Kärppien ylivoimapeli ja maalinteko olivat olleet pudotuspeleissä nihkeitä Ässiä vastaan. Tällä kertaa Kärpät otti komennon jo ensimmäisessä erässä, jonka se vei nimiinsä lukemin 3–0.
– Tänään olimme tehokkaita, sen ansiosta pääsimme jo alussa karkumatkalle. Loistavaa ylivoimapelaamista ja tehokkuutta maalintekotilanteissa. Ässät oli erittäin kova, olimme vähän onnekkaita, että heiltä puuttui tänään niin paljon pelaajia.
Kärppien pelaaminen on ollut tammikuun jälkeen vaikeaa. Runkosarjan lopussa ei ollut panosta, pudotuspeleissä peli ei mennytkään raiteille niin helposti.
– Meidän joukkue kasvoi koko ajan, ennakkosuosikin asema on välillä urheilussa aika haastavaa. Uskoimme meidän kovaan liikkeeseen. Tämän sarjan ratkaisu oli kuitenkin se, että meillä oli niin paljon pelaajia, joten pystyimme laittamaan koko ajan tuoreita hyökkääjiä kentälle.
Ottelusarjan toisessa ottelussa Kärpät vaihtoi maalivahtia, kun Jussi Rynnäs sai tehdä tilaa Veini Vehviläiselle. Tämän jälkeen Vehviläinen pelasi oululaisten pelit.
– Molemmat maalivahdit olivat tärkeitä, kun Jussi ryösti sen ensimmäisen pelin, ja sen jälkeen Veini lukitsi maalinsuun.
Manner näki, että Ässät alkoi hieman väsyä ottelusarjan edetessä. Myös Kärppien ykkösketju heräsi pitkään jatkuneesta alakulostaan viime hetkellä, kun se maanantaina Porissa ratkaisi ottelun oululaisille. Paineettomat runkosarjan lopun pelit ja kovat paineet pudotuspelien alussa näkyivät pitkään Kärppien peliotteissa, kunnes keskiviikkona Oulun ratkaisupelissä alkoi jälleen peli kulkea.
– Nyt on helppo aidosti taas alkaa nauttia peleistä, kun panokset kasvaa, mutta ollaan jo ansaittu tiemme mitalipeleihin. On mahtavaa lähteä tästä eteenpäin, Manner päätti.