Jatkossa kysytään, missä olit, kun Suomi voitti naisten MM-kisoissa pudotuspeleissä Kanadan.
Mikään ei kuvaa Pasi Mustosen johtamaa maajoukkuetta paremmin kuin pitkäjänteinen työnteko. Tavoitteet ovat olleet korkealla päivästä yksi alkaen, eivätkä hetkelliset ja yksittäiset epäonnistumiset ole muuttaneet mitään.
Ainakaan negatiiviseen suuntaan.
Naisleijonilla on pelaajia ja johtoryhmää myöten ollut tavoitteena kaventaa Pohjois-Amerikan ja muun maailman välistä kuilua. Eroa on kavennettu hiellä ja pettymyksen kyynelillä, mutta kuten tilastotkin kertovat, se on oikeasti kaventunut.
Espoossa 13.4.2019 kenenkään ei tarvitse enää kantaa menneisyyden painolastia harteillaan. Jos pajatso tyhjenee täydellisesti, finaalista tulee kaikkien aikojen lässähdys. Ei vain ole yhtään järkevää syytä, miksi Naisleijonat jättäisi leikin kesken tässä vaiheessa.
Suomalainen maajoukkuetoiminta on ollut murrosvaiheessa, ja ikäluokka toisensa jälkeen on pystynyt nauttimaan maailmanmestaruuksista.
Naisten maajoukkue on ollut viimeinen linnake, jossa on ollut liian helppoa tyytyä välierätappioon ja pronssimitaliin.
Kunnes vuoden 2019 joukkue pakotti lajin kiistattoman mahtimaan pronssiotteluun.
Yksi etu Suomella ainakin on puolellaan, siis täyteen myydyn hallin lisäksi. Yhdysvallat tuskin on hetkeäkään valmistautunut todennäköiseen finaaliinsa ajatuksella, että vastassa olisivat kisaemännät.
Kaunista tarinaa on löydettävissä siitäkin, että tähän kisajoukkueeseen kuuluvat alle 18-vuotiaiden MM-pronssimitalistit voisivat ikänsä puolesta helposti olla joukkueen konkarin, Riikka Sallisen, tyttäriä. Jos koskaan kannatti päästä kotikisoissa finaaliin, se hetki nähtiin Espoon MM-kisoissa.
Sallisellakin kun saattaa jo olla enemmän kisoja takana kuin edessä.
