Mielipide

Ässien materia Sportin hengen tiellä

LIIGA, MESTIS / Kolumni
Kevään karsintapelit ovat edessä – vihdoin. Näin ainakin toteaa varmasti liigan avautumista vahvasti vaatineet vaasalaiset. Ässät ja Sport mittelevät siitä, kuuluuko perinteinen pata yhä liigaan vai palaako Sport takaisin divarikierroksensa jälkeen. Jatkoaika analysoi kahden toimittajan voimin, kuinka sarjassa oikein käy.

Sport on nyt uudenlaisen haasteen edessä. Mestiksen voittajana ja kaikkien aikojen Mestis-historian suurimmalla budjetilla operoivan joukkueen tehtävä on toimia myös liigakarsinnan palautuksen puolestapuhujana. Mikäli Sport ei voita, on sen silti ryhdikkäästi ja tarjottava laadukas vastus Ässille. Muuten koko pohja liigakarsintojen palauttamiseen voi murentua. Tokikin, lähes vuosikymmenen ajan operoineet joukkueet suljetun liigan alla eivät mitenkään voi vuodessa muuttua liigatason organisaatioksi.

Myös Ässille tilanne on, jos ei nyt uusi, niin ainakin outo. Joukkue pelasi karsinnoiksi laskettavia pelejä viimeksi 20 vuotta sitten, jolloin sen ajan parhaista porilaisvoimista koottu ryhmittymä nousi takaisin liigaan. Porilaisilla on tulevaan ottelusarjaan vain yksi mahdollinen tavoite – voitto.

Liigajoukkueena Ässät myös tulee näyttämään, kuinka suuri Mestiksen ja SM-liigan todellinen ero on, vai onko sitä ollenkaan?

Sportin peli parani Mestiksessä loppua kohden. Joulutauolla Sport oli vain muutaman pisteen pudotuspeliviivan yläpuolella, mutta tämän jälkeen alkoi nousu. Runkosarjan voittokin oli aivan käsien ulottuvilla, mutta kotietu jäi saamatta vain finaaleihin. Pudotuspeleissä Sport voitti otteluistaan yhdeksän, hävisi kolme.

Porilaisten kevätkausi, ainakin runkosarjan osalta, oli myös vahva. Aivan himoittuun pudotuspelipaikkaan eivät patapaitojen eväät kuitenkaan riittäneet. Viimeisillä kierroksilla varmistunut playout-paikka oli joukkueelle luonnollisesti pettymys. Tappara kävelikin helposti Ässien yli omille kesälomilleen. Lukon kanssa Ässät sen sijaan väänsi neljä enemmän tai vähemmän väsynyttä kamppailua, muttei pystynyt kuin yhteen voittoon.

Kilpeläinen vai Suomalainen ?

Yksi ottelusarjan ratkaisuista tulee varmasti olemaan maalivahtipeli. Ässien maalilla pelaa suurella todennäköisyydellä kaikki ottelut Eero Kilpeläinen. Takavuosina Mestiksessäkin Kokkolan Hermeksen paidassa kiekkoja pysäyttänyt maalivahti löi itsensä läpi kuluvan kauden aikana, ja on porilaisten oman pään kulmakivi. Sportin maalilla pelaa Jaakko Suomalainen. Kolme kautta liigassakin torjunut Suomalainen ei montaakaan peliä pelannut, mutta sai matkalta paljon varmuutta ja laadukasta opetusta. Suomalainen on Mestiksen voitokkain maalivahti, ja hyvänä päivänä hän pystyy haastamaan monet liigatason maalivahdit.

Puolustuksesta Sportilta löytyy liuta liigakokemusta omaavia puolustajia, mutta Ässien puolustuskalusto on tietenkin monta kertaluokkaa kokeneempaa. On kuitenkin huomioitavaa, että vain Sportin kokenein puolustaja Mikael Hallbäck ei ole liigaa koskaan pelannut. Porilaisille tutuin on tietysti Ässien paitaa muutaman kauden ajan kantanut Eetu Heikkinen.

Hyökkäyksessä Sportilta puuttuu selkeä ykkösketju. Se on yhtä lailla Sportin vahvuus että heikkous. Kauden aikana konsepti toimi hyvin, sillä monena iltana ratkaisijaksi saattoi nousta mikä tahansa ketju. Ykkösketjuksi on muodostunut Kim Nabb-Tuomas Takala-Juha Koivisto.

Huomioitavaa on kuitenkin se, että Ässiltä löytyy liioittelematta kolme parempaa yhdistelmää kuin Sportin nimellinen ykkönen. Kun vielä muistetaan, ettei Tuomas Takala mahtunut vuosi sitten enää Ässien suunnitelmiin ja Kim Nabb puolestaan jäi ilman paikkaa toisesta playoutiin joutuneesta joukkueesta, eli Rauman Lukosta, niin realiteetit ”paperilla” on helppo ymmärtää.

Erikoistilanteet nousevat varmasti nykykiekon tapaan vahvasti esiin myös karsintasarjassa. Ässien ylivoima pyöri Lukkoa vastaan ajoittain hyvinkin, mutta ratkaisupaikoille joukkue ei kuitenkaan päässyt. Helppoa tuo ei tule olemaan vaasalaisiakaan vastaan, sillä alivoimapelissä Sport oli yksi Mestiksen parhaita, ja etunenässä Takala-Pahkala pari teki pitkin kautta loistavaa työtä roolissaan.

Sportin ylivoimapeli sen sijaan on ollut aiempiin vuosiin nähden aika vaisua. Erilaisia kokoonpanoja on kokeiltu kauden aikana, mutta mikään ylivoimakoostumus ei ole noussut suureen ratkaisijan rooliin. Tässä saattaa olla sarjan kannalta yksi Sportin selkeästi heikoin osa-alue, varsinkin kun porilaisten alivoima on liigan, kieltämättä tasokkaampien erikoistilannepelaamisten koulimaa.

Ajaako Sport itsensä ulos?

Sportin pelitapa on kuluttava, mutta tähän mennessä se ei ole jättänyt jälkiään joukkueeseen. Pelitapaa pystyttiin noudattamaan hyvin viimeiseen peliin asti, eikä varmasti tässä vaiheessa joukkue sorru väsymykseen.

Eri asia on se, miten pelitapa tulee toimimaan kun vastassa on kauden laadukkain pelaajamateriaali. Mikäli Sport lähtee liikaa karvaamaan, kuten oletettavaa on, niin Ässät saattaa pilkkoa vaasalaisviisikon nopeastikin osiksi. Tällöin ylivoimahyökkäyksiä kohti Sport-maalia nähdään varmasti.

Sportin kannattajat ovat ottaneet heti karsintaottelut omikseen. Onhan näitä pelejä odotettu Vaasassa koko vuosikymmenen ajan. Ensimmäisen kotiottelun istumapaikat myytiin loppuun 20 minuutissa, ja ensimmäiseen vieraspeliinkin on lähdössä lähes 10 linja-autoa kannattajia.

Isomäen hallissa tullaankin kokemaan varmasti kevään peleistä tuttu tunnelma, mutta tällä kertaa tahtipuikkoa heiluttanee vierasjoukkueen faniryhmä, eikä legendaarinen seisomakatsomo.

Lopulta on todettava, että Ässien kuuluisi viedä sarja helpohkosti. Sport voittanee kotonaan pelin tai kaksi, mutta Isomäki ja sen liigaympyrät ovat sittenkin vaasalaisille liikaa, ainakin vielä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös