TPS päätti runkosarjansa sille merkityksettömällä ottelulla HIFK:ta vastaan. Ottelu päättyi jatkoajan jälkeen vierasjoukkueen 2-3-voittoon. TPS:n takalinjoilla ensimmäisen miesten kautensa pelannut Itä-Helsingin Kiekon kasvatti Olli Juolevi ei ollut tappiosta huolimatta pettynyt omiensa esitykseen.
— Enemmänkin vapautunutta kuin löysää pelaamista. Paljon huilautettiin äijiä ja tuoretta ukkoa oli mukana. Kaikkiaan hyvä into oli päällä, Juolevi tuumaili.
Kokonaisuudessaan vuoden 2016 NHL:n varaustilaisuudessa viidentenä varattu Juolevi koki kehittyneensä paljon Liiga-kautensa aikana erityisesti oman pään puolustuspelaamisessa. Vaikka kehitys onkin ollut nopeaa, Juolevi muistuttaa, että paljon on töitä vielä tehtävänä.
— Ei tunnu enää olevan mitään hätää pelata edes isompia kavereita vastaan yksi vastaan yksi -väännöissä. Kaikkiaan puolustamisen ymmärtäminen on kehittynyt roimasti, Juolevi muotoili.
TPSn puolustuksessa runkosarjan aikana 38 kertaa esiintynyt kiekollisista taidoistaan tunnetuksi tullut NHL:n ykköskierroksen varaus summasi kauden aikana tehot 7+12. Helsinkiläislähtöinen puolustaja oli tyytyväinen kokonaisuudessaan niin omaansa kuin joukkueenkin runkosarjaan.
— Sarjakakkosia oltiin, joten tyytyväinen pitää ehdottomasti olla. Hyvin ollaan pelattu joukkueena viime aikoina ja pelaaminen ollut hauskaa, Juolevi kertoi.
TPS:n tavoitteet ovat kuitenkin nuoren puolustajan mielestä aivan muualla kuin runkosarjamenestyksessä. Ensimmäiseen pudotuspelikamppailuun on aikaa noin puolitoista viikkoa. Tämä aika käytetään Juolevin mukaan lepäämiseen ja treeniin. Pudotuspeleistä kysyttäessä Juolevi uskoo, että TPS:llä on mahdollisuudet mennä tällä kaudella mestaruuteen asti, mutta muistuttaa myös, että tiedossa on tästä eteenpäin vain kovia vastustajia.
— Alusta asti pitää olla terävänä. Vastustajalle ei saa antaa pudotuspeleissä yhtään ylimääräistä tilaa ja helppoja maaleja, nuorukainen toteaa.
— Kentällinen ukkoja huilasi tänään ja oltiin silti osittain jopa parempia kuin vastustaja, ja se on hyvä merkki. Laaja pelaajamateriaali on valttia kevään peleissä, joten uskoa löytyy, Juolevi täräyttää loppuun.