Ässät kaatoi SaiPan lauantai-illan kamppailussa 3−1. Ässät karkasi ottelussa johtoon jo runsaan minuutin pelin jälkeen, eikä menettänyt enää johtoasemaansa ottelussa. Ässien toisen maalin iski täksi kaudeksi SaiPasta Ässiin siirtynyt Jonne Tammela, joka oli vaikeasta pelistä huolimatta tyytyväinen kolmeen pisteeseen.
− Emme pelanneet parasta peliämme, mutta tehtiin tarvittava tänään. Puhuimme kopissa, että vähän huonommallakin pelillä pitää pystyä voittamaan, ja tänään se onnistui.
Tammelan tekemä maali jäi lopulta ottelun voittomaaliksi. Kiitosta maalista hän antaa ketjukaveri Patrik Juholalle.
− Jäin haistelemaan siniviivalle kun näin hyökkäyksen lähtevän. Juhola pisti hyvän syötön jonka sain haltuun. Siinä tilanteessa ainoa vaihtoehto oli ampua rystyllä ja se meni sisään onneksi.
Tammela on pelannut vahvan alkukauden Porissa, kun 12 ensimmäiseen otteluun on tullut yhdeksän tehopistettä. Ylivieskalainen on nauttinut pelaamisestaan patapaidassa.
− Pelaaminen on tuntunut tosi hyvältä. Porissa on hieno pelata jääkiekkoa, täällä on hyvä kotiyleisö ja kova meininki joka pelissä.
Pori tuntunut hyvältä
Tammela teki keväällä Ässien kanssa sopimuksen, joka kattaa myös ensi kauden. Sopimus syntyi nopeasti seuran otettua yhteyttä.
− Kun Ässät otti yhteyttä, aika nopeasti päätin haluavani tulla tänne. Tuntui siltä, että tämä on vähän minun tyylinen paikka jääkiekon puolesta. Toistaiseksi tämä onkin tuntunut oikealta ratkaisulta.
Viime kaudella Tammelaa vaivasi loukkaantuminen, minkä vuoksi lähes puolet runkosarjasta jäi väliin. Tähän kauteen Tammela on päässyt ilman suurempia loukkaantumisia.
− Mitään isompaa ei ole ollut, eli pelikamoja on pystynyt pukemaan päälle. Kaikilla on jotain pientä, mutta ei mitään sellaista ettei pystyisi pelaamaan. Se tuntuu henkisestikin todella hyvältä, kun ei tarvitse olla pois, vaan pääsee auttamaan joukkuetta.
Nuorten kavereiden kanssa
Tammela on muodostanut harjoitus- ja alkukaudella vahvan kentällisen Juholan ja Nestor Noivan kanssa. Noiva ja Juhola olivat vielä viime keväänä voittamassa U20-SM-kultaa, mutta Tammela on ollut vakuuttunut nuorten ketjukavereidensa otteista.
− He ovat todella aktiivisia, he uskaltavat ja pystyvät pelaamaan paljon kiekolla, mikä ei ole itsestäänselvyys, kun tulee nuorten peleistä miesten peleihin. Jätkät kehittyvät ihan silmissä ja uskon, että he vain paranevat kauden mittaan.
Tammela näkee selvän syyn ketjun toimivuudelle.
− Liikumme kaikki hyvin ja näemme kentän hyvin, minkä lisäksi pystymme tekemään maaleja kaikki. Pelaamme myös hyvin tukien toisiamme. Siinä on ollut hyvä pelata. Jatkamme vaan samalla lailla, niin hyvä tulee.
Vaikka Tammela on vasta 27-vuotias, niin ensimmäiset Liiga-pelinsä hän on pelannut jo 2014−15 kaudella KalPan paidassa. Hän kokee, että hänellä on jotain annettavaa nuoremmille ketjukavereilleen vinkkien muodossa.
− Haluan olla sellainen tyyppi, joka tukee ja rohkaisee heitä pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Itse kun olin nuorempi, niin kun ei sujunut, saatoin vaipua omiin ajatuksiini. Niin tiedän, että se varmasti auttaa, kun joku vanhempi jätkä tsemppaa.