Scandic Rosendahlin eteen on parkkeerattu bussi, joka kertoo hotelliin majoittuneesta jääkiekkojoukkueesta. Olen saapunut tapaamaan vielä muutaman päivän ajan 16-vuotiasta Mihály Borbélyä, joka pelaa SaPKon U18-joukkueessa.
Kohtelias nuori mies saapuu aulaan ja esittäytyy. Tarkoituksenamme on keskustella siitä, miksi unkarilaispelaaja siirtyy Suomeen ja mitä kaikkea siihen liittyy.
Koska aiheena on jääkiekko, mennään suoraan asiaan. Kuinka kiekkoura alkoi ja miten hän päätyi Suomeen?
− Aloitin pelaamaan, kun olin kahdeksanvuotias. Olin pelannut tätä [siirtoa] ennen Unkarissa aika pitkään, Borbély kertoo.
Siirtyminen Suomen juniorisarjoihin tapahtui 12-vuotiaana. Suuntana oli Turku ja TUTO.
− Olin jutellut aika paljon isän kanssa, että haluan pelata jääkiekkoa ammatiksi. Täällä Suomessa oli paremmat mahdollisuudet kehittyä, hän sanoo.
Borbélyn isä Tamás oli lähettänyt videoita poikansa otteista suomalaisille seuroille. Turkulaiset olivat ottaneet yhteyttä ja kertoneet, että heiltä järjestyy pelipaikka.
Muutto Suomeen tapahtui teknisesti helposti, mutta henkisellä puolella nuorta pelaajaa koeteltiin. Hän saapui Turkuun elokuussa, mutta korona esti vierailut suuntaan ja toiseen.
− En päässyt kotiin kuin vasta joulukuussa ja tulin elokuussa. Melkein puoli vuotta ilman vanhempia, niin se oli aika vaikeaa, hän muistelee saapumistaan Suomeen.
− Mutta onneksi en ole asunut yksin. Siellä oli toinen unkarilainen ja hänen isänsä, niin asuin heidän kanssa.
Millaista sellaista oppia Borbély kokee saaneensa Suomessa, mikä ei olisi Unkarissa mahdollista?
− En sanoisi, että ei olisi mahdollista, mutta täällä se tulee vaan nopeammin. Koko peli on nopeampaa. Täällä on enemmän kontakteja, miten treenit esimerkiksi rakentuvat... koko juttu on vaan parempi.
Eroja itse pelin ja pelillisen kehityksen ulkopuolellakin on.
− Esimerkiksi Unkarissa meillä ei ollut ikinä huoltajia. Täällä on, ja se helpottaa kovasti. He ovat koko ajan vieressä ja jos tarvitsee jotain, he tulevat auttamaan.
− Sitten meillä on oheisten [harjoitusten] valmentaja. Hänen kanssaan on parempi toimia, koska hän tietää, mitä pitää tehdä, Borbély jatkaa.
Vahvuutenaan Borbély näkee pelisilmänsä.
− Tiedän aina, minne kiekko tulee ja mihin pitää syöttää.
Eniten tekemistä on vielä nopeuden kanssa.
− Itsekin sen tiedän ja valmentajat tietävät. Sen takia oheisvalmentajan kanssa tehdään sellaisia juttuja, jotka parantavat sitä, hän toteaa.
Suomeen tullessa oli edessä myös kielimuuri. Englannilla perusasiat sujuivat, mutta arki ympärillä ja myös joukkueessa pyöri pääosin suomeksi.
− Kun tulin Suomeen, en osannut yhtään mitään suomeksi. Menin sellaiseen VALMO-luokkaan. Opiskelimme siellä vain suomen kieltä. Toisena vuonna menin normaalille luokalle, hän kertoo.
− Nyt puhun aika hyvin, hän toteaa, ja on täysin oikeassa.
Myös Itä-Suomi on jo jättänyt merkkinsä: miut ja siut soljahtelevat puheessa luontevasti.
Suomen opettelun hän kertoo olleen vaikeaa, mutta myös ainoa vaihtoehto.
− On se vaikea kieli, mutta oli se pakko opiskella. Muuten en pärjäisi. Sillä tavalla se oli helppoa, että joukkueessa kaikki ovat aina puhuneet suomea, niin jotain jäi aina mieleen.
TUTO järjesti asioiden teknisen puolen, kuten maahanmuuttoon liittyvät toimet, hyvään kuntoon. Mukana kulki unkaria osaava henkilö, joka tiesi, minne pitää mennä ja mitä tehdä.
− Meillä oli aina apua saatavilla. Jos tarvittiin jotain, niin kysyttiin ja sitten he auttoivat meitä.
Pidemmän päälle oli kuitenkin selvää, että suomi pitää saada haltuun kyetäkseen itsenäisempään työskentelyyn joukkueen mukana.
Unkarilaisia kiekkoilijoita on siirtynyt melko paljon jo ennen Suomeakin Ruotsiin ja lisäksi Saksaan. DEL:ssä ja DEL2:ssa heitä pelaa tällä hetkellä yhteensä kolme, yksi heistä Liigasta viime vuosilta tuttu Balázs Sebők. SHL:ssä pelaa puolestaan niin ikään Suomen kiekkokaukaloita KooKoon kanssa kiertänyt Vilmós Galló.
Erityistä unkarilaisten yhteistyötä tai yhteysverkostoa ei Borbélyn mukaan ole olemassa, mutta tietenkin samalle suunnalle sattuneista maanmiehistä ja -naisista on apua.
− Silloin, kun tulin SaPKoon, edustusjoukkueessa oli ollut yksi unkarilainen pelaaja [Krisztián Nágy kaudella 2021−22]. Hän on kertonut minulle, että tämä voisi olla hyvä mahdollisuus. Senkin vuoksi valitsin SaPKon, hän sanoo.
Unkarilaisia karkuun paremman kehityksen perässä
Siirto Savonlinnaan tapahtui paitsi paremman kehityksen perässä, myös siksi, että Turussa alkoi olla paljon muita unkarilaisia.
− Se oli melkein jo unkarilainen joukkue, ja halusin sieltä pois sen vuoksi, Borbély naurahtaa.
− Mitä valmentajat kertoivat joukkueesta ja että miten he toimivat, se kuulosti siltä, että pitää kokeilla. Ja hyvin se nyt toimii, hän jatkaa.
Suurin muutos elämään on ollut kaupungin koko, Savonlinna kun on melko paljon Turkua pienempi. Tuttuja paikkakunnalla ei ollut, mutta SaPKossa on toinenkin unkarilainen pelaaja, Ágoston Chlepko, jonka kanssa Borbély asuu kämppäkavereina.
Borbélyllä on selvä tavoite: hän haluaa jääkiekosta itselleen ammatin. Sitä vartenhan hän on Suomeen muuttanutkin. Tavoitteena on jatkaa ja kehittyä SaPKossa ensi kaudellakin. Kaikki munat eivät ole kuitenkaan yhdessä korissa, sillä myös opintopolku siintää kirkkaana mielessä.
− Nyt olen ysiluokalla. Sitten kesällä saan päättötodistuksen ja syksyllä haluan aloittaa lukion. Ja sen jälkeen totta kai sitten yliopistoon. Sitten katsotaan, mihin elämä vie.
Koulunkäynnin ja harjoittelun sovittaminen yhteen vaatii veronsa. Viikko-ohjelmaan kuuluu kaksi treeniä päivässä tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin sekä oheisharjoittelua keskiviikkoisin. Viikonloppuna pelataan, joten ainoaksi vapaapäiväksi jää maanantai.
− Jääkiekko vie aika paljon aikaa ja illalla on pakko opiskella.
Hyökkääjä tietää kuitenkin, että juuri jääkiekon vuoksi hän on täällä ja jaksaa tehdä töitä tavoitteidensa eteen.
Vieraspelimatkalla ilta sujuu hotellissa. Hyökkääjä kertoo, että haastattelupäivänä vapaa-aikaa jää viitisen tuntia. Siitä osa kuluu opiskeluun, samoin kuin bussimatkoista. Reissut ovat kuitenkin myös rankkoja. Borbély kertoo, että kun aamulla kello 10 linja-auto lähtee Tampereelta kohti Raumaa, päivän ottelun jälkeen kotona Savonlinnassa ollaan vasta yöllä. Maanantaina odottaa taas koulupäivä.
Lopuksi Borbély haluaa nostaa esille maajoukkueet. Miesten puolella maa on edistynyt pikkuhiljaa ja käynyt kolmesti korkeimmalla tasolla: 2009, 2016 ja 2023. Joka kerta joukkuetta on kohdannut putoaminen. Mieleen on kuitenkin jäänyt, kun viime keväänä Tampereella Unkari kohtasi Suomen.
Naisten puolella nousu on ollut nopeampaa ja saavutettu taso on pysynyt paremmin, vaikka kolmen A-sarjassa vietetyn vuoden jälkeen joukkue putosikin 1A-divisioonaan viime kisoissa.
− Nyt meillä on kaksi pelaajaa siellä naisten änärissä, hän toteaa tarkoittaen PWHL-sarjan New Yorkin Taylor Bakeria ja Ottawan Fanni Garát-Gasparicsia.
Borbély toivoo, että miehet pystyvät seuraamaan naisten esimerkkiä ja päättämään hissiliikkeensä pysyen A-sarjassa.
Apuna unkarilaisen kiekkoilun ja sitä kautta tietenkin maajoukkueidenkin kehitykselle Borbély näkee siirtymisen ulkomaille, sillä kehittymismahdollisuudet ovat Unkaria paremmat. Jääkiekkoammattilaisuuteen tähtääville hänellä onkin neuvo annettavaksi.
− Aina pitää uskaltaa lähteä. Jos siitä ei tykkää, sitten voi lähteä kotiin, hän sanoo.