Vielä viime viikolla Ilves-pomojen kommentit olivat samaa taattua WinCapita-laatua kuin aina ennenkin. Ostajaehdokkaita oli jonoksi asti, jääkiekko kiinnosti kaikkia ja joukkue menee näilläkin pelimerkeillä pitkälle. Puheita eivät haitanneet edes Ilta-Sanomille kerrottu 2,5 miljoonan akuutti velkakasa tai yhteistyökumppanien vetäytymisuhka.
Myyntiuutista aikaisemmin olisi odottanut jonkun velkojan läpi menevää konkurssihakemusta, mutta ihmeiden aika ei ole näköjään ohi.
Marko Sjöblomin kukkarossa on oltava kaupan jälkeenkin muutama miljoona täysin yhdentekevää fyrkkaa. Seuran talous alkaa olla siinä tilassa, että velkojat miettinevät käräjätupaa ihan oikeasti. Sjöblom tiesi papereita allekirjoittaessaan varmasti, että hänen pankkitililtään on imaistava paljon rahaa seuran tarkoituksiin. Paljon ennen kuin Ilves sitä itse pystyisi tuottamaan.
Perinteet, Ilves-sydän, "Taitokiekkoa vuodesta 1931" -anteeksi, missä täällä on vessa?
Ilveksen kannalta toivottakoon, että Sjöblomin motiivit ovat puhtaat. Tavallisen liiketoiminnan lainalaisuuksilla perustellen velkaisesta SM-liigaseurasta ei parhaalla tahdollakaan saa järkevää sijoitusta. Kiekkopresidentin hommat kivana ajanvieteharrastuksena Ilves taas tuntee selkänahassaan vielä vuosikymmeniä.
Mikä on tamperelaisten tie nousuun olettaen, että osakeanti ja omistajien talouselvytys antavat sellaiseen mahdollisuuden, edes paperilla? Miten Ilveksestä tulee menestyvä, positiivista tulosta tekevä suomalainen valioseura ja brändi?
Ei ainakaan sillä ummehtuneella, oksettavalla kavereiden selkääntaputtelulla ja vanhojen muistelulla, jota Ilveksessä on harrastettu. Kannattajat on aivopesty katselemaan pölyisiä viirejä. Perinteet, Ilves-sydän, "Taitokiekkoa vuodesta 1931" -anteeksi, missä täällä on vessa?
Ensimmäisessä Marko Sjöblomin valamassa tiiliskivessä on oltava kultaan kaiverrettuna, että minun talossani tehdään bisnestä eikä toimiteta muistelmia, ja ajanhetkenä toimii NYT. Ei vuosi 1985.
Seurauskollisuudella ei tehdä 2000-luvulla mitään. Se on hidaste. Aloittakoot toimintatapojen uudistuksen symbolisesti vaikka logosta ja peliasun väreistä. Elävätkö huippuvuodet enää edes muistoissa, jos puolet yleisöstä ei ollut viime mestaruuskeväänä syntynyt?
Yleisö haluaa nähdä vain ja ainoastaan voittavan joukkueen, johon samaistua katsomishetkellä. Värit, historia ja hegemonia ovat itsensä huijaamista siinä vaiheessa, kun tuote on heikkolaatuinen. Ja Ilveksen tuote – voi pojat. Mielikuvaa voi testata kysymällä itseltään ensimmäistä mieleen tulevaa asiaa keltamustasta kissanpäästä.
Vincent Manngard oli tuulenpesä. Hänen edustamansa arvot jääkiekkoseuran johtamisen suhteen elävät kuitenkin edelleen Ilveksessä. Niitä naiiveja, vaikkakin söpöjä arvoja Sjöblomin pitää säätää pajavasaralla, jos haluaa sijoituksestaan senttiäkään takaisin.
