Yksi alkavan Mestis-kauden mielenkiintoisimpia pelaajia on Joensuun Kiekko-Poikiin saapunut japanilaishyökkääjä Kōhei Satō.
Satō syntyi ja vietti lapsuutensa maailman suurimmassa metropolissa Tokiossa, jossa jääkiekko on kuitenkin lähes mitätön laji. Satōn päätyminen jääkiekon pariin kumpuaa perheestä.
– Isäni suositteli minulle jääkiekon pelaamista, kun olin kolmevuotias. Hän oli pelannut Japanin yliopistosarjassa ja pääsarjassa.
– Lisäksi isoisäni osallistui vuoden 1952 talviolympialaisiin pikaluistelussa. Olen siis luisteluperheestä, Satō kertoo taustastaan.
Koska jääkiekko on Japanissa hyvin pieni laji, Satō päätti jo varsin nuorena lähteä maailman toiselle puolelle parempien kehittymismahdollisuuksien perässä.
– Tein 13-vuotiaana päätöksen lähteä pelaamaan jääkiekkoa Kanadaan omaksi ilokseni. Kävin pelaamisen ohessa koulua Montréalissa.
Jääkiekkoilijana Satō on siis käytännössä pohjoisamerikkalainen, ja muun muassa hänen puheenpartensa on hyvin amerikkalainen.
Hyökkääjän pelaajapolku kulki Pohjois-Amerikassa varsin tyypillisesti portaittain juniorisarjojen kautta lopulta yliopistoon.
– Sain 16-vuotiaana varauksen NAHL:ään (Yhdysvaltojen toiseksi korkein junioriliiga), ja sitten pelasin muutaman vuoden siellä.
Esitykset juniorisarjoissa riittivät siihen, että Satō pääsi kaudeksi 2017–18 New Hampshiren yliopistojoukkueeseen NCAA:n pääsarjaan.
Pitkä ura yliopistossa
New Hampshiressa Satō vietti neljä vuotta opiskellen pelaamisen ohessa sosiologiaa ja taloushallintoa. Viimeinen yliopistovuosi kului yli-ikäisenä Bentleyssä Massachusettsissa.
– Viime vuonna sain pelata ylimääräisen kauden yliopistossa koronan takia. Sain lopulta maisterin tutkinnon valmiiksi, Satō kertoo.
Viiden yliopistokauden jälkeen Satōn oli jatkettava pelaamista ammattilaisena.
"En ollut hakemassa mitään rahakasta sopimusta."
– Alkuperäinen suunnitelmani oli jatkaa pelaamista Yhdysvalloissa, mutta sitten tuli mahdollisuus JoKP:ssa ja päätin tarttua siihen. Olin kuullut hyviä asioita Suomesta ja Mestiksestä.
– Päätin, että tämä on tilaisuuteni, Satō tuumaa.
Satō kertoo, ettei hän arvottanut saamiaan tarjouksia puhtaasti rahan mukaan.
– Minulla oli joitakin muita tarjouksia Euroopasta, mutta Mestis ja JoKP olivat paras yhtälö itselleni. En ollut hakemassa mitään rahakasta sopimusta, vaan paikkaa, jossa voisin pelata paljon.
Suomen kylmyys järkytti
Satō saapui Yhdysvalloista Suomeen viime viikon tiistaina. Ensimmäisenä hyökkääjän huomion uudessa maassa kiinnitti syksyn koleus.
– Täällä on kylmä! Kotonani Bostonissa on edelleen tähän aikaan vuodesta kesäiset lämpötilat, joten tämä muutos oli melkoinen järkytys, Satō naurahtaa.
Ensimmäiset päivät Pohjois-Karjalassa ovat olleet lupauksia herättäviä, ja uusi vahvistus on otettu hyvin vastaan.
"tämä muutos oli melkoinen järkytys."
– Joensuu on kaunis kaupunki, jossa on paljon vesistöjä lähellä. Olen viihtynyt täällä, ja vastaanotto on ollut kodikas.
Perinteikäs Mestis-seura JoKP lukeutuu tämän kauden ennakkosuosikkeihin, vaikka joukkueessa ei ole konkareita.
Pian 26 vuotta täyttävä Satō onkin nuoren joukkueen vanhin pelaaja.
– Meillä on hyvin nopea ja taitava joukkue. Tiesin, että joukkue olisi hyvin nuori, mutta olin todella yllättynyt pelaajien tasosta – olen hyvin innoissani, Satō kehuu.
Satōn lisäksi joukkueessa on muutenkin eksotiikkaa. Kauden alkaessa muut ulkomaalaisvahvistukset Joensuussa ovat virolainen Kristjan Kombe, kazakstanilainen Artur Gatijatov ja tšekkiläinen Denis Kusý.