Suomen otteissa on paljon hyviä asioita. Joukkue pystyy jatkuvasti hyökkäämään organisoidusti kolmelta hyökkäyskaistalta yhdessä rintamassa. Nopeat rintamahyökkäykset ovat todella vaikeita puolustaa.
Kaikissa kolmessa ottelussa Suomi on päässyt nopean organisoitumiskykynsä ja reagointinsa ansiosta nopeisiin rintamahyökkäyksiin vastustajan epäorganisoitunutta viisikkoa vastaan.
Ainoastaan ratkaisut hyökkäysalueella ovat olleet ajoittain luokattomia. Osa voidaan toki laittaa Suomen pelaajamateriaalin piikkiin, mutta sen taakse ei saa piiloutua. Hyökkäysten päättämisessä kaivataan röyhkeyttä ja suoraviivaisuutta.
Viime keväänä miesten MM-kisoissa Suomella oli samantyyppinen tilanne.
Puolustusvalmius on ollut ajoittain huonoa. Yhden hyökkääjän tulisi aina pelata hyökkäysalueella hieman alempana mahdollisen kiekonmenetyksen varalta.
Hyökkääjien tulisi myös reagoida entistä nopeammin kiekonmenetyksiin ja luistella auttamaan puolustusta. Usein vastustajan kääntäessä peliä Suomella on ollut vain kaksi puolustajaa ottamassa hyökkäystä vastaan.
Pienessä kaukalossa toki tilanteet muuttuvat nopeammin kuin isossa kaukalossa. Siihen monella suomalaispelaajalla on varmasti ollut totuttelemista.
Suomen perustaktinen pelaaminen on kuitenkin hyvällä tasolla. Tolppa sinne, tolppa tänne. Näillä peliesityksillä niiden tolppien on pakko kääntyä maaleiksi.
Aina ei kannata katsoa tulostaulua. Yleensä peli kertoo paljon enemmän.
Viime keväänä miesten MM-kisoissa Suomella oli samantyyppinen tilanne. Peruspelaaminen oli alkulohkon otteluissa kunnossa, mutta tulosta ei syntynyt. No, lopultahan joukkue eteni pienillä pelillisillä muutoksilla aina finaaliin saakka.
Nyt Nuorten Leijonien tulisi tehdä sama temppu. Jos Saksaa vastaan saadaan kuuluisa ketsuppipullo auki, nousisi joukkueen itseluottamus varmasti. Sen jälkeen mahdollisuudet kisoissa olisivat edelleen vaikka kuinka pitkälle.
