MM-kisojen loppuottelussa asettuvat vastakkain valmentajat, joista toinen on niittänyt urallaan menestystä ja mainetta, kun taas toinen on sortunut ratkaisun hetkillä kuin sokerivuori rankkasateessa.
Jukka Jalonen on midas ja messias. Riihimäkeläinen herrasmies on voittamisen asiantuntija, mestari suorastaan. Enää ei ole käsissä kiekkokansan pilkanaihe eli pronssi-Kerho, vaan jykevästi eteenpäin puksuttava koko kansan maajoukkue, tarunhohtoinen Leijonat.
Etelähämäläinen karisma ja jykevyys loistavat silloin, kun heikommilla puntti tutisee. Kerho nousi 2006 ikuisena häviäjänä Liigan valtiaaksi, ruotsalaiset saivat tuntea Jalosen voiman 2011, eikä edes 2016 Helsingin paukkupakkasessa Jaloselle löydetty nujertajaa.
Alain Vigneault on puolestaan rennonletkeä Québecin kasvatti, joka osaa huumorin jalon taidon. Läppä lentää ja kanadalaiset kiekkosoturit ammentavat hyvää fiilinkiä mukaansa. Tiukoissa paikoissa kuitenkin kanadanranskalainen yltiöpositiivisuus kääntyy murjotukseksi.
Ei ole Vigneault'lla aiemminkaan mennyt nappiin, kun on pitänyt hoitaa homma kotiin. Kesäkuun 15. päivä armon vuonna 2011 on varmasti vieraillut monesti Vigneault'n unissa. Tuolloinhan kotihallissaan Vigneault'n Canucks taipui Boston Bruinsille selvästi 4–0 Stanley Cupin finaalien seitsemännessä ottelussa.
Ja muistatte varmaan, mitä monsieur Jalonen oli tehnyt juuri Bratislavassa tasan kuukausi takaperin Vigneault'n tappiosta. Niin se on, vain voittajat muistetaan.
