Hyvin lähellä oli se, että Sveitsi olisi toistanut temppun, jonka se teki vuonna 2001. Tuolloin Sveitsin alle 18-vuotiaat ottivat sensaatiomaisesti hopeamitalit Suomessa pelatuissa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.
Tuolloin välierässä asetelma oli tismalleen sama. Suomi lähti välieräotteluun Sveitsiä vastaan ennakkosuosikkina, mutta keskieurooppalaiset väänsivät itsensä jatkoon lukemin 4-2. Nyt oli Suomen vuoro kuitata temppu Sveitsin maaperällä Zugissa.
Hyvin taistellut Sveitsi taipui huikean kirin jälkeen. Se nousi Nico Hischierin ja Damien Riatin maaleilla kahden maalin takaa tasoihin vajaassa kahdessa minuutissa. Aleksi Saarelan jatkoaikaosuma kuitenkin ratkaisi finaalipaikan suomalaisille.
Sveitsiläispuolustaja Siegenthaler oli maansa myynyt ottelun jälkeen, mutta oli varsin suoraselkäinen vastauksissaan.
− Tämä oli ihan hullu peli. Tunteet vaihtelivat ottelun aikana innostuksesta pettymykseen, kun tilanteet muuttuivat paljon, sveitsiläinen mietti taiston tauottua.
− Suomen 4-2-johdon jälkeen teimme kaikkemme tasoittaaksemme ottelun. Se onnistui, mutta ylivoimalla meidän pitäisi olla paljon parempia. Tuo ei riitä vielä yhtään mihinkään, Siegenthaler jatkaa sveitsiläisten heikosta ylivoimasta.
Siegenthaler alusti Hischierin tärkeän kavennusosuman vajaa kaksi minuuttia ennen ottelun loppua ja pelasi hyvää fyysistä peliä läpi ottelun. Ottelun päätyttyä sveitsiläispuolustaja osasi arvostaa joukkueensa otteita.
− Annoin tänään kaikkeni joukkueelle. Jokainen meistä pelasi hyvin ja olimme hyvä joukkue tänään. Joukkuepelillä voittaa pelejä. Sellainen oli myös Suomi ja he ansaitsivat voiton tänään.
Sveitsiläisyleisöstä ottelu ei ainakaan jäänyt kiinni, sillä tunnelma hallissa oli läpi ottelun mieletön. Siegenthaler kiittikin paikalle saapuneita faneja.
− Yleisö oli aivan mahtava tänään. En uskonut, että meidän pelejämme tulisi katsomaan näin paljon ihmisiä. Arvostan todella paljon, että saimme tällaisen tuen. Kiitoksia faneille, Siegenthaler lähetti kiitoksensa.
Vaikka Siegenthaler oli haastatteluhetkellä hävinnyt tiukan kamppailun paikasta MM-finaaliin, niin myös pronssi miellyttäisi nuorta sveitsiläispuolustajaa.
− Meidän pitää pelata, kuten pelasimme Suomea vastaan. Kun pelaamme joukkueena, kaikki on mahdollista, luottaa Siegenthaler.