Vihellyksen jälkeen -tandemi Lassi Seppä ja Niko Björksten palaavat intoa ja tarmoa puhkuen kesälaitumilta nauhurin ääreen, kun he niputtavat viiden podcastin aikana kaikki liigajoukkueet omille sijoilleen ja kertovat näkemyksensä siitä, kuka pärjää ja kuka ei.
Jukurit ei saa kaksikolta kovin kaksisia tulevaisuudennäkymiä. Seppä nostaa yhden hieman yllättävän nimen mahdolliseksi valopilkuksi Mikkelissä.
− Janne Kumpulainen oli SaPKossa todella hyvä viime kaudella. Hän saattaa yllättää positiivisesti.
− Värikkään valmennuskaksikon myötä Mikkelistä saadaan varmasti kauden mittaan jotain uutisia, epäilee Björksten Risto Dufvan ja Ville Niemisen edesottamuksista.
KalPa koki viime kaudella järkyttävät tappiot taloudellisesti ja lähtee alkavaan kauteen reilusti heikentyneellä kokoonpanolla.
− Eero Kilpeläinen ei tule pelaamaan koko kautta maalinsuulla, väittää Björksten mystisesti ja listaa tukun mahdollisia skenaarioita.
Lisäksi kuopiolaisten kokoonpanosta puuttuvat johtavat pelaajat, toteavat Vihellyksen jälkeen -miehet.
HPK on saanut muutaman kovan pelaajan joukkueeseensa, etunenässä Niko Kapanen. Seppä on kuitenkin sitä mieltä, että kokenut Kapanen ei pysy ehjänä koko kautta ja eräs toinen keskushyökkääjä ottaa komennon Hämeenlinnassa.
− Oula Palve tulee olemaan HPK:n johtava keskushyökkääjä. Paitsi siksi, ettei Kapanen kestä koko kautta, niin myös siksi, että Palve on todella hyvä pelaaja myös Liigaan, Seppä lataa.
Mikäli podcast herätti sinussa mielipiteitä tai muita tuntemuksia, niin osallistu keskusteluun Twitterin puolella hashtagilla #vihellyksenjälkeen. Sepän ja Björkstenin löydät nimimerkeillä @lassiseppa ja @nikobjo.