Ilves lähti kauteen lupaavista asetelmista. Viime kausi oli pelillisillä mittareilla erittäin onnistunut, uskottavuus yleisön silmissä oli palautunut ja monien mielestä pelaajamateriaali vahvistui kesän aikana. Alkavan kauden tavoitteeksi Ilves-johto asetti paikan kymmenen parhaan joukossa. Tätä pidettiin kannattajakunnan keskuudessa jopa varsin maltillisena. Vesa Toskalan, Ville Koistisen, Martti Järventien ja Jesse Niinimäen kaltaisten profiilipelaajien piti johdattaa tupsukorvalauma taisteluun suorasta pudotuspelipaikasta, nuorten kehityksen jatkuessa suotuisana kotietukaan ei olisi mahdoton.
Ilves aloitti kauden hienosti kahdella voitolla, mutta niiden jälkeen tamperelaiset ajautuivat hallitsemattomaan syöksyyn, eivät vain alamäkeen, vaan suoraan jyrkänteeltä jorpakkoon. Valmentaja Juha Pajuoja teki kaikkensa; ketjuja sekoitettiin, pelitapaa muokattiin, pelaajia haukuttiin ja pelaajia kehuttiin. Tulos sen sijaan pysyi samana, Ilves poistui kentältä ilta illan jälkeen tappio niskassaan.
Lokakuussa Pajuoja sai potkut, ja tilalle tuli monien yllätykseksi Seppo Hiitelä. Vanhan konkarin johdolla kissapedot ovat alkukankeuden jälkeen saaneet uutta vauhtia luistimiinsa, ja marras-joulukuun kuntopuntarissa Ilves pärjäsi jo varsin hyvin. Joulutauon jälkeen nähdään, ehtivätkö tamperelaiset vielä mukaan playoff-kamppailuun.
Kolmipäinen hirviö
Ilveksen maalivahtitilanne kauden alla oli mielenkiintoinen. Seuran piti lähteä kauteen viimekeväisellä Miika Wiikman – Sami Aittokallio –tandemilla, joka ei ennakkokaavailuissa kuulunut liigan terävimpään kärkeen, mutta ei olisi myöskään este menestykselle. Kun kesällä ilmoitettiin vielä Vesa Toskalan paluusta kissapetopaitaan, oli Ilveksellä tarjota maalivahtiosastolle sekä laatua että leveyttä.
Toskala aloitti kauden mainiosti, ja kaappasi ykkösvahdin viitan itselleen jo muutaman kierroksen jälkeen. Veskun sivuttaisliikkeestä huomaa, että ikävuodet ovat karttuneet sitten viime visiitin, mutta maalilla ollessaan Toskala huokuu itseluottamusta ja johtajuutta. Katastrofaalisen tappioputkenkaan aikana Toskalan suoritustaso ei romahtanut, vaan joukkue hävisi hänestä huolimatta, ei hänen takiaan. Loppusyksyn pilannut nivusvamma oli samalla päätepiste Miika Wiikmanin myyntihuhuille. Veteraanivahti ei palaudu vammoista vanhaan malliin, ja näin ollen taustalle tarvitaan Wiikmanin kaltainen perusvarma korvaaja.
Ensimmäistä täyttä kauttaan Tampereella aloittanut Wiikman jäi alkukaudesta Toskalan varjoon. Otteita leimasi epävarmuus, ja tappioputken painaessa päälle valmennusjohdolla ei ollut varaa ylläpitää Wiikmanin pelituntumaa optimaalisella tavalla. Toskalan loukkaantumisen jälkeen Wiikmanin vastuu lisääntyi, ja peliotteet kohenivat erinomaisiksi. Seitsemällä voitollaan Miika johtaakin ylivoimaisesti Ilves-vahtien keskinäistä kilpaa. Jos otteet jatkuvat samankaltaisina, on Toskalalla palattuaan täysi työ ykköspaikan takaisin valtaamiseksi.
Vahtitrion täydentävä Sami Aittokallio pelasi alkukauden lainalla LeKissä, mutta nousi Toskalan loukkaantumisen myötä liigakokoonpanoon jakamaan vastuuta Wiikmanin kanssa. Samin otteita vaivaa nuorelle vahdille ominainen epätasaisuus, mutta pääosin hänkin on esiintynyt posiitivisesti. Aittokallion kauden päätavoite on jo ovella, sillä hän taistelee Suomen ykkösvahdin paikasta nuorten MM-kisoissa Kanadassa. Mikäli taalajäät eivät kutsu Coloradon varausta, on hänessä potentiaalia Ilveksen pitkäaikaiseksi ykkösvahdiksi.
Ilveksen maalivahtiosasto on joukkueen peliesityksiin ja sarjasijoitukseen verrattuna selvinnyt urakastaan varsin hyvin. Varsinaisesti maalivahdin heikkouteen hävityt pelit ovat olleet erittäin harvassa, ja helppoja maaleja menee Ilves-nuottaan huomattavasti vähemmän kuin kahtena edelliskautena. Onnistuminen ei kuitenkaan poista sitä seikkaa, että veskariosasto on koottu heikosti. Kolmeen kelpo maalivahtiin satsaaminen ei Ilveksen resursseilla ole yksinkertaisesti järkevää.
Tasaista massaa
Ilveksen puolustuspäätä alkukauden esitykset eivät ole mairitelleet. Ajautuminen epäonnistumisten putkeen vei itseluottamuksen tyystin, mikä näkyi kiekollisena epävarmuutena hyökkäyspäässä ja ryntäilynä ja ylipelaamisena oman maalin edustalla. Puolustuksessa on laajuutta, ja valmennusjohto on rotaatiomahdollisuutta jonkun verran hyödyntänytkin.
Onnistujat ovat vähissä. Johtohahmo Ville Koistinen on täyttänyt paikkansa hyökkäyspään osaajana, mistä osoituksena viides sija puolustajien pistepörssissä. Koistinen on usein tuonut yskähdelleeseen ylivoimaan henkilökohtaisella suorittamisellaan ratkaisevan silauksen. Pelityyliltään hän ei kuitenkaan ole vahvimmillaan omassa päädyssä, eikä näin ole pystynyt rauhoittamaan kaaosmaista oman alueen pelaamista.
Nuoret Niko Peltola ja Jyrki Jokipakka ovat saaneet yllättävän epätasaisesti peliaikaa, mutta ovat täyttäneet paikkansa kohtalaisen hyvin.
Pakiston suurin pettymys on epäilyksettä Martti Järventie. Loistavan viime kauden pelannut kapteeni on komeillut läpi kauden koko liigan plus-miinus –tilaston häntäpäässä. Maran tuska paistaa katsomoon asti, ja yliyrittäminen purkautuu turhana, riskialttiina ryntäilynä. Kun vielä hyökkäyspään tehot ovat jääneet odotettua vaatimattomimmiksi, on Järventie toistaiseksi Ilves-ryhmän pahimpia alisuorittajia.
Vain vähän valopilkkuja
Hyökkäyksen tila ei ole juuri puolustusta kehuttavampi. Toisaalta se tiedettiin jo etukäteen joukkueen heikkoudeksi, siinä missä pakistosta odotettiin tukea ja turvaa. Kausi alkoi hurjalla kahdeksan maalin tykityksellä paikallisvastustajan verkkoon, mutta sen jälkeen maalinteko oli viikkokaupalla todella tukkoista. Usko omaan tekemiseen horjui, suorista syötöistä ei rohjettu laukoa ja hyvistäkin paikoista pikkumusta tähdättiin vastustajaveskarin logoon. Viime kierroksilla koko joukkueen piristyminen on näkynyt ehdottomasti myös hyökkäyspelissä. Liike on parantunut huomattavasti, ja ratkaisuvalikoimaan on tullut variaatioita.
Kapellimestari Jesse Niinimäki on kärsinyt vammoista, mutta ei ole muutenkaan ollut viime kauden tasollaan. Parhaimmillaan liigakenttiä suorastaan dominoiva Niinimäki on vaellellut pelin ulkopuolella, ja maalitilikin aukesi vasta joulun kynnyksellä. Pistesaldo on kaikesta huolimatta kohtalainen, sillä hänen henkilökohtainen taitotasonsa on niin korkea, että pisteitä syntyy ajoittaisilla väläytyksilläkin. Mark Lee ja Masi Marjamäki olivat alkukauden tehottomuuden perikuvia, mutta heidänkin pelinsä meni joulua kohti jo selkeästi eteenpäin. Marjamäki palkittiin parantuneista otteistaan maajoukkuekomennuksella Moskovaan.
Nuorisokaartia on koettelut toisen kauden kirous lähes kauttaaltaan. Matias Myttyselle ja kaimalleen Soinnulle oli kauden alussa iso ruutu tarjolla, mutta otteet eivät vakuuttaneet. Positiivisiin nimiin kuuluvat ehdottomasti ykkösketjussa upeasti Niinimäkeä paikannut Michael Keränen, ja loppusyksyn nousukauden paras hyökkääjä Toni Rajala. Rajalalla on suomalaispelaajaksi poikkeuksellisen hyvä laukaus, ja hän onnistuukin monesti jopa suorilla, maskittomilla laukauksilla.
Kaiken kaikkiaan hyökkäysosaston otteet ovat piristyneet huomattavasti joulun alla, mutta pitkälle yli 20 kierrosta jatkunut tuskainen tehottomuus painaa yleisarvosanan alhaiseksi.
