Spinan tiistai-illassa maaleja ja iloinen yllätysvieras

CHL, LIIGA / Haastattelu
Dave Spina oli JYP-ottelun jälkeisessä haastattelussa yhtä hymyä.
Kuva © Timo Savela
Dave Spina oli iloinen ja helpottunut mies tiistain CHL-ottelun jälkeen. Maalittoman putken päättänyt kypärätemppu ja voitto JYPistä eivät olleet ainoat syyt hymyyn, sillä haastattelun keskeytti mieluisa yllätysvieras.

Viisi CHL-peliä ja yhdeksän Liiga-ottelua siihen meni, että Dave Spina sai maalittoman putkensa katkaistua. Tiistain pelissä ilmiliekeissä olleelle Spinalle ei riittänyt yksi tai kaksi maalia, vaan osumia piti iskeä saman tien kolmin kappalein.

Pitkä tehoton jakso oli Yhdysvaltain ja Italian kaksoiskansalaiselle sikäli poikkeuksellinen, että viime kaudella Spina teki 56 ottelussa 44 pistettä, joista 19 oli maaleja.

Isoon tulosvastuuseen ja kovin odotuksin Turkuun hankittu laitahyökkääjä ei ollut ennen tiistain peliä onnistunut saalistamaan Liigassa kuin kaksi syöttöpistettä. CHL:ssä hän oli alustanut ennen JYPin kohtaamista viisi maalia.

Työ kantoi vihdoin hedelmää

TPS meni otteluparistaan JYPiä vastaan lopulta jatkoon. Pelin jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Seliniltä kysyttiin mielipidettä Spinan maaliurkujen aukeamisesta.

Jopa tyhjään maaliin osuminen on tuottanut hankaluuksia, kun gorilla selässä on ehtinyt kasvaa valtavaksi.

− Toivoisin, että hän pystyisi kotimaisessakin sarjassa tekemään maaleja, kun nämä ovat näitä kansainvälisiä pelejä.

− Mutta nyt ei ainakaan tarvitse jahkailla sitä, että koska se ensimmäinen maali tulee. Se tuli tänään kertaa kolme. Toivon mukaan se sitten vapauttaa Spinaa ja maila on vähän kevyempi kädessä.

Maaleja 32-vuotiaalta laitahyökkääjältä on odotettukin. Vaikka tehoja ei ole tullut, Spinan pelaaminen on ollut suurimmalta osin hyvää. Mies on takakarvannut, riistänyt ja luistellut ahkerasti.

Työnteon puutteesta Spinaa ei ainakaan ole voinut syyttää, sillä numerolla 12 pelaava hyökkääjä on tehnyt pyyteettä töitä joukkueelleen joka ilta.

Hartiavoimin paiskittu työ on palkinnut Spinan myös maalipaikoilla, mutta hyvästä työmoraalista huolimatta ahkerointi kaukalossa ei ole realisoitunut pistetilastoihin. Jopa tyhjään maaliin osuminen on tuottanut hankaluuksia, kun gorilla selässä on ehtinyt kasvaa valtavaksi.

Ketjukaverit ovat vaihtuneet

JYP-ottelun jälkeen TPS:n pukukopista asteli kuitenkin helpottuneen oloinen pelaaja. Spina oli juuri onnistunut maalinteossa kolmesti, ja täten jenkkihyökkääjän esitys näytteli selältä pudonneen gorillan kokoista roolia TPS:n 4−1-voitossa. Toimittajien kysymyksiin hukkunut Spina vastasi uteluihin merkillepantavan rennosti.

− Se oli iso peli. CHL:ssä eteneminen on suuri asia. Minulla on ollut maalinteko työn ja tuskan takana, vaikka olen mielestäni pelannut aika hyvin. Oli hyvä, että tänään palaset loksahtivat kohdilleen ja sain kiekon vihdoin maaliin. Se tuntui hyvältä!

Alkukaudella TPS on nojannut paljon ykkösketjunsa tehoihin. Tomi Kallion, Eric Perrinin ja Lauri Tukosen vitjan takaa on odotettu tehoja. Etenkin Spinalle valmennuksen on ollut kuitenkin silmiinpistävän hankalaa löytää sopivia ketjukavereita.

Lauantain ottelussa Bluesia vastaan Spinaa kokeiltiin ensi kerran Tadas Kumeliauskasin laidalla. Vasenta laitaa puolestaan hyökkäsi Jerry Ahtola. Sama koostumus jatkoi JYPiä vastaan, ja kolmikko on löytänyt yhteisen sävelen melko nopeasti.

− Minusta he ovat loistavia. He ovat työteliäitä ja taitavia pelaajia. Kemiamme olivat hyvät alusta alkaen, ja uskon, että mitä enemmän pelaamme yhdessä, sitä paremmaksi yhteispelimme tulee. Olen tyytyväinen heidän kovaan työhönsä ja heidän pelaamiseensa. Odotan innolla tulevia otteluita heidän kanssaan, kehui yhdysvaltalainen uusia ketjukavereitaan.

Spina viimeisteli tiistai-illan kolmannen maalinsa tähän tapaan.
Kuva © Timo Savela

Jopa lautapelit tulee voittaa

Onnistumisilla on tapana poikia uusia onnistumisia ja sitä kautta kohentaa itseluottamusta. Spina on luonut myös itselleen paineita maalinteosta, sillä miehen omien sanojen mukaan hän tiedostaa tulosvastuunsa.

− Odotan itsekin maaleja itseltäni. Se vain kuuluu pelin luonteeseen, että joskus voi pelata vaikka kuukauden ilman maaleja, kun taas toisessa kuussa tekee niitä kymmenen.

− On hyvä asia, että silti voitamme pelejä. Kun voitamme, emme tarvitse välttämättä minun maalejani, jos pystyn antamaan oman panokseni kokonaisuuteen hankkimalla vastustajille jäähyjä ja edesauttamalla jotenkin maalien syntyä. Tietenkin on aina kiva olla se, joka laittaa kiekon reppuun. Se tuntuu luontevammalta omassa pelityylissäni.

"Haluan aina voittaa. Se kuuluu luonteeseeni."

Ensimmäistä kauttaan mustavalkoisissa pelaava hyökkääjä ei keksinyt varsinaista syytä alkukauden tehottomuudelleen sellaisesta kysyttäessä.

− En oikein tiedä. Siinä on aina jonkin verran henkistä puolta, mutta se on monien osien summa. En osaa nimetä yhtä tiettyä syytä, koska jos tietäisin syyn, olisin yrittänyt korjata sen heti.

− Luultavasti kyse on monesta eri asiasta. Olen tehnyt paljon töitä huoltomme kanssa, jotta esimerkiksi luistimeni tuntuisivat paremmilta. Aki (Berg) ja Matti (Aarnio) ovat auttaneet minua paljon juuri luistinten kanssa. Olen nyt tuntenut oloni paremmaksi jäällä.

Yhtenä Liigan eittämättä nopeimmista luistelijoista Spina on karistanut yhden jos toisenkin vastustajan kannoiltaan, mutta maalipaikoissa onni ei ole millään ollut myötä. Olisivatko syyt tehottomuuteen olleet mahdollisesti enemmän henkisellä kuin pelillisellä puolella?

− Ehkä hieman. Odotan tekeväni maaleja, ja olen todella kilpailuhenkinen. Pelaan sitten jääkiekkoa, videopelejä tai jopa lautapelejä ja korttia perheeni kanssa, haluan aina voittaa. Se kuuluu luonteeseeni.

Perheen merkitys korvaamaton

Spina mainitsi ohimennen perheensä. Jatkoajan saamien tietojen mukaan miehen perhe saapui vastikään Turkuun, ja Spina vahvisti tiedon paikkansapitäväksi.

− Olin täällä kaksi kuukautta ilman heitä. Minulla on vaimo ja tytär, ja tänään on itse asiassa vaimoni syntymäpäivä, joten oli ehkä omanlaisensa syntymäpäivälahja tehdä kolme maalia! He ovat vasta viime keskiviikkona saapuneet tänne Yhdysvalloista, joten kaipasin heitä kovasti.

Kevääseen 2017 ulottuvalla sopimuksella Turussa pelaava Spina kehui uutta kotikaupunkiaan vuolaasti ja jakoi kiitosta myös paikallisille asukkaille.

− Turku on kaunis. Ensimmäinen asia, jonka vaimoni sanoi minulle Turusta keskiviikkona oli, että Turku on viihtyisä ja tuntuu raikkaalta. Hänellä on ollut kaupungissa hauskaa ja ihmiset ovat olleet mahtavia ja todella mukavia meitä kohtaan. Olemme iloisia, että saamme olla täällä.

Viimeistellyn kypärätempun lisäksi rakkaan perheen saapuminen oli takuulla toinen suuri syy Spinan huomattavan vapautuneelle olemukselle.

− Tyttäreni on 16 kuukautta vanha, ja hän on vasta oppinut kävelemään ja sanomaan joitain sanoja. Se, etten nähnyt häntä kahteen kuukauteen, oli todella vaikeaa minulle.

− Nyt, kun he ovat täällä, tunnen itseni enemmän kokonaiseksi ja kotiin mennessäni saan ajatukset hetkeksi pois jääkiekosta, mikä on hieno asia, jatkoi 32-vuotias perheenisä pohdintaansa.

Spina tuuletti maalejaan Tadas Kumeliauskasin ketjun oikeana laitahyökkääjänä.
Kuva © Timo Savela

Ilahduttava yllätysvieras

Vaikka haastattelukin karkasi jääkiekosta muihin aiheisiin, piti Spinalta vielä kysyä kuvailuja kaikista kolmesta maalista otteluraporttia varten. Kauaa Spina ei ehtinyt maalejaan analysoida, kun illan tähtipelaajan huomio kiinnittyi tärkeämpiin asioihin.

− Ensimmäisessä maalissa vauhti ja luistelu tuntuivat hyviltä, ja pystyin kääntymään…

Pelaajan lause keskeytyi, kun pukukoppikäytävän päätyovi avautui yhtäkkiä. Ovesta kipitti Spinan puolitoistavuotias tytär, joka päästi riemukkaan kiljahduksen isänsä nähtyään. Illan sankarin kasvoille levisi, jos mahdollista, vielä suurempi hymy kuin kypärätempun sinetöineen maalin jälkeen.

− Hei! Tässä on syy miksi onnistuin. Hei, tule tänne, pikkuinen!

"Pihlman tuli pelin jälkeen sanomaan minulle, että sai syöttöpisteen maaliini."

Spina nauroi ja nosti tyttärensä syliin lopun haastattelun ajaksi. Vaikka keskittyminen herpaantui toviksi, TPS-hyökkääjä oli silti kykenevä jatkamaan lennosta maaliensa kertaamista.

− Pystyin siis laittamaan kiekon melkein tyhjiin. Toisessa maalissa Tomppa (Kallio) alusti maalini hienosti ja sain irtokiekon, jonka laitoin sisään.

Viimeiseen onnistumiseensa yhdysvaltalainen sai suosiollista avustusta JYP-hyökkääjä Tuomas Pihlmanilta. Vieraiden pelaajan kommentti Spinalle nauratti sekä toimittajia että Palloseuran hyökkääjää itseään.

− Kolmannesta maalista Pihlman tuli pelin jälkeen sanomaan minulle, että sai syöttöpisteen maaliini. Sain kiekon yllättäen lapaani ja tiesin, että tuli luistelukisassa vastaan kuka tahansa, todennäköisesti voittaisin. Olin iloinen, että onnistuin tekemään maalin.

JYP vastassa taas perjantaina

TPS kohtaa JYPin uudestaan perjantaina. Tuolloin pelataan CHL:n sijaan Liigan runkosarjaa. Myös kyseisen ottelun spekulointi keskeytyi hetkeksi, kun Spinan sylissä olevan pienokaisen tuijotus suoraan kysyjän silmiin viesti, että nyt toimittaja kysyi taas hölmön kysymyksen pikkuruisen tytön suosikkipelaajalta.

− Siitä tulee erilainen peli. Liigassa pelit ovat hieman erilaisia kuin CHL:ssä, ja odotan…

− Hän vain jatkuvasti tuijottaa sinua!

Hyväntuulisen naureskelun ja isänsä tyttärelleen antaman suukon jälkeen Spina vei kesken jääneen ajatuksensa loppuun ja vakavoitui vielä kotvaksi.

− Odotan, että voitamme toistamiseen. Pelimme on koko ajan parantunut kotona, joten tietysti haluamme samanlaisen tuloksen.

Voitonnälkää vapautuneisuutta huokuneelta laitahyökkääjältä ei ainakaan puutu.

» Lähetä palautetta toimitukselle