Ramstedt tietää, miten historiaa tehdään: ”Niiden kautta hienot tarinat syntyvät”

LIIGA / Haastattelu
Teemu Ramstedt syötti kaksi HIFK:n maaleista uuden ketjusommitelman kunniaksi.
Kuva © Jarno Hietanen

Vain kaksi joukkuetta liigahistoriassa on noussut 2-0-tappioasemasta jatkoon aloitettuaan vieraskaukalosta pudotuspelisarjan. Temppuun ovat yltäneet Tappara mestaruusvuotenaan 2003 ja Espoon Blues keväällä 2012.

HIFK:n kärkisentteri Teemu Ramstedt oli osana tuota Blues-joukkuetta. Silloin tosin espoolaisnippu hävisi vielä kolmannenkin pelin ja on ainoa sarjan 3-0-tilanteesta kääntänyt joukkue liigahistoriassa.

HIFK ei toistanut kolmen vuoden takaisen Bluesin virhettä, vaan voitti kolmannen puolivälieräkamppailun Tapparan kotihallissa Hakametsässä 4-1.

− Espoossa olin makeassa jutussa mukana. Nyt on kaikki ainekset tehdä sama, Ramstedt mietti.

Miten tuollaiset nousutarinat oikein syntyvät? Mitä se vaatii?

− Kliseisesti sanottuna joukkueen on oltava yhtenäinen. Meillä on ollut paljon loukkaantumisia ja vaikeuksia. Niiden kautta hienot tarinat syntyvät, Ramstedt kertoi.

HIFK:n voittoa ei voi vähätellä historiankaan valossa, mutta yleisestikin ottaen oli käänteentekevää, että kahden maalin ottelun jälkeen HIFK pystyi myös ratkomaan pelin edukseen Tapparaa vastaan.

− Tämä on meille iso juttu. Ottelusarja on taas täysin avoin.

HIFK:n voiton takana oli pelillinen valttikortti.

− Tiesimme, että olemme olleet kahdessa pelissä niin lähellä, että kun saamme painetta heidän pakistoonsa, niin homma kääntyy meille.

− Olemme onnistuneet paineistamisessa aiemminkin. Nyt vain päästimme yhden maalin omiin, vaikka teimmekin vain kaksi pelitilanneosumaa.

Ramstedt sai normaaliin tapaan vierelleen Joonas Raskin, mutta toiseksi laituriksi luisteli tiistaina Tomas Zaborsky. Taiturimainen hyökkääjä ei ole ollut osana kolmikkoa kuin kerran tällä kaudella – 25. marraskuuta Pelicansia vastaan.

Koko kolmikko oli huimalla pelipäällä ja iski kolme tärkeää maalia. Ketjumuutos siis kannatti.

− "Zabon" kanssa olemme pelanneet CHL-peleissä yhdessä. Olen mielissään, että saan tuollaisen jätkän kanssa pelata. Kova juttu minulle.

» Lähetä palautetta toimitukselle