Kiekko-Vantaa voitti lauantaina Espoo Unitedin tiukassa trillerissä maalein 2-1. Kiekko-Vantaan kolmannessa kentässä laidoilla hyökkäävät Juuso Perttilä ja Janne Kivilahti. Keskushyökkääjä Joona harjama piti Unitedia vastaan pelattua ottelua hyvänä osoituksena joukkueen iskukyvystä.
− Nyt tuli hyvä taisteluvoitto, vaikka emme olleet liikkeellä kovin raikkain jaloin. Kolmas ottelu tällä viikolla tuntui jaloissa. Hyvä, että saimme käännettyä ottelun voitoksi, Harjama kertoi.
Ottelu oli vauhdikas ja viihdyttävä, ja Harjama näki voiton avaimia kummankin joukkueen taholta, vaikka ottelu päättyikin lopulta vantaalaisille.
− Molemmat joukkueet pelasivat kärsivällisesti ja tekivät paljon töitä. Sitä kautta tuli voitto.
Oman ketjunsa peliin Harjama oli tyytyväinen.
− Meidän ketjulta ihan hyvää peliä. Saimme palkinnon, kun Kivilahti teki komean voittomaalin.
Harjoituskausi sujui hyvissä merkeissä. Harjama harjoitteli kovaa ja pääsi hyvään kuntoon. Näin hän oli valmiina runkosarjaan. Joukkueen hyvään menestykseen löytyy päteviä perusteita.
− Meillä on laaja materiaali. Pystymme pelaamaan neljällä ketjulla. Olemme tiivis ryhmä, ja pelaamme hyvin yhteen. Ei ole sooloilua.
Tälle kaudelle Kiekko-Vantaaseen tuli tusinan verran uusia pelaajia. Sopeutuminen Vantaalle on sujunut hyvin.
− Uudet kaverit ovat tulleet hyvin sisään. Meillä on hyvä yhteishenki, mikä näyttää jäällä sitten tuolta.