Kevin Lankinen valittiin Urheilugaalassa Vuoden esikuvaksi: "Kyllä pelaajista löytyy myös sitä pehmeämpää puolta"

MAAJOUKKUE, NHL / Uutinen
Äiti Christa Grönlund kävi hakemassa Vuoden esikuva -palkinnon poikansa Kevin Lankisen puolesta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Leijonien General Manager Jere Lehtinen kehuu Kevin Lankisen esimerkkiä, joka innostaa nuoria lukemaan kirjoja.

− Tosi hieno homma, onnittelut palkinnosta hänelle. Se lukuharrastus, jota hän tekee kaukalon ulkopuolella, auttaa myös pelihommissa, Lehtinen iloitsee.

Viime kevään maailmanmestaruuteen päättyneissä MM-kisoissa Lankinen ei maajoukkueelle vielä lukuvinkkejä antanut, mutta kisojen jälkeen kyllä.

− Hän kannustaa myös muita käyttämään vapaa-aikaansa muuhun kuin vain jääkiekkoon. Aina ajatellaan, ovatko jääkiekkoilijat ainoastaan kovia persoonia, mutta kyllä pelaajista löytyy myös sitä toista, pehmeämpää puolta. Lankinen on hyvä esimerkki siitä, Lehtinen sanoo.

Lehtinen on myös vaikuttunut Lankisen rauhallisesta olemuksesta.

− Lankinen oli ensimmäisen kerran A-maajoukkueessa mukana muutama vuosi sitten, kun hän tuurasi yhden päivän ajan Euro Hockey Tourilla Helsingissä. Silloin tapasin hänet ensimmäisen kerran. Tuli heti hyvä olo hänen rauhallisuudestaan, Lehtinen kertoo.

Kevin Lankinen oli luonnollisesti Pohjois-Amerikassa joukkueensa mukana Urheilugaalan aikana, joten Vuoden esikuva -palkinnon kävi hakemassa hänen puolestaan äitinsä Christa Grönlund.

» Lähetä palautetta toimitukselle