Isänsä Frantisek Musilin peliuran aikana Kanadassa syntynyt Adam Musil edustaa Tšekkiä ensimmäistä kertaa maajoukkuetason turnauksessa. Hyökkääjä odottaa turnauksen alkamista innolla.
- Tätä turnausta on odotettu varsin pitkän ajan, joten tuskin maltamme odottaa sen alkamista Suomea vastaan.
Musil ei näe suurta merkitystä avausottelun vastustajalle, sillä lohkosta ennustetaan tasaista.
- Kaikki joukkueet turnauksessa ovat hyviä, joten ei sillä ole erityisemmin merkitystä, kuka on avausottelussa vastassa. Meidän täytyy vain luottaa omaan pelisysteemiimme. Uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet voittaa tämä ottelu.
- Joukkueemme vahvuus on yhteispeli. Kaikki ymmärtävät pelisysteemimme, mikä tekee urakasta huomattavasti helpomman kuin se, että heitä olisi vain 10-12, Musil kertoo.
Tšekin päävalmentaja Jakub Petr valmentaa nuorten maajoukkuetta toista kautta. Lisäksi moni pelaaja on hänelle tuttu myös 18-vuotiaiden riveistä Petrin valmennettua ikäluokkaa vuoden 2014 ja 2015 MM-kisoissa. Tämä on Musilin mukaan selvä etu joukkueelle.
- Hän osaa asiansa. Hänen ohjeisiin on helppo luottaa ja sellaista me tarvitsemme.