Kerrataanpa vielä kerran: päävalmentaja Petri Matikainen lähti heinäkuun loppupuolella – vain muutama viikko ennen harjoituskauden alkua. Ykkössentteriksi hankittu Joel Perrault loukkaantui heti kättelyssä pelaamatta peliäkään edes puolivakavissaan pelattavassa European Trophyssa. Niin ja sitten oli vielä se Pasilan synkkä syysilta, jota ei kuitenkaan tarvitse enää kenellekään kerrata. Ei mikään helppo tilanne.
Tämä kaikki näytti aluksi kääntyvän HIFK:n eduksi. Kaltoin kohdeltu kapteeni Ville Peltonen vastasi kohteluunsa hienoimmalla tavalla ja murskasi paikallisvastuja Jokerit kauden avausottelussa peräti 7-3. Pelilliset ongelmat alkoivat nostaa päätään kuitenkin jo seuraavana iltana Espoossa. Blues oli isoveljeään vahvempi maalein 2-0 ja HIFK puski koko illan tuloksettomasti päätään seinään.
Tuon jälkeen on toki nähty erittäin hyviäkin suorituksia ja joukkue on keikkunut sarjataulukossa kärjen tuntumassa pitkin kautta. Maalejakin HIFK on tehnyt tässä vaiheessa enemmän kuin moni olisi osannut ehkä odottaa.
Silti on sanottava karu fakta: HIFK:lla ei ole tällä hetkellä minkäänlaista pelitapaa tai sitten se on vääränlainen tälle pelaajamateriaalille, eivätkä he täten pysty tätä toteuttamaan. Harva muistaa, että tämä sama päämäärättömyys oli näkyvissä jo viime kaudella, mutta silloin HIFK:lla oli lievästi sanottu hieman parempi pelaajamateriaali.
Mikael Granlund, Petteri Wirtanen, Janne Pesonen ja huippukunnossaan oleva Ville Peltonen – täysin maagista viime kauden painosta Toni Söderholmista unohtamatta, ovat vaan sellaisia veijareita, että voittoja tulee väkisin. Pelitavan jo tuolloin nähtävissä olleet ongelmat ja puutteet näkyivät sitten kauden kliimaksissa, jossa Jokerit käveli päämäärättömän HIFK:n yli 4-0-otteluvoitoin. Karua faktaa tuosta ottelusarjasta kertoo sekin, ettei HIFK kyennyt tekemään yhtään maalia tasakentällisin. Siis, ei yhtään!
Nyt kysymys kuuluu, kuka nostaa HIFK:n tästä suosta? Mikään ei ole oikeastaan muuttunut sitten viime kevään, pelaajamateriaali on toki monelta ratkaisevalta kantilta huonompi, mutta pelitapa samaa huttua. Johtavia pelaajia joukkueessa kuitenkin riittää, siitä homman ei pitäisi olla kiinni. Peltonen ja Söderholm ovat sellaisia pelaajia, joiden mukana joukkue joko voittaa tai kaatuu. Tällä kaudella etenkin Peltonen on vaikuttanut turhautuneelta, josta osoituksena Tomas Plihalin telominen – oli se sitten tahallinen tai ei.
Peltonen on kuitenkin nimenomaan se pelaaja, jonka tason on noustava, jos HIFK aikoo haaveilla menestyksestä vielä tällä kaudella. Suomen kiekkolegendojen aatelisiin kuuluva Peltonen on parhaimmillaan loistava johtaja ja jääkiekkoilija, mutta mikä tärkeintä, valmennuksen tärkein tuki ja selkäranka. Juuri sitä Sormunen ja kumppanit juuri nyt eniten kaipaavat.
Perjantaina HIFK:n lehdistötilaisuudessa tunnelma tiivistyi, kun tilaisuuteen eksynyt mies tivasi ahdingon syitä Sormuselta. Kysymyksenasettelu ei jättänyt kauheasti arvailujen varaan: miten voi olla mahdollista, että te näytätte näin monta kertaa omille faneillenne persettä?
Kysymyksessä olisi voinut pysyä korrektimmalla linjalla, mutta HIFK:ssa on silti syytä miettiä kysymystä oikein huolella. Kaikki ei ole nyt hyvin.
