Kun raumalaislähtöinen maalivahti pukeutui viimeisen kerran kärppänuttuun, pelasi Kärpät pudotuspelien legendaarista seitsemättä peliä juuri JYPiä vastaan. Silloin jäällä taistelleesta joukueesta oululaisten riveissä pelasi lauantaina vain kolme pelaajaa.
Pitkästä Kärppä-historiasta johtuen Tarkin hurrikaanilogon alla oli lauantaina pientä ylimääräistä jännitystä.
– Kyllähän minä tätä peliä olen odottanut. Kun ensimmäisen kerran katsoin otteluohjelmaa, tarkistin heti koska on peli Oulussa. Olihan se aika jännä fiilis tulla pelaamaan tänne.
– Täältä on paljon hyviä muistoja ja oli hienoa pelata Raksilassa, Tarkki totesi lauantai-illan ottelun jälkeen.
Jyväskylässä suuriin saappaisiin
Tarkki solmi kesällä 1+1 -vuotisen sopimuksen hallitsevan Suomen mestarin kanssa. Ensimmäistä kertaa urallaan Tarkki ei kuitenkaan astunut näin suuriin saappaisiin. Turhia paineita asetelma ei tuonut.
– Samaa kysyttiin, kun tulin tänne [Niklas] Bäckströmin lähdettyä Pohjois-Amerikkaan. Joukkueet vaihtuu ja jokainen kausi on erilainen. Näitä asioita mietitään ehkä hieman liikaakin.
Jyväskylässä ja JYPissä Tarkki on viihtynyt hyvin. Organisaatio on ollut pitkälti sellainen, kuin hän oli odottanutkin. Vaikkei JYPissä ollut yhtään aiemmilta vuosilta tuttua pelaajaa, on Tarkki päässyt joukkueeseen sisään hyvin.
– Muutamilta tyypeiltä yritin vähän kysellä JYPistä ja kaikki kehuivat organisaatiota ja kaupunkia. Puheet pitivät paikkansa, on kyllä sellainen keep it simple -joukkue. Yksinkertaista porukkaa, Tarkki hörähti pilke silmäkulmassa.
JYP hävisi lauantain kamppailun Raksilassa, eikä ollut oikeastaan missään vaiheessa lähelläkään täyttä pistepottia. Tappio oli sarjajohtajalle jo neljäs peräkkäinen.
– Vähän vaikeaa on ollut viime aikoina. Noilla jäähymäärillä on vaikea voittaa pelejä ja kun emme saa tehtyä niin paljon maaleja, lannistumme sitten aika helposti vastustajan ensimmäisestä maalista, Tarkki mietti.
– Tauko tulee meille kyllä hyvään aikaan.
Paluu Venäjälle mahdollinen
Viime kaudella Tarkki pelasi KHL:ssä Neftehimik Nižnekamskin joukkueessa. Otteluita kertyi 44 torjuntaprosentin ollessa 90% pinnassa.
– KHL oli hieno kokemus. Siellä on aika erilainen suhtautuminen jääkiekkoon. Ei siellä ole esimerkiksi mitään fanitouhuja tai oikeastaan faneja ollenkaan. Ihmisiä käy kyllä peleissä, mutta mitään fanitusta ei ole niinkuin Suomessa.
– Homma oli muutenkin sellaista, että menet kaukaloon, teet hommasi ja tulet pois. Jos ei mennyt nappiin, niin kyllä siitä sitten seuraavana päivänä joku huusi päin naamaa venäjäksi. Ei kukaan tosin ottanut asiakseen kääntää niitä juttuja meille, Tarkki hymähti.
Pelillisesti KHL:n ja SM-liigan suurin ero löytyy suoraviivaisuudesta ja henkilökohtaisesta taidosta. Venäjällä katsellaan syöttöä vielä avopaikastakin, mikä tuo omat haasteensa maalivahdin pelaamiseen.
– SM-liiga on paljon suoraviivaisempi ja kurinalaisempi. Täällä jokaisella liigajoukkueella on selkeät systeemit ja jokainen tietää mitä jäällä tehdään. KHL:ssä on vähän niin, että mennään jäälle ja aletaan pelaamaan. Sitten asioita vaan tapahtuu, Tarkki vertaili liigojen eroja.
Nižnekamskin kaupunki ei tehnyt maalivahtiin suurta vaikutusta. Asuinolosuhteet Venäjällä olivat ihan hyvät ja suomalaiset pelikaverit helpottivat elämää. Tarkki pitää paluuta Venäjälle mahdollisena joskus tulevaisuudessa.
– Sanotaan vahva ehkä. Tietysti siihen vaikuttaa paljon sen hetkinen elämäntilanne, Tarkki mietti.
Haastattelun päättyessä JYP valmistautuu jo pitkälle bussimatkalle kohti Jyväskylää. Tarkilla ei ole kiire minnekkään, sillä kotimatka on paljon lyhyempi.
– Itse jään Ouluun, koska perhe on täällä, Tarkki sanoi viitaten Kärppien naisten joukkueessa pelaavaan vaimoonsa sekä pieneen poikaansa.