Maailmanmestarimaalivahti Kevin Lankisen lukuharrastus räjähti ilmiöksi välittömästi, kun nuori veräjänvartija ilmoitti viihtyvänsä kisamatkan luppohetkinä leijonajoukkueen lukupiirissä uppoutuen laatukirjallisuuteen. Lukeva kiekkoilija kohahdutti lehdistöä ja kiekkoa seuraavaa kansaa siinä määrin, että Helsingin Sanomat nosti Lankisen Lasten Uutiset -liitteensä kanteen vielä alkusyksystäkin – nelisen kuukautta poreilun alkamisen jälkeen.
Viimeisimmän huomionosoituksen Lankinen pokkasi Urheilugaalassa, kun hänet palkittiin Vuoden esikuva -palkinnolla. Gaalan ja kultaisten MM-kisojen väliselle aikajanalle mahtuu myös runsain mitoin Lankisen lukuharrastusta käsitteleviä lehtijuttuja, kämmenet punertaen rummutettuja aplodeja sekä Otavan kanssa kaupallisessa yhteistyössä toteutetun Lankisen lukupiiri -Facebook-sivun perustaminen ja paisuminen 14 000 käyttäjän suuruiseksi yhteisöksi.
Kysymys kuuluu: miksi? Miksi moinen mekkala siitä, että joku lukee kirjoja?
Totuus lienee kaksiosainen, ja selityksen toinen puolikas on eittämättä kaikessa yksinkertaisuudessaan esikuvallisuudesta haltioituminen: on upeaa, kun arvostettu urheilusankari viettää vapaa-aikaansa sivistävän, uusia maailmoja avaavan ja maailmankatsomusta kehittävän harrastuksen parissa.
Erityisen makealta Lankisen esimerkki tuntuu, kun otetaan huomioon viime vuosina kasvanut huoli nuorten – erityisesti poikien – lukuharrastuksen laantumisesta ja lukutaidon heikkenemisestä. Lankisen kaltaiset urheilusankarit ovat juuri niitä, jotka puhuvat suoraan tälle nimenomaiselle joukolle. Joukolle, joka suorastaan ahmii vaikutteita idoleiltaan.
Jos Lankisen roolimalli innostaa yhdenkin "ei minun tarvitse lukea, minusta tulee kiekkoilija" -asennetta hellivän ihmisentaimen lukuharrastuksen pariin, on Lankisen esimerkki tehnyt tehtävänsä. Sitä jaloa saavutusta ei himmennä edes Lankisen lukupiiri -hankkeen kaupallinen pohjavire.
Lankisen kaltaiset urheilusankarit ovat juuri niitä, jotka puhuvat suoraan tälle nimenomaiselle joukolle
Selityksen jälkimmäinen osa piillee puolestaan siinä, kuinka Lankinen nähdään rajoja rikkovana hahmona. Tähän ei tosin vaadita paljon, sillä mielikuva jääkiekkoilijoista on usein kankean stereotyyppinen: se on pelipäivän pasta, miehekäs kyykkytulos ja kesäisin golfia. Se on machoutta, jossa keho on täynnä testosteronia ja ylähuuli nuuskaa, ja siinä hommassa ovat romaanit ja runot vain tiellä.
Totuus ei tietenkään ole näin yksioikoinen.
Jääkiekkoilijat eivät ole mikään sammio yhdenmukaista puuroa, vaan joukko yksilöitä, joiden mielenkiinnon kohteet vaihtelevat veneilystä frisbeegolfiin ja maalauksesta klassikkoautoharrastukseen ja puudelin trimmaamiseen.
− Aina ajatellaan, ovatko jääkiekkoilijat ainoastaan kovia persoonia, mutta kyllä pelaajista löytyy myös sitä toista, pehmeämpää puolta. Lankinen on hyvä esimerkki siitä, tunnelmoi miesten maajoukkueen GM Jere Lehtinenkin Lankiselle osoitetun palkinnon tiimoilta.
Kuitenkin ällistymme, kun jääkiekkoilija ilmoittaa harrastavansa kirjallisuutta. Ällistymme, vaikka kiekkopiireissä on nähty ansioituneita lukumiehiä kuuden laudaturin Ruudun veljeksistä aina Princetonin eliittiyliopistossa taloustiedettä lukeneeseen George Parrosiin, joka kunnostautui urallaan erityisesti tappelijana ja on siten kiehtovan raja-aitoja rikkova hahmo sinänsä. Ällistymme, vaikka jääkiekon ulkopuolisissa asioissa poikkeuksetta ymmärrämme, että jokaisella on omat mielenkiinnon kohteensa ja tapansa elää.
Niin tiukassa istuu mielikuvamme kiekkoilijasta, jonka mielessä ei liiku muuta kuin seuraava vaihto, armoton tsemppaus ja joukkuekaverin kustannuksella toteutettavat lapsekkaat pukukoppijäynät.
Katsoo asiaa kummin päin tahansa, ovat Lankisen esiintymiset joka suhteessa erinomaista täsmälääkettä kansan hiipuneeseen lukuintoon ja esimerkillistä vallankäyttöä, sillä vallankäytöstähän on aina kyse, kun huippu-urheilija esiintyy julkisuudessa – oli aihe mikä hyvänsä.
Tästä konkreettisin mahdollinen esimerkki on se, että Lankisen eräässä MM-kisahaastattelussa mainitsema teos Pieni elämä revittiin kauppiaiden käsistä lähestulkoon välittömästi haastattelun jälkeen – ostopäätöksiin vaikuttamista ja vallankäyttöä puhtaimmassa muodossaan.
Vallankäyttöä tai mielipidevaikuttamista on niin ikään se, että joku lukevaa kultaleijonaa ihannoiva nuori kiekkoilija tekee nyt jotain, mitä ei ennen viime kevättä välttämättä olisi tehnyt: ottaa kirjan käteensä – ja lukee.
Todennäköisesti jopa innokkaammin kuin opettajan tai vanhempien käskyttämänä.
