Tappara nousi Hakametsässä kolmannen erän lopussa tasoihin KalPaa vastaan Otso Rantakarin komealla lämärillä. Hän oli tehnyt myös joukkueen edellisen maalin erän alussa. Lopulta Sebastian Repo ratkaisi jatkoerässä kotivoiton.
Puolustaja pelasi väkevän pelin, ja näytteli isoa roolia joukkueensa peräpäässä. Tärkeä tasoitusmaali syntyi vastustajan virhearvioinnin seurauksena.
− Jos roolin saa, on oltava sen arvoinen. Tänään onnistuin, ja pystyin auttamaan joukkuetta. Tasoitusmaalissa KalPan puolustaja varmaan ajatteli, että syötän laitaan. Hän lähti haistelemaan sinne, ja baana aukesi keskelle vähän puolivahingossa.
Rantakari on onnistunut niin edellisellä kuin tälläkin kaudella KalPaa vastaan tärkeissä osumissa. Vaikka ylivoima oli kirvesrinnoilla tänään kunnossa, tasaviisikoin jäi parannettavaa.
− Ei kai se ole niin vastustajasta kiinni. Tärkeään paikkaan tuli tämä osuma. Olimme tänään huonompia viidellä viittä vastaan -pelaamisessa kuin eilen. Pelimme kehittyi koko ajan, ja kolmas erä oli pirun hyvä meiltä. Alussa emme olleet hereillä, ruoti Rantakari.
Sairastuvalta ykköskanuunaksi
Rantakari oli tovin poissa pelihommista, ja hänen sivussaolonsa aikana muut miehet nappasivat hänen tonttinsa erikoistilannemiehenä. Paluu kokoonpanoon sujui puolustajan mukaan kivuttomasti. Poissaolonsa syystä hän oli ymmärrettävästi vaitonainen.
− Oli yllättävän helppo tulla takaisin. Harjoittelin kovaa koko sen ajan, kun olin poissa. Valmistauduin koko ajan siihen hetkeen, kun palaan. En tietenkään kerro, mitä siinä Ilves-pelin lopussa kävi, kertoi Rantakari ajasta, jolloin oli loukkaantuneena runkosarjan lopulla.
Valtteri Kemiläinen mestaroi Tapparan ykkösylivoimaa 24-vuotiaan Rantakarin ollessa syrjässä. Lauantain KalPa-ottelussa Kemiläinen oli kolmannessa erässä vähällä vastuulla. Herrat vaihtoivat siis ikään kuin paikkoja. Rantakari ei näitä puheita hyväksynyt.
− Tottakai, on aina hienoa tehdä maaleja. Ei toisen epäonni ole toisen onni. Menemme joukkueena, teemme yhdessä hommia yhteisen tavoitteen eteen. Tietenkin haluan olla ylivoimalla, ja teen hommani niin hyvin kuin pystyn.
Lauantain kamppailussa nähtiin erikoisia vihellyksiä, ja viheltämättä jättämisiä. Rantakarin mielestä epäselvä linja on käypä, mikäli se on molemmille yhtäläinen. Oikeudenjakajista hän ei puhunut sen enempää.
− Otamme liikaa rangaistuksia. Ei meidän alivoimapelaamisessamme ole mitään vialla. Jäähyjä tulee välillä herkästi, ja aika erikoisista paikoista. En minä tuomareista jaksa selittää, koska niihin ei voi vaikuttaa. Oli toisaalta hyvä, että tuomiot olivat molempiin suuntiin samanlaisia.
Tapparan ja KalPan sarja jatkuu maanantaina Kuopiossa. Tamperelaiset siirtyivät sarjassa 2−1-johtoon.