Pitkämäki ei valita peliajan määrästä

LIIGA / Haastattelu
Juha Pitkämäki sai viime kaudella JYP:ssä ensimmäisen kerran enemmän peliaikaa ja tulokset näkyivät heti. Tällä kaudella Pitkämäki on noussut liigan maalivahtien eliittiin. ”Taubella” on kuitenkin jalat maassa.

Ilveksen kausi alkoi kuin unelma ja Pitkämäki valittiin siinä sivussa syyskuussa kuukauden pelaajaksi. Välillä loukkaantumisista kärsinyt maalivahti on pelannut 29 peliä, mutta on joukkueensa ehdoton ykkösvahti.

– Hieno pelata kun homma toimii ja luottoa tulee, mikäs sen hienompaa. Täytyy vain käyttää aina tilanteet hyväksi kun pääsee pelaamaan. Ei se niin tuttua ole, että sitä huilata haluaisi.

Innokkaimmat ovat jo ehdotelleet, että Pitkämäen pitäisi päästä maajoukkueeseen ainakin edes näyttämään kykyjään. Vielä ei kuitenkaan ole näin päässyt käymään.

– Ei ole Summanen soitellut. Aika hiljaista on ollut sen suhteen. Voihan se olla, että mulla on ollut puhelin kiinni tai sit se ei oo vaan saanu mun numeroa, mies itse naureskelee, mutta vakavoituu sitten.

– Vakavasti sanottuna, toivottavasti sitä maajoukkuettakin pääsisi joskus koittamaan. Ehkä senkin aika tulee, kunhan homma toimii.

Edellisestä loukkaantumisestaan toivuttuaan Pitkämäki on pelannut kaikki Ilveksen ottelut. Väsymystä ei kuitenkaan ole vielä ainakaan näkynyt.

– Kun Bäckströmiä katsoo, niin kyllä sitä jaksaa vaikka kuinka kauan. Uskon, että kyllä sitä paljon jaksaa kun tulee onnistumisia. Selvä hommahan se on, että väsymys tulee jossain vaiheessa väkisinkin, täytyy toivoa että joukkue pystyy auttaan silloin. Ei vielä ainakaan väsytä.

Pitkämäki pelasi ensimmäisen pelinsä Ilveksen paidassa pudotuspeleissä keväällä 2000 ja piti pitkään tulevaa Suomen mestaria TPS:ää nollilla. Seuraavinakin kausina Pitkämäki joutui kuitenkin tyytymään kakkosvahdin rooliin. Edessä oli maisemanvaihto Jyväskylään, jossa luottoa tuli ja vuoden päästä oli suunnitelman mukaisesti aika palata kotikonnuille. Pitkämäki kehuukin Ilveksen organisaatiota.

– Kyllä mun kohdalla hommat on aina toimineet, ainakin kentän ulkopuolella. Valmentajien pärstät on muuttunut, mutta homma toimii hyvin.

Jyväskylässä Pitkämäki muuttui paitsi henkisesti vahvemmaksi, myös tyyliltään erilaiseksi maalivahdiksi.

– Viime kaudella tyyliä muutettiin vähän, yritetään pelata enemmän jäätä pitkin, mutta olla silti ns. isona siellä peittämässä, ettei ihan kontata.

Osasyynä hyvään vireeseensä ”Taube” pitää myös Ilveksen maalivahtivalmentajaa Arto Koivistoa.

– Arti on aina sparraamassa meitä silloin kun tarvitaan. Meillä on vähintään pari kertaa viikossa maalivahtireenit, jossa käydään läpi mm. liikkumista. Omantunnon mukaan tehdään, siinä mielessä hyvä, että jos vähän jalka alkaa painaan ja on muutenkin vähän väsynyt, niin Artsi ymmärtää, että välillä pitää huilata. Kesällä mentiin kovaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle