U20-MM-kisojen A-lohkon avausottelusta torstain päiväottelusta odotettiin ylikävelyä, kun Sveitsi kohtasi Kazakstanin. Yllätys oli lähellä, kun kazakit sinnittelivät ottelun tasoihin kolmeen kertaan.
− He pelasivat hyvän pelin meitä vastaan, kolmanteen erään mentiin 3−3-tasapelissä. He käyttivät meidän virheemme hyväksi, kun menetimme kiekkoja keskialueella, kertaa Sveitsin kahden maalin mies Matthew Verboon ottelun jälkeen.
− Puolustimme hyvin, etenkin pelin lopulla. Saimme hyvin kiekkoja ja miestä maalille. Hyvä saada voitto, kun pelasimme joukkueena hyvin ja kaikki neljä ketjua antoivat panoksensa.
Yhdysvalloissa yliopistosarjaa pelaava Verboon pelaa toista nuorten MM-turnaustaan. Vuosi sitten mies ei maalinteossa onnistunut kertaakaan, nyt hän on onnistunut jo kahteen kertaan.
− Tämä peli antaa paljon itseluottamusta, kun viime vuonna en saanut maaleja tehtyä. Pelaamme kuitenkin vielä kovempia vastustajia vastaan myöhemmin, niin on hyvä saada ne alta pois.
Sveitsi pelaa seuraavan ottelunsa lauantain-iltana Ruotsia vastaan. Sveitsi pudotti viime vuonna juuri Ruotsin puolivälierässä.
− Yllätimme heidät pahasti viime vuonna, joten he tulevat varmaan alkuun todella kovaa. Meillä on hyvä joukkue ja pystymme varmasti kilpailemaan heidän kanssaan tasaväkisesti. Heillä on kova puolustus, joten pitää kamppailla kovaa. Siitä tulee hyvä peli, Verboon päättää.