Oliver Larsen olisi kuulunut Tanskan tärkeimpiin puolustajiin ilman loukkaantumistaan. Pelaaja joutui sairastuvalle jo Tanskan leirivahvuudesta. Viimeiseksi peliksi ennen MM-turnausta jäi ottelu Suomea vastaan Porissa huhtikuun loppupuolella.
Larsen toipui kuitenkin pelikuntoon niin, että pystyi liittymään Tanskan joukkueen mukaan, kun Oliver Lauridsen joutui jättämään turnauksen kesken lauantain ottelussa Yhdysvaltoja vastaan tapahtuneen loukkaantumisen takia.
− Sain kutsun eilisiltana kello kuuden aikoihin. Olin tyttöystäväni kanssa Mikkelissä sohvalla katsomassa kiekkoa. En odottanut saavani kutsua, mutta on kiva olla täällä.
Larsen myöntää, että paluu tauolta suoraan MM-jäille ei ollut helppo.
− Jääkiekko on nopea peli, ja kentällä pitää olla valmiina joka sekunti. Tästä on kuitenkin helpompi jatkaa eteenpäin.
Tanska meni ottelun alussa johtoon. Larsenin mukaan joukkueessa riitti uskoa siihen, että Ruotsi olisi voinut kaatua täydellisellä suorituksella
− Pelasimme erittäin hyvän ensimmäisen erän, mutta kiekkoilussa täytyy pelata 60 minuuttia hyvin. Oli kova paikka, kun emme onnistuneet viidellä kolmea vastaan, mutta sellaista kiekkoilu on, siitä pitää oppia.
Tanskan viimeinen ottelu on tiistaina Suomea vastaan. Sitä ennen heillä on jännitettävää Saksan ja Ranskan välisessä ottelussa. Mikäli saksalaiset juhlivat voittoa, Tanskan mahdollisuudet päästä pudotuspeleihin kuihtuvat. Näin ollen tanskalaiset toivovat yllätystä tiistaina puolilta päivän pelattavassa ottelussa.
− Kaikki voivat voittaa kenet tahansa täällä turnauksessa, joten toivotaan parasta, Larsen päättää.