallissa ja sen jälkeen kakkoshallin puolella 7.4. asti. Sen jälkeen ehkä toukokuun alkuun asti Savitaipaleella. Jääharjoitusten lomassa harjoitellaan koko ajan myös voimaharjoitteita.

- Suuret jääharjoitusmäärät selittyvät sillä, että jäällä nuoria pelaajia saadaan kehitettyä parhaiten.

- Kesäharjoittelujakso alkaa 1.5. ja sitten jäälle palataan jälleen 19.7.

- Harjoittelussa painotetaan siihen että jääkiekko on voima- ja nopeuslaji, jossa kaksinkamppailut ovat tärkeitä. Harjoitteet tullaan yksilöimään jokaisen pelaajan tarpeiden mukaan.

- Meillä on kasassa hyvä runko nuoria ja lupaavia pelaajia ja jos ei näistä ei hyviä pelaajia nouse, niin sitten on valmentajissa vika, päätti Mälkiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle