Mutta Matikainen jatkaa samantien: “Minä en voi kuitenkaan levätä laakereillani, vaan elän täyttä vauhtia jo kautta 03/04. Fakta on se, että joukkueestamme lähtee tulevana keväänä ehkä jopa 5-7 kaveria NHL:ään. Ja heidän paikkaajansa on oltava tiedossa jo viimeistään ensi keväänä. Tätä muutostilassa elävää joukkuetta koskeva kolmen vuoden projektihan huipentuu vasta kevääseen –04”, muistuttaa Matikainen.
HIFK tähtää aina mestaruuteen
Viime kausi oli HIFKin kannalta surkea. Mutta siitä opittiin ainakin se, että muutos vaatii veronsa, vaikka ihan noin pahaa sukellusta kukaan ei tietenkään uskonut näkevänsä. Nyt tilanne on jo paremmalla tolalla. Miltä näyttää HIFKin fyysinen ja psyykkinen valmius liigaan juuri nyt, uuden kauden kynnyksellä?
“Joukkue aloitti viime kaudella rankan kolmevuotisen muutosprosessin, joka ei todellakaan tapahdu hetkessä. Nyt silloiset junioreista nostetut raakileet ovat vuotta vanhempia ja osa heistä kiilaa jo tällä kaudella liigan huipulle. Lisäksi joukkuetta on täydennetty maailmanluokan taidolla; Pärssinen, Simicek, Ruutu ja Draper, esimerkiksi. HIFKin fyysinen valmius on erinomainen, mutta se on tämän bisneksen helpoin osa. Henkisessä valmiudessa on vielä kehitettävää, muutosprosessi on kesken.”
Tällä viittaat tuohon kolmen vuoden suunnitelmaan?
“Kyllä. Kevään -04 tavoitteemme on vain ja ainoastaan mestaruus. Mestaruutta lähdetään jahtaamaan tälläkin kaudella, se on selvää. HIFKin tasoisen joukkueen pitää aina lähteä hakemaan mestaruutta. Mutta jos se ei tulevana keväänä onnistukaan, kyseessä ei ole maailmanloppu.”
Joku minimitavoite tällekin kaudelle lienee olemassa?
“Ehdottomasti. Runkosarjassa olisi tarkoitus päästä neljän joukkoon ja saada siten kotietu playoffeihin.”
Puhuit viime kauden junnuista ja heidän matkastaan liigan huipulle. Esimerkiksi Joonas Vihko ja Ilkka Pikkarainen ovat jo debytoineet maajoukkueessa. Keneltä muilta odotat ns. breikkaamista?
“Joonas Vihkolta odotan vielä enemmänkin, kaverin potentiaali on valtava. Lisäksi Pikkarainen, Hirsovitch, Häppölä, Luttinen…Kaikki ovat huippuja ja heistä pitää nauttia nyt SM-liigassa. Kauan he eivät Suomessa enää pelaa.”
Pahimmat ja parhaimmat kilpailijat ovat paikalliset
SM-liigassa on kilpailu koventunut. Minkä joukkueen tai mitkä joukkueet näet HIFKin kovimpina kilpailijoina tulevana kaudella?
“Pahin kilpailija on ilman muuta Jokerit, paperilla ainakin liigan vahvin joukkue. Mutta HIFK tarvitsee Jokereita ja Jokerit HIFKiä. Tämä on myös bisnestä ja on mukavampi pelata täysille katsomoille.”
Siis Jokerit lienee jonkunlainen mestarisuosikki?
“Jos on pakko valita joku, niin sitten Jokerit. Muuten uskon yllättävän tasaiseen liigaan, jossa haastajillakin on mahdollisuutensa. Myös meillä. Tulossa on todella mielenkiintoinen kausi, mikä on hienoa koko lajille.”
Viitteitä saatiin jo ÄrräCupissa?
“Kyllä, siellä nähtiin upea paikallismatsi perjantai-iltana. Siinä oli liikettä ja intensiteettiä paljon enemmän kuin keskiverrossa liigamatsissa, vaikka harjoitusturnausta pelattiinkin.”
HIFK ja Jokerit ovat SM-liigan klassikkojoukkueita, samoin Tampereella pelaa kaksi joukkuetta. Mitä mieltä olet Bluesista? Onko Bluesista hyötyä vai haittaa pk-seudun markkinoilla. Samoista yhteistyökumppaneista ja katsojistahan hekin kilpailevat?
“Mistään joukkueesta ei ole missään tapauksessa haittaa SM-liigalle. Minä tervehdin ilolla sitä, että Blues on vahvasti mukana kuvioissa, joskin jaksaa kummastuttaa tietenkin se, että joukkue ei ole vielä kerännyt suuria massoja taakseen. Kulttuuri on vielä aika nupullaan Espoossa, tottakai. Se selittää osan. Mutta kyllä Blues tarvitsisi yhden-pari todellista menestyskautta – ja sehän on meille ja Jokereillekin taas hyödyksi. Täydet katsomot aina paikallispeleissä”, toteaa Matikainen business-henkisesti.
Tampereella on toisaalta puhuttu Ilveksen ja Tapparan yhdistämisestäkin jossain vaiheessa, koska ne myös syövät toisiaan. Et näe tällaista ongelmaa kolmen joukkueen pk.-seudulla?
“En. Tampere ei ole Helsinki.”
Jere Karalahti – tuhlaapojan paluu?
Tätä kirjoitettaessa, vähän ennen liiga-avausta, case Karalahti on vielä kesken. Haluatko kommentoida jotenkin, eli siis missä mennään?
“Kaikki on nyt Jerestä itsestä kiinni. Kun hän tekee päätöksensä uransa jatkosta ja mahdollisesta sopimuksen purusta Nashvilleen, meillä on ovet auki hänelle.”
Julkisuudessa huhutaan, että tuo päätös olisi jo tehty eli Jere hakee sopimuksen purkua?
“Sitten kun minä itse kuulen Jereltä tämän face-to-face, niin uskon tähän. Tässä vaiheessa muu on spekulointia”, sanoo Matikainen jämäkästi.
Jerehän liikkuu jo nyt paljon HIFKin kanssa. Osallistuuko hän joukkueen harjoituksiin?
“Niinkuin sanoin, meillä on ovet auki Jerelle, vaikka hän päättäisikin jatkaa NHL-uraansa. Me ollaan valmiit tarjoamaan Jerelle vaikka pelkkä harjoituspaikka helmikuuhun asti. Meillä haetaan nyt sellaista ratkaisua, mikä olisi paras Jerelle nimenomaan ihmisenä. Se on kiekkobisnestäkin tärkeämpi asia.”
Mutta peliuran mahdollistuessa Suomessa HIFKillä on paikka Jerelle myös pelaajana?
“Maailmanluokan pelaaja mahtuu mukaan aina. Päivänselvää.”
Eipä ole tuohon paljon lisättävää, sen verran jykevästi tuli tämä asia clousattua.
Jääkiekon vaarallisuus – myytti vai faktaa?
Yksi asia, mikä puhuttaa ympäri SM-liigaa, on pelaajien lisääntyneet loukkaantumiset. Keinoja tämän estämiseen on haettu fyysisen pelin rajoittamisesta poliisikulttuuriin asti. Kuinka näet tilanteen?
“Ensinnäkin. Jääkiekko on fyysinen laji. Kontaktiurheilua, missä ukot on kasvaneet ja vauhti koventunut. Mä haluan nähdä kiekon kovana fyysisenä lajina jatkossakin. En missään tapauksessa lähtisi kitkemään esimerkiksi taklauksia vähemmäksi. Taklauspeli on jääkiekon suola”, toteaa Matikainen jäätävällä tavalla ja jatkaa: “Sitäpaitsi, loukkaantumisasiaa on hieman paisuteltu. En näkisi, että tämä laji on maailman vaarallisinta urheilua vieläkään.”
Miten sitten vältyttäisiin näiltä ikäviltä loukkaantumisilta ja jopa uran loppumisilta nykyistä tehokkaammin, jos taklauspeli jatkuu entisellään?
“Kaikki on kiinni kasvatuksesta ja kulttuurista. Taklauspeliä pitää opettaa alusta alkaen. Niin puhtaita taklauksia kuin oikeaoppista taklausten vastaanottamista. Meillä HIFKissä treenataan jo junnuissa puhdasta, kovaa kontaktipeliä. Me halutaan, että meidän pelaajat ovat valmiita kovaan kontaktilajiin. Eivät painikisoihin”, Matikainen puhisee.
Viittaat ns. kahvaukseen?
“Kahvaus, kiekottoman pelaajan estäminen, pystypaini. Kaikki tuo on jääkiekon kuolemaksi. Kohta tässä pitää alkaa vetää painitrikoot päälle, kun kaukaloon mennään”, Matikainen sivaltaa.
Valmentajilla riittää siis työsarkaa?
“Kyllä. Ja nyt on pakko mainita tässä yhteydessä, että mua kuvottaa valmentajat, jotka käskyttävät oman pelaajan kääntämään selän taklaukselle, jotta saataisiin vastustajalle jäähy. Ei jumalauta, entäs sitten, jos pelaaja halvaantuu kyykätessään valmiiksi ennen kontaktia? Kuka ottaa vastuun? Suomessa syytettäisiin taklaajaa, minä ottaisin mukaan myös vastaanottavan joukkueen pelityylin, samoin taklatun pelaajan taidot ja valmiudet oikeaan kontaktipeliin”, Matikainen heittää painavasti.
Sinun jääkiekkojoukkueessasi siis kova taklauspeli säilyy?
“Aivan varmasti. Jos kontakteja aletaan kitkeä pois, niin sitten voidaan yhtä hyvin laittaa verkko punaviivalle ja joukkueet voi sitten pelata omissa päädyissään”, heittää Matikainen viileästi.
Puhut mielellään kasvatuksellisista asioista. Tarkoitatko kenties muutakin kuin pelkkää jääkiekon pelaamista puhuessasi junnupelaajien kasvattamisesta?
“Nimenomaan!”, Matikainen innostuu ja jatkaa: “Jääkiekko on ykkösurheilu Suomessa ja sillä on melkoinen valta sitä kautta nuorisoon asti. Moni haaveilee jääkiekkoilijan urasta ja ammattilaisuudesta ja mun mielestä me voidaan tässä ottaa myös tapakasvattajan roolia. Meidän pitää tehdä selväksi jo pikkujunnuille, että jääkiekkoilijan elämään ei kuulu viikonloppudokaaminen tietyssä iässä, rööki, koulun rempalleen jättäminen eikä mitkään Espan puistossa norkoilemiset. Tää on kurinalaista elämää, jos haluaa pelata tosissaan. Jääkiekon kautta moni jätkä pääsee aika heikoistakin oloista matkustamaan, oppimaan sosiaalisuutta ja valmiuksia tulla toimeen ulkomailla ynnä muuta.”
Jääkiekko voi siis olla myös positiivisessa mielessä kasvattaja? Monien mielestähän jääkiekossa anoastaan ihannoidaan väkivaltaa.
“Kyllä varmasti voi olla positiivinen kasvattaja. Valtiovalta ei vain pidä meidän ja monien muiden seurojen tekemää työtä juuri missään arvossa. Kulttuuria tuetaan, jääkiekko lasketaan automaattisesti bisnekseksi, myös junnutasolla. Urheilun määrärahoja piennenetään koko ajan.”
Tästä voisi jatkaa pitempäänkin, mutta jatketaan toisesta ikuisuusaiheesta.
Yksi tuomari riittää
Yksi asia, mikä jaksaa puhuttaa kaudesta toiseen, on tuomaritoiminta. Tulevalla kaudella kaukalossa on vain yksi tuomari. Taisit olla tämän uudistuksen puolesta?
“Olen henkeen ja vereen yhden tuomarin kannalla. En ole koskaan siviilissäkään uskonut poliisivaltioihin eli siihen, että mitä enemmän isoveli valvoo, sitä turvallisempaa on liikkua. Kaksi tuomaria voi toki helpommin huomata, jos kaveri ajelee toisen halvaantuneeksi, mutta ei se silti sitä halvaantunutta paranna. Noin niinkuin karrikoiden sanottuna. Parempi tie olisi kasvattaa pelaajista sellaisia, että toista ei ajeta kylmäksi vastoin sääntöjä.”
Yksi tuomari on silti vain yksi silmäpari?
“Ei sitä peliä pelkällä valvonnalla siistitä. Niinkuin jo aiemmin sanoin, kaikki on kasvatus- ja koulutuskysymystä. Mun mielestä pelaajien turvallisuus kaukalossa lisääntyy sitä enemmän, mitä enemmän pelaajat kunnioittavat toisiaan. Fyysiseen lajiin liittyy paitsi oikeanlaisen fyysisen pelin opetteleminen, myös vastuun käsite. Minun käsitykseni mukaan ihannetilanne on se, että pelaajien turvallisuus lähtee pelaajista itsestään, samoin valmennuksesta. Ei sinne tuomareita tarvita lisää, muutenkin ahtaaseen laatikkoon.”
Mitä mieltä olet siitä, että ex-pelaajat alkavat pukeutua yhä enemmän raitapaitaan?
“Erinomainen asia. Meillä on liian pitkään jatkunut se, että pelaajat on ammattilaisia ja tuomarit harrastelijoita. Mun mielestä me voitais sillä rahalla, mikä säästyy yhteen tuomariin siirryttäessä, ruveta pikkuhiljaa siirtymään kohti ammattituomareita. Jos liigassa olisi 7-10 hyvin palkattua ammattituomaria, siitä hyötyisivät kaikki. Tää ei ole rahakysymys, tää on tahtokysymys”, selvittää Matikainen.
HIFK:ssa perinteet ja menestys voidaan yhdistää
HIFKiin liittyy valtava määrä tunnelatausta ja perinteitä. Tietty pelityyli, omista huolta pitäminen, punaisen paidan kantaminen ylpeänä. Onko HIFK suomalaisen jääkiekon dinosaurus, joka uhraa menestyksen perinteiden takia? Hieman karrikoiden jos kysytään; eikös menestykseen tarvita tasaista, jopa tasapaksua peliä virheet ja ylilyönnit minimoiden?
“Me arvostetaan perinteitä. Mehän eletään niistä. Enkä minä näe mitään syytä, miksei HIFKin värikkyydellä voisi myös menestyä. Se on ainakin meidän perustavoitteena koko ajan. Siis menestys, mutta meidän tyylillä. HIFK-kiekko merkitsee taitoa, fyysisyyttä ja aggresiivisuutta ja sitä me tullaan tarjoamaan tulevaisuudessakin. Meillä uskotaan lujasti, että sillä tyylillä voi myös menestyä.”
Joukkueessa on tulevallakin kaudella panostettu sekä taitoon, esimerkiksi Pärssinen, että fyysisyyteenkin, otetaan vaikka Vopat, Saarinen ja T.Ruutu.
“Joo, Vopatista esimerkiksi voidaan sanoa, että siinä on meidän näköinen pelaaja. Ja Vopat ei ole meillä vain tappelemassa, toisin kuin monet luulevat. Vopat on jääkiekkoilija, joka tiedetään myös äärimmäisen kovana kaverina. Eli jos joku haluaa pistää sen kovuuden kyseenalaiseksi, niin pitää sitten olla aika kova vastuskin. Mutta korostan, että Vopatin tehtävä on ensisijaisesti pelata jääkiekkoa.”
Uskotko, että taitopelaajat saavat paremman työrauhan kun joukkueessa on ns. lihaosastoakin?
“Tottakai. Siltikin toivoisin, että taitopelaajien kunnoitus olisi myös kirjoittamaton laki. Jääkiekko elää huikeista yksilöistä, jotka myös pitävät palkkatason korkealla. Niinpä rivimiehenkään ei kannata suhtautua epäkunnioittavasti virtuooseihin. Rivimieskin tajuaa, kun on fiksu, että juuri tollaisten jätkien takia mäkin saan aika hyvää palkkaa. Mutta kyllä siinä, että joukkueessa on syvyyttä ja roolipelaamista, kuten kovia kundeja, on aina mukana sekin elementti, että näille taitoniekoille taataan työrauha.”
Kokoasitko vielä lopuksi Matikaisen HIFK All Stars –kentällisen?
“Hmm... haetko nyt mun aikaisten HIFKiläisten kenttää vai HIFK kautta kaikkien aikojen?”
Sanotaan nyt vaikka oman aikasi HIFK. Eli ne joukkueet, joita olet valmentanut tai johtanut itse. Aika vaikeaa vai..?
“Joo, no ensinnäkin sentteri, se on Hagmanin Matti. Ja toinen pakki Pepe Lehtonen... sitten pitää miettiä. Maaliin Lindforsin Sakke ja toiseksi pakiksi Marek Zidlicky. Ja toiseen laitaan Jaroslav Bednar.”
Toisen laitahyökkääjän miettiminen kestää vähän pitempään, mutta sitten sekin löytyy..
“Joo, toista laitahyökkääjää uupuu. Pistetäänpäs nyt sellainen nimi, että ihmisille aukeaa toi roolipelaaminen. Mä otan toiseen laitaan Tony Ariman.”
Eli Matikaisen viisikko kokonaisuudessaan: mv. Lindfors, vp Pepe Lehtonen, op Marek Zidlicky, vlh. Tony Arima, kh. Matti Hagman, olh. Jaroslav Bednar. Siinähän se on nipussa koko HIFKin ideologia – kovuus, taito ja aggressiivisuus samassa paketissa?
“Nimenomaan.”
Ei muuta kuin kiitokset haastattelusta ja menestystä kaudelle.
“Kiitokset itsellenne. Jatkoaikaa olen käynyt lukemassa muuten minäkin.”
