Pikkuleijonien päävalmentaja Marko Kauppinen on rennolla, mutta keskittyneellä tuulella ennen torstaina alkavia kotikisoja joukkueen tiistaisessa mediatilaisuudessa. Kauden aikana on seurattu pelaajia, pelattu turnauksia ja nyt edessä on kauden päätapahtuma. Kauppinen ei tunne paineita, vaikka menestysodotukset ovat tietysti kovat kotikisoissa.
− Tämä on meille mahdollisuus. Työmme on muutakin kuin pelkät kotikisat. Työssäni suurin paine on siinä, miten pelaajat kehittyvät kahden ja puolen vuoden aikana.
Kauppinen siirtyi U16-maajoukkueen päävalmentajaksi kaudelle 2021−22. Sitä ennen hän työskenteli Jukureiden käskijänä Liigassa. Seura- ja maajoukkuevalmentamisesta on hänen mukaansa paljonkin eroja.
− Vuodessa tulee 60 000 kilometriä mittariin auton ratissa, kun ajan pelaajien ja seurojen luokse. Seuravalmentaminen on paljon hektisempää, eikä siinä pysty hirveästi kehittämään itseään. Tietynlainen oppiminen jää vähän vähemmälle. Maajoukkuevalmennuksessa pystyy oppimaan vähän enemmän, kun tapaan ja keskustelen ihmisten kanssa eri tavalla.
Kotikisat edessä
Kotikisat ovat Kauppiselle siis kolmen vuoden oppimisprosessin huipentuma, jossa hän pyrkii valmennusjohdon kanssa parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Kausi alkoi syksyllä Ivan Hlinka -turnauksessa, jossa Suomi eteni pronssiotteluun Yhdysvaltoja vastaan.
− Siellä meni vähän vuoristorataa, mutta se antoi meille valtavasti kokemusta tätä tapahtumaa varten, Kauppinen muistelee kauden aloitusta.
Pikkuleijonat on pelannut kauden aikana useita pelejä myös Pohjois-Amerikan pienessä kaukalossa, mutta edessä on nyt turnaus isossa kaukalossa.
− Espoon isossa kaukalossa hyökkäysaika voi lisääntyä. Se voi tuoda meille lisää aikaa, mutta emme ole hirveästi pelin rakenteisiin muuten puuttuneet.
− Kaukalon koko vaikuttaa todella paljon. Pohjoisamerikkalainen peli on ihan erilaista, ja kulmissa on eri tavalla neliöitä käytössä. Sinne voi joko hukkua tai sitten ne voi käyttää hyödykseen, Kauppinen kuvailee.
Kauppinen on muistuttanut kauden aikana hyökkäyspelin merkityksestä, mutta arvokisaturnauksessa tutut asiat ratkaisevat.
− Erikoistilanteet, maalivahtipeli ja jäähyttömyys. Pienet voittavat asiat ratkaisevat, Kauppinen kiteyttää.
Pikkuleijonien valmennusryhmään kuuluu Kauppisen lisäksi apuvalmentajat Jukka Hentunen ja Markku Erholtz. Lisäksi Tommi Satosaari vastaa maalivahtivalmennuksesta.
− Hentunen vastaa ylivoimasta, Erholtz alivoimasta ja minä tasakentällisin pelaamisesta. Jaakko Heikkilä on videovalmentaja ja vastaa haastokameran käytöstä, Kauppinen avasi valmentajien rooleja.
Kisat alkavat Suomen osalta Espoon Metro-areenalla Latviaa vastaan torstaina.