Atro Leppänen ehti pelata KeuPa HT:ssa kolme kautta. Viime kaudella hän nousi joukkueen kärkipelaajien joukkoon. 23 pistettä on hyvä saldo, kun otteluita kertyi vain 29.
Tälle kaudelle osoite muuttui, kun Leppänen teki vuoden sopimuksen Kiekko-Espoon kanssa.
− Hyvillä fiiliksillä uuteen kaupunkiin ja uuteen kuvioihin, hän toteaa.
Kiekko-Espoota valmentaa tällä kaudella viime kaudella KeuPaa luotsannut Tomas Westerlund. Lisäksi Keuruulta Espooseen siirtyi Leppäsen lisäksi kolme muuta pelaajaa: Eetu Pylkkänen, Jaakko Heikkinen ja Juho Koivusaari.
− Vanhoja pelikavereita on aika paljon, ja valmennuskin tuttu, joten oli helppo siirtyä.
Tutut pelimiehet eivät jää vain aiemmin mainittuihin pelaajiin, vaan Espoossa pelaavat Leppäsen Keuruun vuosien pelikavereista myös Joni Piipponen, Oula Kuure ja Sakari Turtiainen.
− Se helpottaa joukkueeseen mukaan pääsemistä. Kopissa on ollut hyvä meininki, ja hyvin olen päässyt tutustumaan myös uusiin pelaajiin. Mukavia tyyppejä siellä on.
Leppänen on pelannut harjoitusotteluissa sekä Suomen Cupissa paljon juuri Pylkkäsen kanssa, joka on siis hänelle tuttu pelaaja ennestään.
− Viime kaudellakin jonkin verran pelasimme yhdessä. On aina mukavaa, kun on tuttu kaveri vierellä, joten tietää mitä toinen tekee.
Espoossa Mestistä pelataan entisellä Liiga-areenalla, joten olosuhteet ovat huippuluokkaa. Keuruun olosuhteita on usein kritisoitu, mutta Leppäsen mielestä ne eivät olleet ongelmalliset.
− Espoossa on loistavat olosuhteet, mutta Keuruullakin on ollut ihan hyvä olla, ei ne huonoja ole.
Leppänen myöntää, että tuli katsoneeksi sarjaohjelmasta, milloin Kiekko-Espoo matkustaa KeuPa HT:n vieraaksi. Ensimmäinen Keuruulla pelattavista kohtaamisista on ohjelmassa joulukuussa.
− Taisi sitä tulla katsottua, milloin tulee visiitti sinne.
Kiekko-Espoo selvisi viime kauden tapaan Suomen Cupin finaaliin. Leppänen ei KeuPa-vuosinaan päässyt kahdeksan parhaan joukkoon Cupissa, joten siitä tulee uusi kokemus. Hän näkeekin, että kauteen valmistautumisen kannalta merkitykselliset ottelut olivat arvokkaita.
− Ketterää vastaan oli hyvä intensiteetti, ja voitosta pelattiin ihan täysillä. Ne olivat hyviä pelejä valmistamaan runkosarjan alkuun.
Leppänen on ollut tehokas Suomen Cupin otteluissa. Hän teki Järvenpään Haukkoja vastaan hattutempun, ja ratkaisevassa Ketterä-ottelussakin kaksi maalia.
− Välillä se onnistumisia, ja toivottavasti tulee jatkossakin, eikä kaikki osunut tähän alkuun.
Espoossa hattutemppu toi lahjakortin siipiravintolaan, ja monien jääkiekkoilijoiden tapaan Leppänen tunnustautuu siipien ystäväksi.
− Lahjakortti tuli jo käytettyä.
Vaikka Leppänen ei viime kaudella Espoossa pelannutkaan kuin vierasjoukkueen paidassa, hän tietää, että odotukset ovat parantaa edellisen kauden saavutuksia.
− Totta kai mestaruus on joukkueena ainoa tavoite. Itse toivon vain pelaavani hyvän kauden, ja että pystyn auttamaan joukkuetta.
23-vuotias Leppänen ei mieti omaa uraansa kovinkaan pitkälle, mutta myöntää että tavoitteet ovat vielä korkeammalla.
− Kyllä tässä vielä aikaa on, pelaan kauden kerrallaan ja haluan katsoa, minkälaisia mahdollisuuksia tulee kun pelaa mahdollisimman hyvin.