– Pyrimme tällä estämään sitä, ettei tauti tarttuisi mahdollisesti vastustajaan, jos meillä olisi koronapelaaja, jolla on tauti päällä. Näin vastajoukkue ei joutuisi karanteeniin, kun kaikki käyttävät kokovisiiriä.
Näin Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä linjasi MTV:lle liigaväen valmistautuessa palaamaan joulukuun koronatauolta. Liiga oli päättänyt määrätä pelaajille käyttöön kokovisiirin, lätkäjätkien kielellä akvaariot.
Illuusio suun kohdalta avoimen visiirin merkityksellisyydestä hengitystieinfektion leviämisen estäjänä kesti maaliskuulle saakka.
Viime viikonloppuna HIFK:n ottelumiehistössä oli mukana tietämättään oireeton koronan kantaja. Maanantaiaamuna HIFK:n joukkueen lisäksi karanteeniin päätyivät helsinkiläisten viikonlopun vastustajat SaiPa ja Kookoo, jälkimmäinen tosin vielä oma-aloitteisesti.
Johtopäätös on kiusallisen selvä. Karanteeneja alueellisesti jakavat tartuntatautilääkärit eivät ole kiinnostuneita siitä, ovatko kiekkoilijat kurvailleet kaukalossa akvaario päässä – tai mitä älykiekkodata mahdollisesti näyttää kenenkin yksittäisen pelaajan altistumisetäisyyksistä.
Imagollisesti akvaariot toisaalta tavallaan kannattivat. Liiga on onnistunut vaalimaan mielikuvaa siitä, että koronan suitsimiseksi on tehty kaikki mahdollinen. Kokonaan eri juttu on se, mitä kömpelön varovainen akvaariopelailu on tehnyt tuotteen kiinnostavuudelle, mutta pelin taso ei ole vaikuttanut olevan keskeisiä huolenaiheita toviin muutenkaan.
Kaiken kaikkiaan Liiga on kuitenkin selviytynyt tähän asti hienosti – ja yllättävän pienin haitoin – vaikeasti ennakoitavista käänteistä ja viime ajat jälleen nopeasti heikentyneestä pandemiatilanteesta. Ilman yleisöäkin Liigaa pelataan maan suurimmissa kaupungeissa ja aktiivista elämää viettävien nuorten miesten voimin.
Hatunnoston ansaitsevatkin ennen kaikkea liigapelaajat, jotka ovat jäähalleilla ja etenkin niiden ulkopuolella osanneet olla kiltisti tartuntoja keräilemättä. Ongelmat iskivät kuitenkin vääjäämättömästi, varsinkin HIFK:n kohdalle osuneen tartuntatapauksen osalta. Koronatilanne Helsingin seudulla on muuttunut moninkertaisesti heikommaksi muutamassa kuukaudessa.
Riskeiltä välttyminen olisi vaatinut varotoimien huomattavaa kiristämistä.
Uuden viikon valjetessa Liigan hallituksella oli edessään hankala maanantaipalaveri, jossa hyviä ratkaisuja ongelmiin ei juuri ollut tarjolla. Jos ja kun runkosarjaotteluita jää pelaamatta, joku osakkaista kärsii vääjäämättä. Jos ja kun pudotuspelejä joudutaan tiivistämään, lopputulema ei välttämättä synnytä yleisössä suurta keväthurmiota.
Varmin valinta on se, että kausi halutaan pelata loppuun vaikka väkisin. Toista kertaa perätysten sesonkia ei keskeytetä ilman mestaria, ellei taivas putoa niskaamme.
Maanantaina Liiga-päättäjillä on varmasti riittänyt pähkäiltävää ikävissä skenaarioissa. Kuten siinä kauhukuvassa, mitä on tehtävissä, jos yksi tai useampi joukkue akvaarioineen jämähtää kahdeksi viikoksi karanteeniin kesken mitalipelien.
Muokattu klo 15.45: Täsmennetty luonnehdinta koronartartunnan kohteesta.