Jarno Pikkaraisesta tuli sunnuntaina ensimmäinen kesken kauden nimitetty uusi päävalmentaja Liigaan. Kuluvan ja seuraavan kauden mittainen sopimus antaa viimeksi HIFK:ta viime kaudella valmentaneelle luotsille paikan palauttaa uskoa kilpailukykyisestä hämeenlinnalaisseurasta.
Kannattajien näkökulmasta Pikkarainen saapuu kaupunkiin sopivan äijämäisellä profiililla. HPK on tunnettu taitokiekostaan, materiaalissa riittää maalivahteja lukuunottamatta paljon toivomisen varaa, eikä saapuminen ratkaise kesto-ongelmaa junioripuolella, mutta Pikkarainen edustaa useimmille kannattajille juuri riittävän kulmikasta ja määrätietoista tekemistä, jota kovaan paikkaan heitetyltä edeltäjältä siivun verran puuttui. Liigassa voitokkaan päävalmentajakokemuksen lisäksi.
Matti Tiilikaisen komennossa lyhyeksi jääneen alkukauden perusteella kolme peliin ja pelaajiin liittyvää osa-aluetta kaipaa Pikkaraiselta erityistä huomiota.
1. Ulkomaalaishyökkääjien roolit ja tulevaisuus
HPK:n kaikki neljä ulkomaalaishyökkääjää ovat olleet kauden aikana jonkin sortin pettymys. Philippe Cornet on ollut kenties lähimpänä sitä, mitä häneltä odotetaan, mutta kiekon pyöriessä omassa päässä Cornet ei pääse käyttämään parhaita ominaisuuksiaan − hyökkäyspään kaksinkamppailujen voittamista sekä tilan tekemistä maaliedustalla, eräänlaista "kiekkoon koskematta saatavien syöttöpisteiden" hankkimista.
Kolme täysin uutta pelaajaa ovat näyttäneet runkosarjapeleissä siltä, että heistä saisi yhdistettynä täydellisen pelaajan. Sean Collins on jämerä, ja hänen ominaisuuksillaan olisi mahdollista puolustaa hyvin, mutta kärkitaito ja kiekollisuus ovat jääneet vajaiksi. Michael Jolyllä riittää kiekollista taitoa ja vainua, muttei hän ole viitsinyt tai osannut puolustaa. Matt Marcinew tuntuu lukevan peliä hyvin ja kiekkokaan ei polta liikaa lavassa, mutta sentterinä aloittanut pelaaja tuntuu ajautuvan aina katselemaan peliä sivusta.
Pikkaraisen komennossa takataskuun jääneet hanskat on nyt löydettävä. Muussa tapauksessa Mika Toivolan täytyy ainakin Marcinewin kohdalla näpytellä pian Finnairin sivulta matkalippuja ilman paluulentoa.
2. Kenestä on sentteriksi?
HPK:n toinen keskeinen kysymys liittyy sentteripelaamiseen. Jo ennen kautta havaittu ongelma, tila ja tungos yhtä aikaa, on purkautunut runkosarjan aikana negatiivisella tavalla. Palataan ulkomaalaisiin liittyvään ongelmaan. Löytyi Marcinew, muttei kaivattua ykkössentteriä. Nyt keskikaistalla on ollut työ- ja taitovajetta alkukauden ajan. Puhtaasti materiaalimielessä ykkössentterin tasolla ei ole pelannut kukaan, eikä oikein kakkossentterinkään.
Pikkaraisen alaisuudessa useamman pelaajan on nostettava tasoa, tai sitten jopa kytkintä. Useiden otteluiden perusteella vaikeuksia syntyy hyökkäyspään yhdistelmissä ja ylivoimalla, missä ei synny riittävästi syöttöketjuja ja jatkumoa. Kaukana ovat Pennasen ajat, jolloin hyökkäyksistä ehti nähdä, kuinka vastustajan pelaajat luistelevat kohta väärään suuntaan hyökkäävän viisikon juoksuttaessa alueen alivoimallakin pelin suuntaa pitkin laitoja.
3. Oman pään pelit nopeammin poikki
Pyrkimys nopeampaan pelaamiseen voi jääkiekon lainalaisuuksien mukaan poikia oman pelin hidastumista ja lisätä kiekonmenetyksiä. Oman pään puolustuspelaamisessa tämä on kuitenkin yleensä hyve.
Kerho juuttui viime kaudella ja tämän kauden aluksi liian usein pitkiin ralleihin sen omassa päässä. Se ei olisi vaarallista tiettyyn rajaan asti, jos kiekot pysyisivät poissa parhaalta maalintekosektorilta ja laukaukset tulisivat koko ajan kaukaa. Tämä toimi myös Tiilikaisen Kerhossa varsin hyvin kauden 2020-21 jälkimmäisellä puoliskolla.
Liika on kuitenkin liikaa. HPK ei ole ollut erityisen hyvä katkaisemaan vastustajien hyökkäyksiä, mihin liittyen laukaisuhallinta on toistuvasti kääntynyt sen kannalta negatiiviseksi. Ryan Johnstonin mukanaolo itsessään antaa onneksi ennusteen paremmaksi.
Pikkaraisen HIFK oli kaudella 2020-21 laukaisuhallinnaltaan koko Liigan paras joukkue. Materiaali oli aivan toista luokkaa, mutta rakentamalla PAPP:in ryhdikkäämmäksi uudella päävalmentajalla on eväitä onnistua myös Hämeenlinnassa.
