Virolainen jääkiekko on läpi vuosien luottanut suomalaiseen valmennusosaamiseen. Lähihistoriassa sukukansamme maaperällä ovat vaikuttaneet muun muassa Vesa Surenkin, Jorma Räisänen, Sakari Pietilä, Ismo Lehkonen, Jussi Tupamäki sekä maajoukkueen tuore päävalmentaja Petri Skriko.
Toukokuussa Viro sai uuden suomalaispäävalmentajan, kun Liigassa ja maailmalla puolustajana piirtoja jäähän tehnyt Mikko Mäenpää tarttui toukokuussa tallinnalaisen HC Panterin ruoriin.
Mäenpää avasi kesäkuun lopulla Jatkoajalle tarkemmin, millainen joukkue ja sarja on kyseessä, miltä virolainen jääkiekko näyttää tänään ja millainen valmennusfilosofia ohjaa häntä työssään.
Ensimmäiset hetket virolaisjoukkueessa ovat tehneet positiivisen vaikutuksen. Eniten uudessa joukkueessa korostuu innostunut ilmapiiri, jolle Mäenpää antaakin suuren painoarvon.
– Tosi hyvin otettu vastaan. Olin tyytyväinen siihen tekemiseen ja innokkaaseen porukkaan. Siinä on pelaajillekin paljon uutta. Uusi naama on kuitenkin aina uusi naama. Märt Eermet oli siinä kuitenkin neljä kautta päävalmentajana. Ainahan asiat muuttuvat, kun tulee uusi henkilö taloon. Ja niin niiden myös vähän pitääkin.
– Minulla on omat ajatukseni ja asiani, joihin uskon. Siinä on varmaan pelaajilla paljon omaksuttavaa, mutta yleisesti kun siellä kävin, niin jäi todella hyvä fiilis. Aito tekemisen meininki ja innostunut asenne. Sellainen siitä loistaa ja se on minulle se kaikkein tärkein asia, oltiin sitten Liigassa tai U15 Diskoksessa.
Uusi pesti laatikon ulkopuolelta
Täysin ummikkona Mäenpää ei hyppää etelänaapurin jääkiekkokulttuuriin, sillä hän on toiminut parin viime vuoden ajan Viron maajoukkueen apuvalmentajana. Sieltä myös aukesi mahdollisuus Panteriin.
Eipä pelaajana tuo oma reitti mennyt aina suorinta mahdollista keskikaistaa.
– Olen ollut Viron maajoukkueen mukana pari vuotta, ja sieltä on Panterin apuvalmentaja ja osaomistaja Kaupo Kaljuste on tullut tutuksi. Joukkueesta lähti entinen päävalmentaja Itävaltaan tuossa keväällä juuri ennen MM-kisaleirejä. Sitten pari viikkoa kisojen jälkeen Kaupo kysyi, kiinnostaisiko minua tulla sinne. Kyllähän minua kovasti kiinnosti, ja koin sen hienona mahdollisuutena ja askeleena eteenpäin.
– Minulla oli sopimus päällä Nuorten Mestis -joukkue Diskos U20:n kanssa, mutta he olivat sen verran mukavia ja joviaaleja, että eivät asettuneet poikkiteloin, vaan päästivät lähtemään. Iso kiitos heille siitä.
Toistaiseksi Mäenpäällä on päävalmentajana takana muutamat ohjatut harjoitukset. Heinäkuussa omatoimisen harjoituskauden päätteeksi koittaa muutto Viroon, joka on ehtinyt parissa vuodessa luomaan varsin positiivisen vaikutelman.
– Tuossa kun on ollut pari vuotta virolaisten kanssa touhuamassa, olen kokenut sen omaksi ja kivaksi. Siellä on ollut hyvä positiivinen tekemisen meininki ja into, niin siksi siellä on ollut todella kiva olla. Sen takia se oli helppo valinta.
– Ehkä vähän sellainen laatikon ulkopuolelta -juttu, mutta tuossa isäpapan kanssa naureskelimmekin sitä, että eipä pelaajana tuo oma reitti mennyt aina suorinta mahdollista keskikaistaa. Pääasia että menee omannäköistä reittiä, Mäenpää naurahtaa.
Eipä hän väärässäkään ole. Pelaajaurallaan puolustaja ehti pelata seitsemän ottelua AHL:ssä, 57 SHL:ssä, 80 NL:ssä, 114 KHL:ssä ja 399 Liigassa. Seurajoukkuetasolla eniten pelejä kertyi JYPin, HPK:n ja HC Ambrì-Piottan riveissä.
HC Panter – Viron lippulaivajoukkue
HC Panter pelaa ottelunsa Tallinnassa Haaberstin jäähallissa. Alkunsa seura on saanut vuonna 2001, ja joukkue nähtiin vuoteen 2006 saakka Viron mestaruussarjassa. Vuosina 2006–2011 seuralla ei ollut aktiivista toimintaa.
Kausiksi 2011–2016 joukkue palasi mestaruussarjaan. Viimeisin uudelleensyntyminen tapahtui vuonna 2020. Nykyään sillä on kaksi joukkuetta, joista toinen pelaa koko Baltian kattavassa Optibet Hokeja Līgassa ja toinen pelaa Viron sisäisessä Unibet Hokiliigassa.
Mäenpää valmentaa juurikin Optibet-liigaa pelaavaa ykkösjoukkuetta.
– Panter on sinällään Viron ykkösseura, ja se on terve jääkiekkoseura. Junioritoimintaan on panostettu paljon. Me pyrimme siihen, että enemmän ja enemmän pelaajat tulisivat omista junioreista miesten joukkueeseen. Tällä hetkellä näin on, mutta varsinkin jatkossa meillä on kova pyrkimys jatkaa tätä. Seurankin tavoite on, että pelaajat ovat omista junioreista. Tavoite on myös, että maajoukkueessakin usea pelaaja tulisi Panterista.
Täysin vedenpitävää Jokerit ja KHL -analogiaa ei voida tehdä, vaikka Panterin ykkösjoukkue siirtyikin kansalliselta tasolta kansaivälisempään sarjaan. Haastavammat pelit ovat kuitenkin jo lyhyessä ajassa tehneet kauppansa, mitä tulee pelaajien arjen suoritustasoon.
– Minun silmiini näytti siltä, että Panterin ensimmäisen Optibet-kauden aikana pelaajien tullessa maajoukkueeseen, oli nähtävissä, että on tullut pelattua kovempia pelejä. Se vie pelaajia eteenpäin.
Optibet Hokeja Līga on Latvian ykkössarja, jossa pelaa joukkueita kaikista kolmesta Baltian maasta. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut, vaan viimeisimmät kaudet sarjaa on pelattu ilman virolaisjoukkueita. Viime kaudella tähän tuli muutos, kun Panter lähti mukaan sarjaan.
Täten sarjassa pelasi kuluneella kaudella viisi joukkuetta Latviasta, kolme Liettuasta ja tallinnalainen Panter. Tulevaksi kaudeksi joukkuemäärä näillä näkymin laskee kahdella, sillä HK Kurbads ja Kaunas City jättävät sarjan taloudellisiin syihin vedoten.
Optibet Hokeja Līga
Ensimmäisellä OHL-kaudellaan Panter ylsi pudotuspeleissä puolivälieriin asti, jossa HK Prizma vei voiton otteluvoitoin 1–3. Finaalissa toisensa kohtasivat suomalaisillekin tuttu Zemgale ja HK Mogo, joka vei mestaruuden nimiinsä sarjan päätteeksi.
Ymmärtääkseni se on kuin Mestis miinus -sarja, eli taso on noin Mestiksen häntäpään tasoa.
Vaikka sarja on koko Baltian kattava, ammattilaissarjana sitä ei voida pitää.
– Optibet ei ole ole käsittääkseni meillä eikä muuallakaan ihan täysi ammattilaissarja. Meillä ei käytännössä kukaan ole täysammattilainen. Korvausta kyllä maksetaan, mutta nuoremmat jätkät ovat koulussa ja osa intissä. Vanhemmasta päästä aika lailla kaikilla on jonkinlainen sivuduuni siinä.
– Optibet on niin sanottu puoliammattilaissarja pelaajien osalta. En osaa täysin sanoa vertailukohtaa Suomeen. Ymmärtääkseni se on kuin Mestis miinus -sarja, eli taso on noin Mestiksen häntäpään tasoa, Mäenpää taustoittaa.
Sarjojen välistä tasoa ei koskaan pysty täysin absoluuttisesti mittaamaan. Jotain perää Mäenpään uumoilussa kuitenkin on, sillä toissa kaudella Mestiksessä piipahtanut Zemgale oli loppusijoitukseltaan sarjan 12. joukkue.
– Sarjan osalta on huomioitava, että pelaajien taso heittelee. Siellä on entisiä KHL-pelaajia ja haitari on leveämpi. Kun vertailee suomalaisiin Mestis-pelaajiin, niin tasoero Mestiksessä voi olla koko sarjan tasolla pienempi. Tällainen käsitys minulla on.
– Toki olen vielä vähän vihreä sanomaan mitään, kun ei ole montaa treeniä vielä vedettynä. Meillä on toki useampi maajoukkueesta tuttu pelaaja, mutta vuoden päästä olen paljon viisaampi kertomaan tästä.
Voidaan siis todeta siirtymisen baltialaisen jääkiekon maailmaan olevan Mäenpäälle eräänlainen hyppy tuntemattomaan. Tämä ei kuitenkaan miestä hetkauta.
– Onhan siinä bussireissua luvassa pitkin Baltiaa, mutta mikäs siinä. Kun on viettänyt vuoden Habarovskissa, sen jälkeen ei mikään tunnu miltään.
Robert Rooban esimerkki kehittää nuorta maajoukkuetta
Viron miesten maajoukkue saavutti viime kaudella 1. divisioonan B-ryhmän MM-kilpailuissa kolmannen sijan. Apuvalmentaja kokee turnauksen olleen kaksijakoinen. Joukkue voitti ne maat, jotka pitikin, mutta vahvempia vastaan eivät paukut riittäneet. Turnauksen voiton nappasi Ukraina ja toiseksi sijoittui Liettua. Pronssiottelussa Viro kaatoi Kiinan.
Kun puhutaan yleisesti Viron maajoukkueesta ja erityisesti sen tulevaisuudesta, nousee esille eräs suomalaiselle jääkiekkoyleisölle varsin tuttu nimi.
– Kyllä se on matkalla hyvään suuntaan. Toki onhan siellä eräs Robert Rooba, joka on sellainen iso hahmo, joka on varmasti avannut vähintäänkin henkisiä ovia jätkille, että kyllä Virosta voi ponnistaa maailmalle ja tehdä uran.
– Toki "Robin" kohdalla on ihan valehtelematta todettava, että olen nähnyt satoja ja satoja jääkiekkoilijoita läheltä. Kaikista niistä on "Robi" noussut 18 vuoden ammattiurani jälkeen yhdeksi sellaiseksi hahmoksi, joka on varmaan siellä top viidessä, mitä tulee työnteon määrään.
Se oli minun päälleni jotenkin liikaa käsitellä, että mies, joka puhuu täydellistä suomea ja vielä Espoon murretta, ei olekaan suomalainen vaan ulkomaalaisvahvistus.
Mäenpää korostaa, että Rooba on aivan itse tehnyt kaiken työn ja raivannut tiensä sinne, minne on päässyt.
– Näin sen silloin kun tulin JYPiin Sveitsistä ja "Robi" oli siellä nuorempana silloin. Kyllä se työmäärä ja urheilijaelämä, mitä hän eli, oli aika totaalista, hän kertoo.
Pitkäjänteinen kehitystyö sekä Rooban ja muiden kärkipelaajien esimerkki on kehittänyt koko maajoukkuetta. Pelaajisto on vielä nuorta, mutta suunta on oikea.
– Maajoukkueessa on paljon nuoria jätkiä tulossa ja runkopelaajia, jotka vasta rupeavat olemaan parhaassa iässään. Se on kehittymässä koko ajan eteenpäin. Olen koko ajan tykännyt, että maajoukkueen osalta on sellainen kasvamisen, kehittymisen ja eteenpäin menemisen henki. Se on kuitenkin se tärkein asia. Onko sillä niin merkitystä missä ollaan nyt vai sillä, mihin ollaan menossa?
Kulunut kausi oli maajoukkueelle ensimmäinen NHL-konkari Skrikon alaisuudessa. Mäenpää kuvailee Skrikoa jämäkkänä valmentajana, jolta löytyy yksi erityinen asia, josta on todella paljon ollut hyötyä joukkueelle.
– "Petellä" on taustansa takia todella hyvät kontaktit ympäriinsä. Hän tuntee jääkiekkoilevan maailman aika hyvin, ja puhelinnumeroita löytyy. Hän pystyy ja on pyrkinyt auttamaan jätkiä löytämään maailmalta pelipaikkoja, joissa pääsisi kehittymään seurajoukkuetasolla. Se on maajoukkuetta ajatellen äärimmäisen tärkeä asia.
Viro ja Suomi ovat veljeskansat työmoraalin osalta, mutta jääkiekossa ero on vielä suuri
Vaikka Tallinna onkin lähempänä Helsinkiä kuin Hämeenlinna, ei etelänaapurimme ollut Mäenpäälle ennestään kovin tuttu niin maana kuin kansanakaan.
– Oma tietämykseni Virosta ja virolaisista oli säälittävällä tasolla, kun sinne menin. Olin tasan kerran käynyt Tallinnassa elämässäni, ja minä olen kuitenkin aika paljon elämässäni reissannut. Suurinpiirtein "Robi" oli paras kontakti virolaisuuteen. Hänestäkään en ymmärtänyt ennen kuin puolen vuoden tuntemisen jälkeen saunan lauteilla Hippoksella, että hän ei tosiaan olekaan suomalainen.
– Se oli minun päälleni jotenkin liikaa käsitellä, että mies, joka puhuu täydellistä suomea ja vielä Espoon murretta, ei olekaan suomalainen vaan ulkomaalaisvahvistus.
Tästä huolimatta sopeutuminen toisen suomalais-ugrilaisen kansan touhuihin on ollut sutjakkaa. Mäenpää kokee kuuluneensa joukkoon ja pitäneensä varsinkin virolaisesta asenteesta työntekoa kohtaan.
– Jotenkin tuntuu, että kaikki joiden kanssa olen siinä maassa tutustunut, tekee vähintään kahta duunia. Kaikki säätävät ja touhuavat kaikkea hirveästi. Heillä on sellaista eläväistä ja energistä meininkiä.
– Heti alusta asti on tullut eräänlainen veljeskansafiilis juurikin työmoraalin osalta. Se on hyvin samanlaista, mutta erona on se, että suomalainen työmoraali on ehkä sitä, että tehdään jotain yhtä duunia kahdeksasta neljään 40 vuotta, kun taas Virossa se on enemmän sellaista, että tehdään paljon kaikkea, yritetään paljon ja sähistään joka suuntaan. Sellaista elävämpää noin isossa kuvassa. Yleistäminen on aina väärin, mutta näin positiivisuuden kautta työnteossa ja moraalissa on hyvin paljon samanlaisuutta Suomeen.
Jääkiekko ei vielä ole Virossa noussut esimerkiksi koripallon ja jalkapallon kokoiseksi, saati samanlaiseen suosioon kuin Suomessa ja Kanadassa. Siitä huolimatta Mäenpää näkee suunnan olevan oikea ja halun kasvaa suuri. Juurikin virolaisten asenne on tehnyt myös Mäenpäälle helpoksi hypätä mukaan toimintaan ja ruveta heittämään omia klapejaan samaan nuotioon.
Valmentajuus ei ole opettamista, vaan olosuhteiden luomista
Mäenpään sopimus Panterin kanssa on yksivuotinen. Sen tarkempaa suunnitelmaa häneltä ei löydy omalle valmentajantaipaleelleen.
– Siitä asti kun ole touhuillut valmennushommia ja aloittanut tuolta nuorten jätkien puolelta, olen alusta asti ollut sillä mielellä ja sanonut sen myös ääneen, että en ole kovin vahvasti omaa uraani tekemässä.
– Varsinkin kun olen junioreiden kanssa touhuamassa, tulee pitää mielessä, että jos olen kovin kovasti kehittämässä omaa uraa ja viemässä itseäni valmentajana johonkin, niin siinä on vaarana, että tekemäni päätökset eivät palvelekaan joukkueen etua. Se on sellainen tilanne, johon en halua itseäni asettaa.
Sellaisesta valmentajan roolista, joka ainakin Suomessa on ennen vanhaan ollut, ajattelen eri tavalla.
Niin sanottu valmennusfilosofia kiteytyy hänellä oman vahvuutensa eli oman pelaajakokemuksensa ympärille.
– Minä olen auttaja, mahdollistaja ja ennen kaikkea fasilitaattori ja alkuunpanija. Jos joskus valmentajuutta on ajateltu opettamisena, se ei oikein mahdu minun maailmaani. Ajattelen niin, että luon arjen tasolla olosuhteita, joissa ihminen voi itse oppia. Totta kai autan oppimisessa, mutta en halua rakentaa asetelmaa, jossa pelaajat pelaavat ja valmentaja opettaa.
Mäenpää lisää, että pelkkä opettaminen rajoittaa opetettavan oppimiselle katon siihen, mitä valmentaja osaa.
– Mielestäni kaikkein parasta olisi se, että jostain omasta pelaajasta tulisi todella paljon parempi pelaaja kuin itse olen koskaan ollut. Jos siihen halutaan, en voi asettaa pelaajan kehittymiselle minkäänlaisia rajoitteita.
– Luon olosuhteet, jossa ihminen voi kehittyä ja oppia pelaamaan. Loppu on ennen kaikkea ihmisestä itsestään kiinni. Sellaisesta valmentajan roolista, joka ainakin Suomessa on ennen vanhaan ollut, ajattelen eri tavalla, hän kertoo.
Mutta siirtymä pelaajasta valmentajaksi ei ole täysin mutkaton.
– Se on aika jännä, että olet 35 vuotta jonkin asian kanssa tekemisissä, mutta kun kypärä vaihtuu pipoon, tunteekin olevansa täysin nollapisteessä. Se on vetänyt miehen nöyräksi.
Aika näyttää, minne tie vie
Mäenpää on avoin sille tuntemattomalle, minne on valmentajana matkaamassa. Hän on alusta asti valmentanut, koska se on tuntunut kivalta ja innostavalta. Tästä hän aikoo myös pitää kiinni.
– Omanlaisenani hippinä uskon, että sitten kun on oikeassa paikassa, tekee asioita täysillä ja puhtain sydämin sekä yrittää olla hyvä ihminen, tuo se tullessaan oikeita juttuja itselle.
– Viron maajoukkue on tästä hyvä esimerkki. Se pesti ikään kuin tippui syliin. Pääsin sinne tuurauskeikalle vajaa pari vuotta sitten marraskuussa, kun Jussi (Tupamäki) ei päässyt yhteen turnaukseen. Menin sinne tuuraamaan ja auttelemaan. Lähtiessäni ajattelin, että se on mahdollisesti ensimmäinen ja viimeinen keikka, niin tästä kannattaa nauttia ja vetää täysiä. Se sitten rupesikin poikia jatkoa sinne, joka taas toi lopulta sopimuksen Panteriin.
Mäenpää on usean kerran haastattelun aikana todennut, että vielä tässä vaiheessa hän on saanut vasta pintaraapaisun siitä, mitä on luvassa uuden työn myötä. Mutta tuntemattomuus ei ole koskaan pelottanut häntä. Päinvastoin.
– Pelaajauralla minua ei koskaan jännittänyt pakata reppua ja lähteä katsomaan uusia paikkoja. Oli se sitten Suomen sisällä tai Habarovsk. Aina oli itellä palleja tarttua mahdollisuuksiin. Kotiin kun pääsee aina.
Aga kui hästi sa juba eesti keelt oskad?
– Vielä taipuu kieli tosi huonosti. Kyllä se vaan niin on, että täytyy varmaan ottaa eesti keel jollakin tavalla haltuun, niin pystyy jollain tapaan räägimaan, Mäenpää vakuuttaa.