Tšekkiläinen Martin Jandus, 25, liittyi Oulun Kärppien puolustukseen täksi kaudeksi kaksivuotisella sopimuksella. Viime kaudella HC Sparta Prahaa edustanut Jandus on ihastuttanut kaukalossa vahvalla luistelullaan ja hyvillä hyökkäyspään taidoillaan.
Jandus pääsi viime kaudella ensimmäistä kertaa edustamaan kotimaataan EHT-tasolla ja tekikin maajoukkuedebyyttinsä Karjala-turnauksessa Suomea vastaan. Kuudessa ottelussa tilille kertyi yksi syöttöpiste. Edustuskutsu tuli yllätyksenä, mutta hän oli siitä mielissään.
− Se oli minulle hyvä kokemus. Se oli hieman yllättävää, mutta nautin siitä paljon. Sain siitä hyvän kokemuksen ja se auttoi minua myös kehittymään, Jandus summaa.
Tšekin maajoukkuetta valmensi vielä viime kaudella Kärpistäkin tunnettu kiekkolegenda Kari Jalonen. Jandus kertoo keskustelleensa Jalosen kanssa siitä millainen paikka Oulu on.
− Puhuimme siitä, että hän on täältä. Juttelimme myös vähän kaupungista ja siitä miten asiat hoidetaan täällä, Jandus muistelee.
Liigassa peli on Tšekin sarjaa nopeampaa
Ensimmäistä kertaa kotimaansa ulkopuolella pelaava Jandus kertoo sopeutuneensa uuteen sarjaan hyvin.
− Joukkueen pelaaminen ja myös minun oma pelaaminen paranee koko ajan. Olen tykännyt siitä tyylistä millä pelaamme. Autamme toisiamme, ja peli on nopeaa.
Sarjojen välillä suurin ero löytyy pelin nopeudesta.
− Täällä peli on nopeampaa; paljon luistelua, eikä odotella kiekon kanssa niin paljoa. Joskus Tšekissä kaikki on kiinni pelitavasta ja kaksinkamppailuista, mutta täällä pelintempo on kovempi.
Jandus haluaa kehittyä Oulussa paremmaksi pelaajaksi ja auttaa Kärppiä pääsemään mahdollisimman pitkälle.
− Haluan auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon ja kehittää itseäni olemaan joka päivä parempi pelaaja, Jandus päättää.