Mielipide

Historiaa vastaan

LIIGA / Kolumni
Rahapulasta kärsinyt Blues meni ja palkkasi NHL-taustaisen Branislav Mezein puolustukseen. Nimekäs hankinta, mutta samoin ovat olleet monet muutkin espoolaisten aiemmin pestaamat profiilipuolustajat. Valtaosa heistä epäonnistui suurten odotusten edessä.

Osoittautui Branislav Mezei lopulta osumaksi tai hudiksi, voidaan Espoossa joka tapauksessa olla toiveikkaita. Mezein palkkaaminen nimittäin oli selkeä viesti siitä, ettei kyseessä olekaan Bluesin osalta mikään välikausi. Rahaa käytetään myös tämän kauden urheilullisen tuloksen maksimointiin.

Ennuste Mezein onnistumiselle ei kuitenkaan ole kovin korkea. Ensinnäkin slovakialaisen ura on pahassa laskusuunnassa. Toiseksi, Bluesin historia Espoon ulkopuolelta tulevien profiilipuolustajiksi kaavailtujen hankintojen suhteen on kehno. Lukas Zib, Sebastian Sulku, Drew Bannister, Mika Niskanen, Tuomas Eskelinen, Kimmo Pikkarainen, Samuli Suhonen sekä Dale Clarke. Kukaan ei täyttänyt odotuksia. Viimeisimpänä mahalaskuun on päätymässä Petri Kokko.

Sen lisäksi monen urakka pysähtyi loukkaantumisiin, mutta he eivät epäonnensa takia ansaitse nimeään tälle listalle.

2000-luvun onnistuneita, nimekkäitä peräpään pestauksia on hankala keksiä. Jarno Kultanen ja Rami Alanko näin nopeasti mietittynä. Cory Murphy tuli Bluesiin puskista ja teki nimen itselleen vasta SM-liigassa.

Taitaa olla niin, ettei Bluesin takalinjoilla pärjää muut kuin espoolaiset itse. Vuosina 2000-2008 paras puolustaja oli Arto Laatikainen. Tälläkin hetkellä Bluesin puolustuksen parhaat ovat omia kasvatteja tai vähintäänkin A-junioreina Espooseen muuttaneita. Ainoa poikkeus on Miika Huczkowski Jyväskylästä. Mutta häntäpä ei hankittu profiilipelaajaksi.

Täyttäisikö Mezei vihdoin ne odotukset, joita puolustuksen nimihankintoihin on koko 2000-luvun kohdistettu?

Mezeillä on suuri riski olla uusi Bryan Muir. Kaudella 2004-2005 Bluesia edustanut, parhaat pelinsä vuosia aiemmin pelannut kömpelys, jonka suurin saavutus Espoossa oli pudottaa Donald MacLean katsomoon. Ja sen jälkeen pudottaa Blues liigan peräpäähän. Kumpikin näistä menee toki enemmän silloisen valmentajan Pekka Rautakallion piikkiin.

Aika näyttää, onko näillä kahdella pakilla muuta yhtäläisyyttä kuin nimikirjaimet. Tällä hetkellä lähtökohta on selvä: Blues on osoittanut taistelevansa sittenkin menestyksestä, ja Mezeillä on tilaisuus tehdä poikkeus espoolaiseen sääntöön.

» Lähetä palautetta toimitukselle