Jyväskylässä koettiin JYP- Pelicans- ottelun alla tunteikas tilaisuus, kun Riikka Sallisen upeaa pelaajauraa muisteltiin niin videoiden kuin puheidenkin muodossa. Tilaisuuden kruunasi suurin kunnianosoitus, jonka urheiluseura voi tarjota: paita kattoon ja numero jäihin.
− Upeat on fiilikset. Etukäteen yritin miettiä, että miltähän se tuntuu. Tiesin, että varmasti jännittää kovasti ja että tulen liikuttumaan, mutta onneksi pahimmilta itkuilta vältyttiin ja nyt on onnellinen olo.
Hyvin nöyränä tunnettu Sallinen saavutti urallaan kaksi olympiapronssia, yhden MM-hopean, kuusi MM-pronssia ja kolme EM-kultaa. JYPin paidassa palkintokaappiin tarttui kolme Suomen mestaruutta ja kaksi hopeaa.
− Kyllä päällimmäisinä nyt, kun JYPin juhlassa ollaan, niin on mielessä ne kolme Suomen mestaruutta ja sitten tietenkin tuo viime vuoden MM-finaali.
Jäädytetyn numeron 13 takaa ei kuulemma suurta tarinaa löydy, vaikka sen epäonninen symboliikka aluksi olikin hieman epäilyttänyt.
− Kauan olen sitä numeroa kantanut. Epäonnen lukuhan se kai on, mutta päätin silloin, että miksei se voisi onnenlukukin olla.
Sallisen ura jääkiekon parissa jatkuu valmennustehtävissä ruotsalaisseura HV71:n apuvalmentajana.
− Olin valmentajan hommia jo ajatellutkin joskus tekeväni. Kun he sitten pyysivät, niin vaikeahan tuommoisesta on kieltäytyä, Sallinen naurahtaa.