TUTOn Aki Keinänen sai täyteen 500 runkosarjaottelua keskiviikkona Savonlinnassa SaPKoa vastaan, mutta varsinainen juhlaottelu seremonioineen oli perjantaina TUTOn kotiottelussa Jokipoikia vastaan. Aktiivipelaajista Keinäsellä on eniten Mestis-otteluja kasassa, mutta kun lasketaan 1. divisioonan aikaiset ottelut mukaan, kaikkien aikojen tilastossa edellä ovat vielä Mika Helkearo (580) ja Mikael Hallbäck (570).
− Päivällä vähän jännitti, ei meinannut päiväunista tulla mitään. Mutta hallille kun tuli ja teki omat rutiinit, niin viimeistään alkulämmittelyssä unohtui. Kerkesi siinä seremonian aikana hetken miettiä tekemisiään. Aika pitkä taival on menty, Keinänen kertoi ottelun jälkeen.
Ottelu ei ollut kuitenkaan juhlaa kotijoukkueelle seremonioista huolimatta, sillä vierasjoukkue Jokipojat takoivat peräti seitsemän maalia TUTO-päähän.
− Kyllä tuossa mentiin päästä päähän. Eikä me niin huonoja oltu kuin lukemat näyttää, pääsi repsahtamaan pahasti. Kaveri teki aika tehokkaasti paikoistaan maaleja. Jos me tekisimme samalla prosentilla paikoista kuin kaveri, niin numerot voisi olla toisin päinkin, Keinänen totesi.
Keinäselle ottelu oli ikimuistoinen myös siltä osin, että normaalisi laitahyökkääjänä viihtyvä maalitykki pelasi uransa ensimmäisen ottelun puolustajan tontilla. Pelipaikkaa puolustajana on tullut erikoistilanteissa ennenkin, mutta kokoonpanossa puolustajaksi Keinästä ei oltu ennen merkitty.
− Kyllä pakkina pelaaminen jännitti seremonioita enemmän. Välillä tuntui, ettei oikein tiedä mitä tekisi, mutta tuntui ainakin itsellä, että ihan ok suoritus.
Peliaikaa "Kenille" kertyi ykköspakkiparissa Anssi Virkin rinnalla mukavasti. TUTOn kaikkien aikojen paras maalintekijä pelasi puolustajan paikalla melko peruspeliä, mutta virheitäkin sattui silloin tällöin. Jokipoikien kolmannessa maalissa Keinänen ei saanut pidettyä maalin edessä vapaana ollutta Ville Halosta, joka löi kiekon melko vapaasti TUTO-maaliin.
− No joo. Niin kuin sanoin, välillä ei tiennyt, missä pitäisi olla. Yksi vähän isompi virhe, mutta ei ainakaan karkeita virheitä tullut muita.
Keinäsen mukaan hän pyrki pelaamaan samalla tavalla kuin ennenkin, vaikka pelipaikka vaihtuikin. Se näkyi etenkin kolmannessa erässä rohkeissa nousuissa hyökkäyksen tueksi. Usein Keinänen olikin kuin neljäs hyökkääjä kentällä.
− En sillä tavalla muuttanut mitään, kun ei ollut vertailupohjaa. Niin sanotusti neitsyys meni tässä. Intoa oli kyllä, ihan positiivisena otin vastaan pakkina pelaamisen. Saa nähdä, ollaanko seuraavissa peleissä pakkina vai hyökkääjänä, Keinänen hymähti.