Pistehai suoraan Italiasta

LIIGA / Haastattelu
Lukko-peli oli Stefano Giliatille jo kymmenes putkeen pisteillä.
Kuva © Juha Koivula - http://juhakoivula.kuvat.fi/
Unohtakaa NHL-nimet ja suuret starat. SM-liigan kovavireisin hyökkääjä tulee tällä hetkellä Italiasta.

Marraskuisen keskiviikkoillan ratkaisijaksi nousi Raumalla mielenkiintoinen nimi. Lukko-voitto oli 1+1 nakuttaneelle Stefano Giliatille jo kymmenes ottelu putkeen pisteillä.

Leppoisan oloinen kanadalais-italialainen ei varmasti aiheuttanut juuri hurraa-huutoja missään päin, kun SaiPa teki sopimuksen pienikokoisen laiturin kanssa. Eikä edes alkukausi antanut suuria lupauksia paremmasta.

Viime aikoina tahti on kuitenkin muuttunut. Mistä moinen tasonnosto oikein johtuu?

– Hänellä oli jo alkukaudesta hyvin paikkoja. Silloin ei tuntunut saavan oikein mistään sisälle. Nyt hän on saanut tärkeitä onnistumisia, mikä onkin kääntänyt kelkan toiseen suuntaan, SaiPa-valmentaja Pekka Tirkkonen kertasi ja jatkoi.

– Nyt näkee, että hän oikeasti uskaltaa kokeilla ja haastaa. Sitä kautta on myös tullut paljon onnistumisia.

Kun mikään ei suju

Giliatin alku kaudelle ei varmasti mennyt kuten hyökkääjä itse toivoi. 14 ensimmäistä ottelua vierähti tehoin 1+2. Hyökkääjä itse myöntää sen olleen pettymys.

– Minulla oli vaikea alku, eikä mikään tuntunut oikein menevän niin kuin olin suunnitellut. Nyt kuitenkin kaikki tuntuu jo paremmalta. Yhteispeli ketjukavereiden kanssa toimii ja pelaaminen on tällä hetkellä todella mukavaa, Gilliati pohti.

Italiassa kevyessä tempossa hurjat pisteet edelliskaudelle nakuttanut hyökkääjä koki erityisesti uuden alun kaukana kotoa olleen haasteellinen.

– Liigan vauhti ja tempo vaati aluksi hieman totuttelemista. Myös kielimuuri oli uusi juttu. Italiassa ymmärsin kaiken, mitä muut puhuivat, joten se vaati totuttelemista.

Hiljalleen meno on kuitenkin parantunut. Keskiviikkona viekas hyökkääjä oli kentän kuningas tehoillaan.

– Nyt oma tekeminen tuntuu hyvältä. Pelaamme ketjumme kanssa paremmin ja paremmin ja kaikki tuntuu kuin pomppivan itselleni.

Peli maistuu ja tulosta tulee

SaiPan voitto Lukosta nosti lappeenrantalaisseuran jo liigan kärkipaikalle. Giliatin mukaan taustalla on ennen kaikkea vahva joukkuepelaaminen, mikä nostaa myös yksilön pelaamisen esille.

– Olemme pelanneet ennen kaikkea joukkueena äärimmäisen hyvin viime aikoina. Kun koko viisikko tukee toisiaan, on myös yksilönä helppo pelata.

SaiPan pelistä paistaakin silmään joukkueen äärimmäisen kurinalainen viisikkopeli. Kun etäisyydet pysyvät tiiviinä, pääsee ryhmä iskemään välillä pelottavankin tehokkaasti vastaan.

Giliati kertoi viihtyneensä liigassa. Nopea peli on maistunut aikanaan monta vuotta Pohjois-Amerikan farmisarjoissa pelanneelle hyökkääjälle.

– Ei syyttä sanota, että SM-liiga muistuttaa paljon pohjoisamerikkalaista kiekkoa. Sen takia olen viihtynyt paremmin kuin hyvin täällä. Pelaaminen on tällä hetkellä enemmän kuin kivaa.

Sarjakärki ei kauaa ehdi levätä laakereillaan. Giliatilla oli heittää italialaiset vinkit, kuinka koko joukkue on valmiina jo torstaina SaiPan kohdatessa Ässät.

– Hyvä lounas, lepoa ja katseet jo Ässät-peliin. Tulee taas mielenkiintoinen haaste.

» Lähetä palautetta toimitukselle