Suomi on näissä kisoissa ja kerran voittanut Kanadan.

Siihen ei kannata luottaa. Kanada, joka MM-kisojen ensimmäisenä pelipäivänä luisteli Leijonia vastaan Košicessa, oli nippu yksilöitä. Nyt, yli kaksi viikkoa myöhemmin, yksilöistä on ehtinyt muodostua joukkue.

Kuten usein käy, Kanada on parantanut pelaamistaan turnauksen edetessä. Yksilönippu, joka se ensimmäisessä ottelussa oli, on kasvanut joukkueeksi täynnä tähtiä. Loppuottelussa Suomea vastassa on kuin eri joukkue.

Etumatka, jonka Suomi oli saanut viikkokausien leiritykseltä ja EHT-otteluista, on kaventunut.

Mutta ei täysin kadonnut. Suomi on yhä Joukkue isolla J-kirjaimella. Viimeisessä kahdessa ottelussaan – ensin Ruotsin, sitten Venäjän maailmantähtiä vastaan – Suomi on osoittanut kykenevänsä tekoihin, joita ei ennalta olisi uskonut. Kanadan pitäminen murskaavana ennakkosuosikkina olisi tyhmää.

Ennakkosuosikki Kanada silti on. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Kanadan asemaa ennakkosuosikkina vahvistaa myös joukkueen henkinen kantti. Siinä missä Ruotsin joukkuetta on kutsuttu laiskanpulskeaksi ja venäläisten on sanottu odottaneen löysinä syöttöä lapaan, Kanada tuskin aliarvioi Suomea tai sortuu huonoon pelaamiseen. Kanada tietää, mitä voittaminen vaatii, ja on valmis tekemään kaiken tarpeellisen saavuttaakseen kultamitalit.

Niin on Suomikin. Leijonat on valmis lyömään kaiken likoon. Heidän pelissään ja voitonnälässään on syvempi syy kuin kulta: joukkueen toiset pelaajat. He pelaavat ensisijaisesti toisilleen.

Voitto Kanadasta vaatisi Leijonilta jälleen yhtä pykälää kovempaa huippusuoritusta. Jokaisen kenttäpelaajan on toteutettava Jukka Jalosen pelitapaa virheettömästi, ja Kevin Lankisen on Suomen maalilla seistävä päällään.

Mutta ei tappiokaan olisi asia, jota erityisesti kannattaisi surra. Leijonien taival on tähän mennessä ollut tuhkimotarina. Loppuottelussa se saa arvoisensa päätöksen.

Ja mikäli tuo päätös on hopea, sekin on tällä kertaa voitettu hopea.