Mielipide

Taistelu Jokereista on ollut arvoton näytelmä, mutta alustavaa lopputulosta täytyy pitää onnistuneena

MESTIS / Kolumni
Jokerien tunnelin päässä valo kajastaa kirkkaampana kuin kertaakaan viimeisen vuoden aikana. Seuraava askel on ryhdikäs viestintä ja kärsivällinen suunnitelmallisuus.

Jokerien kaikista käänteistä on ollut vaikea pysyä perässä varmasti itse kunkin, mutta toivon mukaan tiistaina käytännössä varmistunut Mestis-paikka aloittaa rauhallisemman vaiheen seuran uudessa alussa.

Realiteetit on tärkeää muistaa. Pikavoittoja Jokereille ei ollut luvassa, vaan Liiga-tason organisaatio pitää rakentaa rauhassa kuntoon Mestiksessä. Tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta.

Myös kotihalliongelman ratkaisua voi pitää lopulta varsin hyvänä. Helsingin jäähallista irtosi lopulta pelipäiviä, ja Keravan halli on näin alkuun riittävä sijaiskoti. Vähintään kolmen eri hallin sirkus jäi toteutumatta.

Kaiken kaikkiaan Jokereilla on siis nyt pullat varsin hyvin uunissa, vaikka jossain vaiheessa kulissipeli näytti johtavan jopa toiseen perättäiseen pelaamattomaan kauteen.

Saagassa keskeisessä roolissa olleelle Joel Harkimolle on annettava nuhteet siitä, että tiedostaminen hänen mukanaolonsa ongelmallisuudesta kesti helmikuun lopulle asti. Projekti nytkähti heti selvästi eteenpäin ja uskottavuus parani, kun Harkimoiden käsi ainakin nimellisesti poistui.

Tietysti ei vieläkään voida tietää tarkkaan, ovatko Harkimot edelleen jollain tavalla juonimassa taustalla. Siksipä toivon Jokereilta avointa ja suoraselkäistä viestintää, kun tulevan kauden rakentaminen alkaa.

Projekti nytkähti heti selvästi eteenpäin ja uskottavuus parani, kun Harkimoiden käsi ainakin nimellisesti poistui.

Tähän asti viestintä on ollut epämääräistä ja kulkenut pääasiassa lehdistön kautta. Tämä osaltaan loi draaman tunnetta kokonaisuuteen, kun epätietoisuus oli suurta ja asiat pitkälti huhujen varassa.

Tietysti Mestis-paikka ei ole vielä täysin varma, mutta projektin vesittyminen maaliskuun aikana ei näytä todennäköiseltä.

Suomalaisella kiekolla on iso tahtotila saada Jokerit nopeasti takaisin, ja nykyisestä johtoryhmästä löytynee helposti riittävästi voimaa asioiden maaliin viemiseen.

Rakennustyö vaatii myös enemmän kuin yhden kauden Mestiksessä, joten kärsivällisyyttä tarvitaan. Esimerkin voi katsoa Espoosta, jossa liigapaikka alkaa olla nyt lähellä kolmen Mestis-vuoden myötä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös