Valtteri Puustinen kehui joukkueen taistelua – haluaa pelata Leijonissa myös helmikuun turnauksessa

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Valtteri Puustinen syötti Suomen tasoitusmaalin.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Suomen taival jääkiekon MM-kisoissa päättyi puolivälierän jatkoaikatappioon Ruotsille. Leijonat taisteli ottelussa vahvasti, mutta lopulta ottelua hallinnut Tre Kronor vei voiton. Hyökkääjä Valtteri Puustinen antoi kuitenkin kunniaa joukkueensa taistelulle.

Ottelun laukaustilasto meni Ruotsille 35–20, ja vain kolmannessa erässä laukaukset kääntyivät Suomen suuntaan. Suomen tasoitusmaalin syöttänyt Valtteri Puustinen antoi kuitenkin kiitosta siitä, kuinka joukkue taisteli puolivälieräottelussa. Erityistä kunniaa Puustinen antoi joukkueensa pelaamiselle Ruotsin johtomaalin jälkeen.

– Tiukka peli se oli, yhtä hyvin oltaisiin voitu voittaa 2–1. Rinta pystyssä lähdettiin painamaan ja saatiin tasoitus, Puustinen kommentoi.

Puustisen mukaan Suomi onnistui pelisysteeminsä kanssa, eikä virheitä heidän osaltaan juurikaan nähty.

– Alkuun ne tulivat todella lujaa. Puolustimme sitkeästi keskustaa, ja hyökättiin aina silloin, kun päästiin. Sellaista se välillä on. Kaverilla on maailmanluokan ukkoja, se oli tiedossa, että pitää olla sitkeitä.

Puustinen tiedosti joukkueiden materiaalieron ja näki pelin kannalta edullisena sen, että ottelu pysyi maalittomana 55 minuuttia.

– Pikku hiljaa Ruotsilla alkoi nousta pelko puseroon, jos ei tule maaleja. Mutta ei mahda mitään, nyt kävi näin.

Erityistä kiitosta Puustinen esitti Suomen maalille pelanneelle Emil Larmille, joka on hänelle jo aiemmilta vuosilta tuttu joukkuekaveri.

– Mitä olen seurannut, hän on esittänyt hienoja pelejä Växjössä. Samoin silloin HPK:ssa kun voitettiin mestaruus ja kyllä hän antoi avaimet voittaa tänään täällä.

Ensi kauden isoin maajoukkuetapahtuma on neljän maan turnaus helmikuussa. Suomi kohtaa turnauksessa Kanadan, Yhdysvallat ja Ruotsin. Puustinen kuuluu pelaajiin, joita ei voi missään nimessä laskea varmuudella mukaan, mutta samalla hän myöntää halunsa päästä pelaamaan.

– Totta kai se on tavoite. Nyt huilataan, sitten treenataan kesä kovaa ja harjoitusleirillä ollaan sitten kovemmassa iskussa kuin ikinä. Heti kauden alussa paikka NHL:stä ja tavoite sitten sitä turnausta kohti.

» Lähetä palautetta toimitukselle