Maanantaina ottelusarjan neljännessä kamppailussa Tappara pelasi erittäin kärsivällisen ottelun, eikä lähtenyt höntyilemään oikein missään tilanteessa. Joukkue teki tarvittavat maalit, mutta hyökkäyspelin juhlaa ottelu ei tamperelaisilta ollut. Tappara-käskijä Jukka Rautakorpi oli sitä mieltä, että edellinen peli oli heidän osaltaan tämän puolivälieräsarjan paras.
− Pelasimme erittäin hyvää jääkiekkoa yhdessä nimenomaan se toinen ja kolmas erä. Puolustimme yhdessä, hyökkäsimme yhdessä ja olimme erittäin aktiivisia. Teimme muutaman maalin ja oli jokunen paikka tehdä enemmänkin osumia.
− Tähän ottelusarjaan parasta kiekkoa nimenomaan yhdessä pelaamisen kannalta, kiitteli Rautakorpi.
KalPan ylivoima oli aiemmissa sarjan otteluissa toiminut lähes 50% tehokkuudella, mutta maanantaina kuopiolaisjoukkue ei saanut ylivoimaosumia aikaiseksi. Tapparan on pidettävä alivoima yhtä hyvänä myös keskiviikkona, se lisäisi entisestään joukkueen mahdollisuuksia varmistaa välieräpaikka.
− Ehdottomasti täytyy nostaa hattua alivoimajätkille. Miten pelasivat ja miten sitä pikkasen muutimme, että saimme KalPan ylivoimaa vähän kuriin. Ainoastaan yksi sellainen tilanne taisi ekassa erässä tulla mitä nimenomaan haettiin pois muutoksilla.
Keskiviikon ensimmäinen katkaisupeli on kliseisesti vaikea, mutta Rautakorpi uskoo, että voiton avaimet pudotuspeleissä löytyvät pienistä muutoksista. Lisäksi päävalmentaja näkee joukkojensa olevan henkisesti vahvoja.
− Tämmöisessä ottelusarjassa on nimenomaan tärkeää pienten asioiden kautta vahvistaa pelaamista. Ei tavallaan mene samoilla eväillä pelistä toiseen, vaan koko ajan pitää vahvistaa niitä pikkuasioita. Eihän se iso kuva miksikään muutu, mutta pienet asiat muuttuu. AV:t, YV:t, aloitukset.
− Joukkue on kyllä hienosti kimpassa henkisesti, hieno jengi.