Helsingin Jokerit sai perjantaina hyviä uutisia, kun Kristian Vesalaisen sopimus helsinkiläisjoukkueeseen julkaistiin. Vuonna 2017 NHL:ään ensimmäisellä kierroksella varattu Vesalainen päätti toistaiseksi jättää Pohjois-Amerikan kaukalot tulevaisuuteen.
Winnipeg Jetsin organisaatiossa Vesalainen pääsi pelaamaan kauden alussa viisi ottelua NHL:ää, kunnes Jets lähetti hyökkääjän AHL:ään Manitoba Moosen riveihin. Tehopisteitä ei NHL:ssä tullut kuin yksi, mutta AHL:ssä Vesalainen tykitti kahdeksaan peliin kahdeksan pistettä.
AHL oli kuitenkin Vesalaiselle pettymys.
– Pääsin kokeilemaan NHL:ssä, mutta peliaikaa tuli vähän. Sitten minut heitettiin AHL:ään ja siellä pääsin pelaamaan paljon. Odotin sarjalta enemmän. Peli ei ollut niin kovatasoista kuin odotin.
– Mentiin nopeasti päästä päähän. Paljon heitettiin kiekkoa päätyyn. Siinä varmaan isoin ero eurooppalaiseen peliin, jossa on enemmän tilaa ja aikaa tehdä kiekollisia ratkaisuja, Vesalainen arvioi peliä AHL:ssä.
Vesalainen näkee, että paukut olisivat jo riittäneet vakiokokoonpanon paikkaan NHL:ssä.
– Kyllä varmaan joo, hän pyörtää vastauksensa.
– Ei se (pelipaikka NHL:ssä) hirveästi mistään jäänyt kiinni. En vain saanut paljoa peliaikaa ja näytönpaikkoja. Onhan se nopeampaa lätkää ja pitää olla joka päivä ja joka treeneissä tosi hyvä. Siihen pitää kiinnittää huomiota, Vesalainen pohtii.
Winnipeg Jets on yksi laadukkaimpia joukkueita NHL:ssä ja tavoittelee tulevana keväänä Stanley Cupia. Etenkin kaksi kärkiketjua on tupaten täynnä huippupelaajia, joten Vesalaiselle olisi väistämättä jäänyt NHL:ssä alempien ketjujen rooli.
– Onhan se totta kai kova joukkue. Ei voi siellä mennä sanomaan, että laittakaas minut tuohon kakkoskenttään ja ottakaa jotain vähän kovempia pelimiehiä pois.
– Ymmärrän sen, että siellä on tosi kova joukkue, joka tavoittelee mestaruutta.
KHL hyvä paikka kehittyä
Winnipeg Jetsin organisaatio olisi halunnut pitää Vesalaisen Pohjois-Amerikassa kehittymässä, mutta Vesalainen päätti toisin. Hyökkääjä nostettiin ylös NHL-miehistöön viime viikon lopulla. Silloin Vesalainen kävi Jetsin johdon kanssa keskusteluja hänen tilanteestaan.
– Totta kai he halusivat, että olisin jäänyt sinne ja kehittymään, hyökkääjä kertoo.
Vesalainen on kuitenkin vakuuttunut, että siirtyminen Helsinkiin ja KHL:ään on hyvä ratkaisu hänelle.
"Itsellä on sellainen fiilis, että täällä on hyvä olla."
– Jokaisella on oma polku ja omia päätöksiä. Itsellä on sellainen fiilis, että täällä on hyvä olla. On hyvä tulla kotiin. Saan keskittyä hyvin lätkään täällä.
Sitä, miten KHL ja AHL eroavat toisistaan, Vesalainen ei osaa vielä tarkemmin analysoida.
– En osaa vielä sanoa, kun en ole peliäkään täällä pelannut. Kyllä minä veikkaan, että täällä kehityn enemmän, Vesalainen sanoo.
Pohjois-Amerikan jättäminen tarkoittaa sitä, että Vesalainen ei pääse pelaamaan ja opettelemaan pienen kaukalon peliä ainakaan tällä kaudella. Vesalaisen mukaan tärkeintä nyt on kuitenkin pelata ja paljon. Hän uskoo, että KHL on hyvä kehitysalusta kohti NHL:ää.
– Totta kai se (KHL) kehittää. Melkein sama missä pelaa, kunhan saa tuotua omia vahvuuksia peliin. Se auttaa todella paljon, Vesalainen sanoo.
Vesalaiselle siirto Jokereihin tarkoittaa myös paluuta kotikaupunkiin, ei toki kasvattajaseuraan. Vesalainen on HIFK:n kasvatti, ja hän pelasi siellä kauteen 2014–15 asti. Sen jälkeen osoite on vaihtunut tiuhaan: Frölunda, HPK, Kärpät, Jets, Moose ja nyt Jokerit.
Paluu omaan kotikaupunkiin onkin Vesalaiselle mieluinen asia.
– Totta kai se on iso juttu, että pääsee olemaan himassa.
Vesalaisella ei ole ainakaan alussa stressiä majoituksesta tai syömisestä.
– Porukat asuu täällä Helsingissä Töölössä. Aloitetaan asuminen sieltä. Pääsee syömään kotiruokaa.
– Ei ole pitkä matka hallille, Vesalainen naurahtaa.