Jan Čaloun saapui Suomeen kaudeksi 1997−98 ja pelasi sen jälkeen Liigassa seitsemän kautta. Čaloun oli Suomen-jaksonsa välissä poissa vain lyhyen aikaa Pohjois-Amerikassa, kun hän haki vielä toistamiseen urallaan paikkaa NHL:stä, sillä kertaa ensimmäistä kauttaan pelanneesta Columbus Blue Jacketsista.
Čaloun voitti Liigan pistepörssin kerran ja oli kakkonen kolmesti. Ilman poissaoloja pörssivoittoja olisi helposti voinut tulla kolme ellei peräti neljä. Niin ylivertainen pelaaja hän Suomessa pelatessaan oli. Hyökkäyspäässä saattoi tapahtua mitä tahansa tšekkiläispelaajan taituroidessa HIFK:n ja Bluesin paidassa. Ja usein myös tapahtui.
Ei Čaloun täydellinen pelaaja ollut, sillä hän ei ollut erityisen motivoitunut luistelemaan puolustuspäähän ja usein häneltä nähtiin vastenmielisiä sukelluksia. Kaikesta huolimatta hyöty hyökkäyspäähän oli suurempi kuin mahdolliset negatiiviset puolet kentällä. Ensimmäisinä liigavuosinaan myös hermokontrollissa oli parannettavaa, mutta Blues-vuosina tämä osa-alue parani.
Čaloun aloitti kotoisessa pääsarjassamme 24-vuotiaana ja jätti Suomen ollessaan 31-vuotias, joten voidaan sanoa, että SM-liigassa päästiin nauttimaan hänen parhaista pelivuosistaan, mikä on nykyään varsin harvinaista tähtipelaajien osalta.
On helppo nostaa raha isoksi tekijäksi sille, että Čalounin kaltaisia pelaajia ei sarjassa nykyään näe, mutta ei sillä voi selittää kaikkea. Ensinnäkin NHL oli siihen aikaan huomattavasti vähemmän taitoa suosiva, ja näin Čalounin kaltaiselle pelaajalle se ei tuonut samanlaisia mahdollisuuksia kuin nykyään. Silloisessa SM-liigassa hän sai tarpeeksi vapauksia toteuttaa itseään.
Liigakiekko on nykyään myös varsin taktiikkaorientoitunutta, eikä Čalounin kaltaista pelaajaa välttämättä katsota hyvällä. Sellaiselle pelaajalle olisi kuitenkin tilausta, sillä tähtipelaajapersoonat ovat usein niitä, joita tullaan katsomaan, ovat ne sitten suosikkijoukkueen riveissä tai kenties vihattuna vastustajana.
Persoonia kaivataan, ei tylsiä robotteja.
